22 marraskuuta, 2013

Joulujuttuja

Tämä taitaa olla yksi miljoonasta jouluaiheisesta postauksesta jonka aion kirjoittaa. Tästä joulusta oon jotenkin niin innoissani, koska tänä vuonna Elea on jo vähän isompi ja hieman ehkä jo ymmärtääkin. Viimejoulu meni tytöllä tonttulakki päässä nukkuessa, tänä vuonna me aiotaan tehdä jo paljon enemmän! :)

Elea on aivan innoissaan joulupalloista. Ostettiin niitä pussillinen viime kirppiskierroksella askartelua varten, mutta osan jouduin suosiolla luovuttamaan pikkutytön leikkeihin kun toinen niistä niin tykkäs. Eleasta ei vielä ollut askartelukaveriksi, mutta kyllä se vähän väliä kävi pöydän reunalla kuikuilemassa että mitä äiti tekee. En halunnut meille punaisia palloja, joten päällystin ne sanomalehden paloilla ja vesi-liimaseoksella. Sopii paljon paremmin meille, ja on kyllä mun mielestä ihan hienojakin. Vielä olis muutama tekemättä,  mutta kuten tavallista oon taas innostunut jostain muusta ja jatkan ilmeisesti pallojen päällystelyä myöhemmin.



Tämä toinen juttu mistä oon innostunut, on paperinaru. Ihan vahingossa tuli puheeksi Eemin veljen vaimon kanssa askartelu, ja se kertoi mulle paperinarupalloista joita oli joskus koulussa askarrellut. Kotona mun oli pakko ruveta googlailemaan kuvia ja ohjeita, ja seuraavana päivänä löysin itseni keittiöstä sotkun keskeltä ja joka paikka liimassa. Narua olin aikaisemmin ostanut ihan muuta tarkoitusta varten, joten sitä oli vaan vähän ja tänään pitikin käydä hakemassa täydennystä varastoon jotta saan kaikki mun ideat toteutettua. 



Pallon teko oli todella yksinkertaista, mikä kyllä yllätti mut. Onneksi päätin kokeilla! Valosta tuli mun mielestä tosi hieno, ja se ei paljoa vaadi:

• vesi-liimaseosta astiaan, jossa mahtuu uittamaan narua
• paperinarua
• ilmapallo
• hermoja ja sotkunsietokykyä
• mies jolle raivota välillä kun homma ei meinaa onnistua

Eli ihan vaan naru kastellaan vesi-liimaseoksessa, joka siis saa olla ihan vetistä (maidon näköistä). Sitten vaan narua kiedotaan ilmapallon ympärille niin paljon, että se näyttää hyvältä. Mulla kuivumisessa meni n. vuorokausi. Kun naru on kovettunut, ilmapallo puhkaistaan sisältä. Suosittelen puristamaan narua vähän kuivemmaksi ennen sen kierittämistä, sillä yön aikana meidän pöytä kirjaimellisesti lainehti vesi-liimaseoksesta kun olin jättänyt narun niin märäksi. Pallon sisälle asensin mun viimevuonna ostamat jouluvalot jotka totesin jo silloin hutiostokseksi. Tulipa niillekkin käyttöä. :)



Oon myös saanut keittiön ikkunaan uuden jouluvalon, ja oon niin rakastunut siihen etten tiedä miten koskaan maltan ottaa sitä pois tuosta! ♥ Sen valossa jatkan askartelua ja palaan taas kertomaan myöhemmin lisää. :)

5 kommenttia:

  1. Aivan upee toi ikkunavalo!!! Ootko ostanu vai oma DIY?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin.. :) Ihan noin vaikeita juttuja eb viitti lähtee kokeilee.. :D

      Poista
  2. Heippa, kannattaa käydä vilkaisemassa olisiko täällä jotain tarpeellista teidän uudelle tulokkaalle. :) http://pikkuuset.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Hei! saako kysyä, mistä oot ostanut ton jouluvalon?? aivan ihana, eikä vastaavaa löydy mistään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Citymarketista. :P Itekki oon jo viimetalvena ettiny tuommosta ja vihdoin löyty! :D

      Poista