30 elokuuta, 2014

Kesän viimeinen

Haaveissa oli vaikka mitä, mutta aika on rajallista ja niin se kesä taas lähenee loppuaan. Muumimaailma ja Korkeasaari jäi tänä vuonna näkemättä, mutta päästiin me kuitenkin vielä kesän viimeiselle reissulle.

Vielä viimeviikonloppuna kovasti mietittiin että lähdetäänkö johonkin, ja jos lähdetään niin millä, minne ja milloin. Eemi sai kun saikin järjestettyä itselleen kaksi lomapäivää, joten tiistaina lyötiin matkasuunnitelmat lukkoon ja sovittiin auton lainasta, meidän oma kun on edelleen rikki.

Keskiviikkoaamun pakkasin, ja Eemin töiden jälkeen kurvattiin ripsihuollon kautta Ouluun. Oltiin varattu leirintäalueelta pieni mökki, ja perillä oltiin niin myöhään että saatiinkin mennä suoraan iltapalan jälkeen nukkumaan. Aamupala syötiin viereisessä Sokos hotellissa, ja käytiin Edenissä uimassa. Aikataulu oli aika kiireinen koska tahdottiin keretä viikonlopuksi kotiin viettämään Venetsialaisia. Päikkäriaikaan pakattiin tytöt autoon ja jatkettiin matkaa Haaparantaan. Ikeaa vartenhan me sinne mentiin, mutta mukaan tarttui myös kenkiä ja paljon karkkia. Ollaan kyllä aikaisemminkin käyty Ikean viereisessä Candy worldissa, mutta ainakin meiltä on jäänyt kokonaan huomaamatta sen yhteydessä oleva Hoplop/Touhutalo-tyylinen leikkipaikka lapsille. Siellä vierähtikin sitten useampi tunti, ja kyllä meillä oli iloinen pikkutyttö! Vilakin pääsi vähän lattialle verryttelemään jatkuvan autoilun tai rattaissa/sylissäistumisen vastikkeeksi ja me saatiin Eemin kanssa juoda kahvit ihan rauhassa. Oltiin suunniteltu paluumatka yölle, ja Ikeassa kuluikin aikaa oletettua vähemmän joten oli kyllä aivan huippua että voitiin viettää luppoaika siellä. Paikka meni kiinni Suomen aikaa klo 20.00, joten siitä suunnattiin autoon iltapalalle ja kohti kotia. Elea jätti päikkäritkin välistä, joten kaiken tuon riehumisen ja shoppailun jäljiltä aivan väsynyt pikkutyttö nukahti melkein heti autoon. Kotona oltiin jo 00-01 välillä yöllä, joten hyvin kerettiin vielä Eemin kanssakin nukkua.

Vaikka reissu oli nopea ja aika kiireinen, niin kyllä se piristi! Miten mukava päästä välillä jonnekkin ihan muualle, ja vielä mukavampi palata takaisin kotiin. Uudet huonekalut odottaa kasaajaa kun Eemi on sen pikkusisaruksien kanssa aloittelemassa Venetsialaistenviettoa driftingkisojen merkeissä. Me jäätiin tyttöjen kanssa kotiin päikkäreille, kun Eleaa muutenkin meinaa kaikki tommonen kovaääninen vähän pelottaa.Vielä pitäisi muutama raketti käydä ostamassa että saa Elealle illalla niitä näyttää. Nyt saa ihana syksy tulla!♥ Hauskaa viikonloppua ja Venetsialaista niille jotka sitä juhlii!

Aikataulu tosiaan oli _todella_ kiireinen, kun kuviakaan ei reissulta ole kuin yksi. Huh!

16 elokuuta, 2014

Kahden lapsen äitinä

Alku oli vaikeampaa kuin koskaan olisin osannut kuvitella. Ei niinkään fyysisesti, mutta henkisesti senkin edestä. Synnytys oli nopea, ja yhtäkkiä olin kahden lapsen äiti. Synnytyksen jälkeinen aika saa edelleen kyyneleet mun silmiin. 


Vaikka en koskaan ollut muodostanut mielessä kuvaa siitä, miltä vauva näyttäisi, se yllätti mut kuitenkin. Niin kaunis ja täydellinen, mutta ei kuitenkaan mun lapsen näköinen. En tuntenut vauvaa ollenkaan, eikä mun sydämeen sattunut kaikesta siitä rakkauden määrästä kun katsoin sitä pientä ihmistä. Se ei näyttänyt Elealta, ei kuulostanut samalta, eikä meidän välillä ollut samanlaista sidettä.

Tottakai rakastin vauvaa. Rakastin paljon, ja halusin rakastaa vielä enemmän. Silitin, pidin lähellä, halasin. Tällä kertaa kaikki oli vaan niin erilaista kuin Elean vauva-aikana. Aika on rajallista, eikä mitenkään olisi ollut mahdollista makoilla koko päivää vauvan vieressä. Enkä olis edes halunnut, onhan mulla myös Elea. Tutustuminen vauvaan vei paljon kauemman aikaa, joka sai mulle aikaan todella pahan olon. 


Aika kului. Jokainen hymy, ilo, itku ja yhteinen hetki sai mut rakastumaan tuohon pieneen ihmiseen enemmän. Jokaisen äänähdyksen, naurun tai tavun kuuleminen sai mut tuntemaan sen rakkauden mun sydämessä entistä kovempaa. Tänään, kun halaan ja katson tuota tyttöä, tuntuu mun sydämessä samalta. En osaa sanoa milloin se alkoi, mutta se tuntuu niin älyttömän hyvältä. 

Tyhmää, että oon ruoskinut itteeni tämän takia. Joka päivä opitaan tuntemaan toisemme paremmin. Se tunne, ja side meidän välillä kasvaa koko ajan. Miten voisikaan olettaa, että vasta muutaman tunnin ikäinen vauva olisi mulle yhtä tuttu kuin Elea, jonka kanssa ollaan vietetty lähes jokainen hetki yhdessä 1,5 vuoden ajan.

Meidän elämä on helpottanut tämän tajuamisen jälkeen kovasti. Mun olo on rauhallinen, eikä mun enää tarvi potea huonoa omaatuntoa. Mulla on niin hyvä olla näiden kahden pienen ihmisen vierellä. Sama kumpaa katson, mun sydän aivan pakahtuu. Miten oonkaan voinut saada jotain noin hyvää aikaan. 



14 elokuuta, 2014

Well hello, Uhma!

Se tosiaan tuli. Ja vei mennessään kaikki "Onkohan tää nyt sitä?"-mietteet joita mulla oli (täällä) mielessä. Uhmaikä. Yh.

Elean 2-vuotiskuvauksista. Ei ihan sitä, mitä hain.. =D
Itkua, parkua, kiljumista, karjumista. Potkimista, lyömistä. Vieraiden saapuessa talo on kuin helvetin esikartano. Ruoat lattialla lautasineen, maidot pöydällä. Pikkutyttö itkee ja karjuu lelulaatikon luona "Älää ota sitäääää!!!" Huh.

Pahimmat tilanteet on juurikin niitä, kun meillä on vieraita. (Lapsia.) Elealle on ilmeisen kova paikka se, että joku koskee meidän tai tyttöjen tavaroihin. Kovasti oon koittanut opettaa että muutkin saa leikkiä, ja ehkä joku päivä lapset leikkii taas yhdessä nätisti. Mua itteeni ei niin kamalasti häiritse tuo Elean kiukuttelu jos siihen ei liity väkivaltaa tai just tuota lelujen käsistärepimistä tms. Jos tekee mieli huutaa, huuda. Vierailla ei vaan taida olla mukavaa. Koko aika kuluu Elean komentamiseen ja sen huudon kuunteluun. Jos hetken on hiljaista, niin tyttö on luultavasti hakemassa jotain millä lyödä sua päähän. Ja toiset väittää että elämästä tulee tylsää kun saa lapsia.. =D

Ei tämä kuitenkaan nyt niin kamalaa ole. Sitä pientä kiukuttelua on oppinut pitämään jo "normaalina", ja suurimpaan osaan tilanteista osaa jo jollain tapaa varautua. Kyläily, kaupassakäynti ja muu normaali arki sujuu edelleen ihan hyvin. Pahimpia tilanteita on juurikin nuo, kun meille tulee lapsia kylään. Mielummin siis itse vierailen jossain (niinkuin ennenkin). Elea on nykyään tosi hauskaa seuraa, eikä kotonaolokaan oo niin tylsää. Kiukut kiukutellaan ja sen jälkeen jatketaan leikkejä yhdessä. 

Ehkä mä kuitenkin vähän toivon, että nuo tytön uhmailut helpottais jossain vaiheessa. ;) Siihen asti tyydyn kohtalooni, pakenen välillä lepuuttamaan korvia, nautin jokaisesta hymystä ja hyvästä hetkestä. Ja ehkä edelleen hihitän kulman takana tuolle kiukkuselle tytölle. ♥ 

05 elokuuta, 2014

Ihana ukkonen

Oonkohan koskaan kertonut, että rakastan ukkosta. Rakastan sadetta, ukkosta, pimeää ja salamoita. Oon kovasti oottanut helteiden tuovan mukanaan rankempiakin myrskyjä, mutta eipä täällä Kokkolassa ainakaan mitään sen kummempaa oo näkynyt. 




Perjantai-iltana lähdin tyttöjen nukkumaanmenon jälkeen vielä kuvaamaan. Meidän auto on rikki, joten jouduin tyytyä Eemin työautoon. Kamala, iso auto. Ensin ihmettelin ihmisten määrää, kunnes tajusin että on viikonloppu. Joka paikassa ihmisiä, minä autolla jota en osaa käyttää = ahdistava yhdistelmä. Masentuneena käännyin jo kotia kohti ja päätin lähteä uudestaan viikolla. Liikennevaloissa huomasin taivaalla kirkkaita valoja. Siis ihan hemmetin isoja salamoita! Mun oli ihan pakko lähteä metsästämään niitä, joten tein u-käännöksen ja lähdin läheiseen saareen. (Jonne pääsee autolla, en jaksanut uida.) 





Vastarannalla oli kamala myräkkä, ja mun oli pakko jäädä kameran kanssa istumaan kivelle. Puolen tunnin istuskelun ja kuvaamisen jälkeen alkoi sataa kaatamalla ja myrsky oli jo aivan päänpäällä, joten koin parhaaksi paeta autoon. Onneks menin! Olin koko viikonlopun niin hyvällä tuulella! Kotiinmennessä oli jo aivan pimeetä, ja kun sisälle pääsin ni jo täällä meilläkin ukkosti. Laitoin tälle alkusyksylle ekat kynttilät palamaan. Aaaaahh miten rakastankaan sadetta ja pimeää. <3 Yhtään kunnon salamaa en saanut ikävä kyllä kuvaan vaikka kovasti yritin, joten ehkä täytyy vielä vähän harjoitella..