08 marraskuuta, 2013

Neuvola rv 33+2

Tänään käytiin tarkastamassa pikkuihmisen vointi neuvolassa. Eipä enää yllättänyt, että tällä kertaa oli taas uusi neukkutäti. Mukava nainen onneks, ja jotenkin "tunnettiin" kun Elean vauva-aikana se teki meille yhden kotikäynnin jotain koulutyötä varten. Olispa vaan kiva kuitenkin että joka kerta ei olis eri ihminen vastassa..

Meillä on kaikki oikein hyvin. Viimeviikkonen pieni sf-mitta ilmeisesti johtui vaan mittaajasta, tai sitten vauva on ottanut todellisen kasvuspurtin; tänään lukema oli kuitenkin 5cm isompi kuin kaksi viikkoa sitten (21.10), eli 30cm. Viikkopainonnousu +272g, eli ihan normaali ja en itekkään puntarilla kauhistunut. Turvotus -, RR 112/70, liikkeet ++, vauvan syke 135-145, ja raivotarjonnassa hän edelleen odottaa. Vauva on vielä aika ylhäällä, minkä huomaan puutumisena ja kipuna kyljissä, ja hengitysvaikeuksina. Istuminen alkaa olla jo aika tukalaa. Kaippa se siitä vielä ainakin vähän laskeutuu. Toissynnyttäjällähän vauva ei välttämättä kiinnity ollenkaan ennen kuin vasta synnytyksessä, mutta kai se joka tapauksessa ainakin vähän alemmas menee? Hb oli edelleen 115, ja tämä täti tuumas että voin aloittaa raudan ainakin joka toinen päivä jos siltä tuntuu, kun tuota väsymystä ja hengästymistä on kutenkin jonkun verran ollut. Proteiinit oli tippunut näytteistä pois, joten sitäkään ei tarvitse enää mietiskellä.  :)

Seuraavan ajan sain neuvolaan+lääkärille 11 päivän päähän, eli 19.11. (Joka on muuten myös meidän 2. hääpäivä.  ♥) Siellä sitten varmistetaan (huonolla) ultralla vauvan tarjonta, koko ja katsotaan kohdunsuun tilanne. Viikkopostauksessa puhuin lähestyvästä synnytystapa-arviosta, mutta se jääkin meiltä sitten tällä kertaa välistä. Elea synty niin normaalikokoisena ja synnytys sujui niin hyvin, että samalla arviolla mennään; alatiesynnytykselle ei ole estettä jollei mitään mullistavaa tapahdu. Neuvolalääkäri voi kuitenkin tarkastaa kaiken oleellisen joten syytä äitipolikäynnille ei siis ole. Mua ehkä vähän harmittaa, mutta kaippa se sujuu tuolla ainakin melkeen samalla kaavalla? 

Lopuks mun on ihan pakko vielä hehkuttaa; mun pieni Elea on aivan iso tyttö! ♥ Pottaan pissaamista ollaan siis harjoiteltu jo monta päivää,  ja vaikka tyttö ei hätää osaakkaan vielä ilmasta, niin usein sitä oon sinne kiikuttanut ja joka kerta tulee pissa pottaan! :) Ja sitten oikeesti tää iso juttu: Elea sanoi tänään ensimmäisen lauseen!! Kyllä oli maailman sulosimman kuulosta kun tyttö 1v4kk huutaa isille keittiöstä että "TUU TÄNNE!" :D 

Voi rakkaat.♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti