30 toukokuuta, 2014

Aamiaiskutsuja

Voi aamupala. Se joka jää aina syömättä. Jonka takia mulla on päivällä kamala nälkä. Jonka takia valitsen klo. 12 aamun ensimmäiseksi ateriaksi keksin tai suklaapatukan.

Aamut on meillä nykyään aika kiireisiä. Herätään, kannan tytöt alakertaan. Käydään vessassa ja hampaidenpesulla. Vaihdan molempien vaipat. Lämmitän mun oman aamupalan mikrossa; kupin eilistä kahvia. Juon puoli kupillista, ja pahan maun takia kaadan loput viemäriin. Teen Elealle puuron ja laitan tytön syömään samalla kun syötän Vilaa ruokapöydän ääressä. Aamupesut ja vaatteidenvaihdot. Hidastettuna, puoliunessa. Sen jälkeen saakin jo aloittaa ruoanlaiton. Ite saan syötyä yleensä ensimmäisen kerran ehkä lounasaikaan, viimeistään kun tytöt menee päikkäreille. Eikä kyse läheskään aina ole edes siitä että en kerkeis, vaan sitä että en jaksa. En jaksa ottaa leipävärkkejä jääkaapista. En jaksa siivota sitä sotkua mitä siitä tulee. En jaksa syödä. 


Tällä viikolla oon syönyt aamupalan jopa kolmena aamuna. En päivällä, vaan aamulla. Mutsis on.-blogin innoittamana ollaan Pippurin ja Iidan kanssa järjestetty tällä viikolla jo kahdet aamiaiskutsut. Niistä ja aamupalasta innostuneena oon syönyt yhtenä päivänä kotonakin aamupalan. Ensviikolla olis ehkä mun vuoro järjestää aamiaiskutsut, joten tytöt jos ootte kuulolla niin tervetuloa!


Miten ihanaa oli istua katettuun pöytään. Tytöt oli molemmat nähnyt vaivaa tekemällä heti aamusta mm. lettuja, kinkku-voisarvia tai rieskaa. Tarjolla oli paljon muutakin ihanaa, ja odotankin taas innolla uutta kutsua. ;) Kaikista mukavinta oli kuitenkin vaan istua ja syödä ihan rauhassa. Lapset hääräs ympärillä ja syleissä. mutta se oli jotenkin niiin ihanan rentouttavaa. 

Vielä kotona asuessa äiti kattoi monesti ruoan pöytään ennenkuin kutsui syömään. Omillaan asuessa on päässyt unohtumaan miten mukavaa onkaan istua katettuun pöytään. Meillä on ollut tapana ottaa ruoka suoraan hellalta lautasille ja istua pöytään. Sitten vähän väliä noustaan jotain hakemaan jääkaapista. Taidanpa kokeilla tätä tapaa muutenkin kuin aamiaiskutsujen merkeissä, sillä se rauhoitti ruokahetkeä paljon. Tahdon myös lisätä aamupalan mun päivään. Rauhallisen aamupalan, yhdessä Elean ja Vilan kanssa. 

Suosittelen kokeilemaan, poikkeaa ihanasti arjesta! Kiitos tytöt! <3

5 kommenttia:

  1. Meillä herätään ja vaihan itelle vaatteet pesen hampaat käyn vessaa sit iida vaipan ja vaatteiden vaihtoon. Iida oottaa olkkaris ku vaihan Leolle vaipan ja vaatteet.riippuen Leon näläst se ehkä odottaa tai saa heti maitoa. Sit Iida syö, jonka jälkeen jommal kummal tai molemmil gagga..
    Yleensä keitän kahvia ku iida on syöny ja sit syön ite..
    Moneltako teillä herätään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun on näin valosta niin Elea on alkanut heräämään 7 aikoihin ja Vila yleensä muutaman minuutin perästä.. :)

      Poista
    2. Hui kauhia. Meil on pimennysverhot ni yleensä 8-9 välil heräillää:)

      Poista
  2. Täällä vähän sama homma, kun olen syöttäny noille aamupalaa, niin en vaan jaksa aina laittaa itselleni mitään. Joskus teen leivän ja syön sen olkkarissa samalla kun katon noitten perää, mutta yleensä se jää.

    VastaaPoista
  3. Tutun kuuloista nuo aamut;)
    Olipas kiva idea nuo aamiaiskutsut!! Hauska idea:)

    VastaaPoista