07 marraskuuta, 2013

Kuka minä olen?

Muutama päivä sitten tajusin, että alussa esittelin meidän perheen aika äkkiä vaan ja aika vähälle jäi tieto siitä että kuka täällä oikeen kirjoittelee. Tämä siis johtui siitä, että en kertonut kenellekkään blogista, ja kuvittelin että mitä vähemmän paljastan, sitä epätodennäköisempää on että joku tuttu tänne eksyy.. Pikkuhiljaa on kuitenkin alkanut tulla tutuilta ja ystäviltä kommenttia, että blogi on kuitenkin osunut monen silmään. Aluksi jotenkin mietein paljon sitä, mitä ihmiset ajattelee siitä mitä kirjoitan. Pelkäsin paskanpuhumista, ikäviä kommentteja ja "kuka tuokin luulee olevansa"-ajatuksia. Enää en osaa pelätä. Pikkuhiljaa uskaltauduin kertomaan meidän elämästä enemmän,  ja syvemmin. Kuten varmaan ensimmäisistä postauksista huomaakin, alussa pyrin kertomaan kaiken hyvin pinnallisesti. 



En tiedä oonko edes mun nimeä täällä aiemmin maininnut. Jos olen, niin kertauksena vielä, mun nimi on siis Siru. Virallisemmin Siru-Karoliina, mutta harvoimpa kuulee kenenkään jaksavan koko litaniaa lausua. Oon siis 19-vuotias, täytän maaliskuussa 20. Asutaan täällä peräjeerassa; Kokkolassa. Asuinpaikan oon myös jättänyt tiedoista mainitsematta ihan vaan siksi, ettei kukaan tuttu sillä haulla tänne löydä. :D Nyt kyllä jo naurattaa nuo mun ajatukset..

Ihmisenä taidan olla aika avoin. Eipä kyllä montaa asiaa tule mieleen mistä en vois puhua tai kertoa. Taidan myös olla aika suorasanainen, joka varsinkin aiemmin kostautui kyllä useasti. Nykyään sitä on ehkä pikkusen oppinut varomaan sanomisiaan, tosin ei aina vieläkään. Mulla on aika "roisi" huumori, (jos niin voi sanoa) ja kovin moni ei sitä oikeen varmaan ymmärrä ja sen takia yritänkin yleensä vähän suodattaa mun puhetta. 

En todellakaan tarkoita pilkata ihmisiä/asioita/tunteita/ajauksia/mielipiteitä mun kummallisilla sanomisilla, mutta mulla on ehkä jotenkin outo tapa ilmaista mua ja mun tunteita. Huonoista asioista kyllä osaan valittaa, mutta hyvin usein vitsailen ja naureskelen niille, se on jotenkin mun tapa purkaa stressiä ja sitä pahaa mieltä. Kotona kyllä itken ja huudan ihan huolella Eemille sitten. Ite ajattelen sen niin, että Eemi on varmaan ainut kenet päästän niin lähelle ja kelle uskallan oikeesti purkaa ne tunteet. Ite näen sen rakkautena, tosin ehkä väärin osoitettuna. Eemi näkee sen hormonihuuruisen hullun ämmän huuteluna, joka loppujen lopuksi rääkyy silmät päästä anteekspyydellessä. Kyllä se kuulemma kuitenkin musta tykkää. ♥ Nämä puolet mun luonteesta tulee varmaan näkymään myös mun kirjotuksissa, rehellisesti kun tänne kirjoitan mun tunteista, elämästä ja mielipiteistä.

Mun ja Eemin tarina löytyykin jo kuukausien takaa täältä, joten siitä en kirjoita enempää. Ennen kun tapasin Eemin, taisin olla aika inhottava ihminen monella tapaa.. Olin ehkä katkera siitä,  miten mun elämä oli mennyt. Haukuin ja kohtelin tosi epäkunnioittavasti muita, ehkä tosiaan koitin sillä saada mun oman oloni vähän paremmaksi. Taisin silloin olla aika rikki, ja paljon tuli tehtyä asioita joista saa nykyään olla kaikkea muuta kuin ylpeä. Jollain tapaa Eemi sai mut elämään kiinni, ja ylipäätään antoi mun elämälle jonkun suunnan. "Kaikki askeleet ovat tänne johtaneet". Niin. Vaikeuksien kautta voittoon. Nyt mä olen siellä missä mun pitääkin,  ja nyt mun on hyvä olla. Ehkä Eemi teki musta myös edes hieman paremman ihmisen? 

Nyt mä olen sitten tuon pienen tytön äiti, ja erittäin onnellinen yrittäjän vaimo. Rakastan ruokaa ja kaikkia herkkuja. Oon ihmeellinen värkkääjä, jolla hommat jää usein puolitiehen. Oon myös jollain tapaa perfektionisti joka vihaa kaaosta kotona, kuitenkin jätän aina kaikki tavarat pitkin ja poikin. Olen raskaanaoleva hormonihirviö, pillittäjä, ja mielensäpahoittaja. Kontrollifriikki. Oon varmaan myös vähän mukavakin kun mulla on kavereita.. :D



Tulevaisuudessa olen ainakin kahden ihanan lapsen äiti, opiskelen itelleni ammatin ja toivottavasti pääsen vielä töihinkin. Ammatinvalinnasta ei oo vielä mitään tietoa, eikä siitä, koska mun matka jatkuu taas koulunpenkille. Toistaiseksi oon kotiäiti, ja iloinen siitä. :)

On ollut kiva huomata, miten montaa ihmistä meidän kuulumiset oikeesti kiinnostaa. Seuraajia on jo melkein 20, mikä on mun mittapuulla paljon. Lisäksi blogissa on paljon kävijöitä, jotka eivät lukulistalle ole ilmoittautuneet. Jokainen kommentti ja uusi seuraaja saa muhun lisää intoa kirjoittaa. Tykkään jakaa kokemuksia, ja kuulla myös muiden samassa elämäntilanteessa olevien neuvoja. Kaikki tulleet kommentit on piristäneet mun päiviä ja on jatkossakin tervetulleita, joten iso kiitos kaikille.  :) 

10 kommenttia:

  1. On aina kiva saada tietää enemmän kirjoittajasta :=)

    Mäkin hassusti ajattelin alussa, etten uskalla paljastaa mitään ettei tutut löydä, mutta nykyään ajattelen, että voivoi.

    Kai sitä itseluottamusta vaan tulee kirjoittaessa enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, ja jotenki on tullut semmonen olo että onko sillä sitten muka jotain väliä jos joku ei mun teksteistä tykkää, ei niitä oo pakko lukea.. Joku toinen harrastaa jotain muuta, ite kirjoitan blogia. :)

      Poista
  2. Oon seurannut sun blogia jo jonkin aikaa, en tosin ole ilmottautunut seuraajaksi, Oot tosi hyvä kirjottamaan ja ootan aina innolla millon tulee lisää tekstiä :) Jatka samaan malliin :) Terkuin; toinenkin kokkolalainen :)

    VastaaPoista
  3. Jee...:) mä jotenki himoitsen lisätietoa koko sun elämästä! Ja tää,että ollaan samassa tilanteessa, tosin mä täytän 21 tammikuus:o ja sul on aikasemmin la kun mulla...:D mut on niin kiva seuraa teiä arkea ja vähän vertailla Eleaa meiän Iidaan, kun on alle kuukaus ikäeroa 8)
    Ehkä mäki alotan sen kirjottamisen vielä, varmaa synnytyksen jälkee..olin jotenki niin laiska kirjottaa ja tuntu,ettei kukaan haluu ees lukea mun blogia, varsinaisia lukijoit oli sillon 3..niin miksipä ois kirjottanu.. ja pelkäsin myöskin et tutut löytää ja ajattelee kaikist pahint mun teksteistä.. vai alottaisko jo tänää uudelleen..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alota ihmeessä! :) Mustakin tuntu aluks just siltä että kiinnostaako ees ketään, mutta huomasin pian että paljo vapaammin voi kirjottaa kun tekee sen vaan itteensä varten. :) Olisin halunnu alottaa jo kun Elea oli jotain 3kk ikänen, mutta tuntu että viittiikö enää kun muka "ois pitäny" alottaa jo raskausaikana tai sillon ku se synty.. Nyt päätin alottaa heti ku tein raskaustestin ku nyt muka aika oli parempi.. :D Onneks alotin, on muuten niin vapauttavaaaä. :D

      Poista
  4. Löysin sun blogin ihan randomisti yhdestä toisesta blogista mihin olit linkannut oman blogisi ja tunnistin sut heti. Et oo ulkonäöltäs paljoakaan muuttunut ala-asteesta, edelleen tosi kaunis nuori nainen olet :) Mut oli nyt pakko tulla sulle avautumaan, kun kerta anonyymisti on mahdollisuus. Olin sun pikkusiskon luokalla ala-asteella ja sä otit mut silmätikuksi Pikiruukissa evakossa ollessa. Sä kiusasit mua päivittäin haukkumalla rumaksi, huoraksi ja läskiksi. Mä en ollut edes koskaan puhunut sun kanssa, korkeintaan pari kertaa käynyt teidän luona ja sillonkin pysytellyt Iiriksen seurassa. Sun haukkuminen todella satutti mua ja aloin salaisesti vihaamaan sua, kun et lopettanut ja vedit kaikki sun kaverit myös mukaan siihen kiusaamistouhuun. Ja sen tiedän etten todellakaan ollut ainoa sun kiusaamisen kohde, sulla oli oikeen koulukiusaajan maine. Kun sain tietää että sä olit Eleasta raskaana, mulla oli jotenkin ristiriitaiset tunteet siitä, että susta tuli äiti. Minkälaiseksi sä kasvatat sun lapset yms. Tän blogin perusteella sä oot hyvä äiti ja todellakin toivon, ettei sun lapset peri sun kiusaajanuraa! En oo enää katkera, mutta teki ihan hyvää vihdoin avautua tästä aiheesta sulle itselles. Terkuin, yksi suosittu mammabloggaaja joka pysyy anonyymina. Ps, ethän ota tätä loukkauksena, en tarkoittanut tätä viestiä pahalla, kunhan avauduin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ota pahalla. Ymmärrän sun ajatukset kyllä täysin. Tuossa tekstissä kun mainitsin että oon tainnut kohdella muita ihmisiä huonosti, niin juurikin tämmösiä asioita tarkoitin. Kadun älyttömästi sitä, että muut ihmiset on saanut kärsiä asioista jotka mua painaa, huonosta itsetunnosta tms. Ei kellään ole mitään oikeutta kohdella muita ihmisiä niin, miten oon ite tehnyt. Oon todella pahoillani, vaikka se ei taida kenenkään tuskaa helpottaa.. Paljon oon (ainakin mun mielestä) ihmisenä muuttunut ja tottakai kasvanutkin, ja käsitys elämästä muuttunut yleensäkin. Toivon myös, että Eleasta osaan kasvattaa viisaammaan pikkutytön mitä ite olin, tai että kukaan ei koskaan kohtele Eleaa niin, miten ite oon kohdellu muita. Mulla taitaa olla veikkaus siitä, että kuka sää oot. Jos oikeen arvaan, niin oon sun blogia käynytkin lueskelemassa.. :) Haluan vielä sanoa, että oon tosi pahoillani kaikesta, ja kaikkea hyvää teidän perheelle! :)

      Poista
    2. Anteeksipyyntö hyväksytty! Ja mun pitää nyt tosissaan painottaa sitä, että sen muutoksen kyllä huomaa susta enkä mä ole enää katkera :) Kaikkee hyvää myös teille, aion kyllä jatkaa sun blogin lukemista! Voitko muuten ottaa ton robottitunnistuksen pois kommentoinnista? :)

      Poista
  5. Hyvä juttu. :) Joo se on kyllä tosi ärsyttävä! Miten sen saa pois? :D

    VastaaPoista