02 joulukuuta, 2013

Taaperon vaatteet

Mua on jo pidemmän aikaa ärsyttänyt Elean vaatteet, niiden osto ja puute. En löydä mistään vaatteita, jotka miellyttää mun silmää ja olis käytännöllisiä tuon tytön päällä. 

Vaatteista oon ollut alusta asti aika tarkka. Muutamat jutut on ollut semmoisia, mitä en missään nimessä ole halunnut Elealle pukea:

• kaikki collegehousut
Vauvana varsinkin Elea oli tosi hoikka ja pieni, joten ne näytti mun mielestä aivan naurettavilta sen rimpulan päällä. 

• farkut, farkkulegginssit yms.
Mun mielestä ne oli aivan älyttömän söpöjä muiden vauvojen päällä. Mutta mun pienen tytön päälle niitä ei laiteta, koska ne on isojen tyttöjen housut. En siis alunnut, että Elea näyttää "isolta".

• Nalle Puh, Muumi, Bamse, yms.
Jotkut vaatteista on ihan nättejä, mutta usein tyhmästi suunniteltuja. Kaupassa ihastelin monesti ihania Bamse-bodyja, mutta mun pää ei ole vielä oppinut ymmärtämään esimerkiksi sitä, miksi bodyyn laitetaan koko etuosan peittävä ihana kuva, josta sitten puolet jää housujen alle ja saa sen näyttämään aivan tyhmältä?

• "löysät vaatteet"
Kuten jo mainitsin, Elea oli vauvana todella laiha. Mua ärsyttää jos bodyn hihat tai lahkeet "lerpattaa". Vaatteiden mitotus sanelee siis myös paljon.

• "monimutkaiset vaatteet"
Tämä osio kattaakin aika paljon. Liian hallitsevat ja isot kuvat, sekavat printit tai värit, liian röyhelöiset vaatteet, tekstit, oikeastaan kaikki vaatteet missä on joku kuva, listaa voisin jatkaa varmaan loputtomiin..


Kaikkien näiden kieltojen keskellä vauva-aikana löysin munkin silmää miellyttäviä vaatteita, ehkä jopa liikaakin. Suosin paljon Polarn o. Pyret:iä (raitaa, raitaa, raitaa♥), toinen hyvä esimerkki mun vaatemausta on Kappahl:in Newbie. Molempien vaatteet on juuri sopivan yksinkertaisia mun makuun, mutta ei kuitenkaan ihan yksivärisiä perusbodyja. Mitotuksesta kun tuolla ylempänä marmatin, niin on pakko mainita, että Po.pin vaatteet on tässäkin suhteessa ollut parhaita meille. Bodyt ovat joustavia, pitkiä, ja napakoita. Eivät roiku ja lerpata mistään, isona plussana tietysti vielä se, että jälleenmyyntiarvo on tosi hyvä. 



Nykyään housuina oon suosinut Elealla (Po.pin) legginssejä, joita löytyy kaapista ehkä n. miljoonat. Tykkään niistä just siksi, että ne ei lerpata mistään, ja kesällä ne olikin aivan mahtavia mekkojen alla. Ongelmana on vaan se, että ainakin mun silmään ne näyttää vähän hölmöltä tavallisen bodyn kanssa, kun legginssit on "kireitä" ja bodyt "lerpattaa". :D Nyt kun kesä ja mekkojen aika on ohi, tuntuu että tytölle ei ole mitään päällepantavaa, vaikka vaatteita onkin paljon



Oon yrittänyt tuloksetta etsiä housuja, jotka olis hyviä noiden perusbodyjen kanssa. Oon jopa katsellut collegehousuja ja farkkuja, mutta mitään sopivaa ei löydy. Oon yrittänyt tuloksetta löytää paitoja/tunikoita joita voisin pitää noiden legginssien kanssa. Kaikissa on oudot ja rumat värit, ruma kuva, tai jotain muuta minkä takia kerta toisensa jälkeen jätän ne hyllyyn. Oon niiiiin kyllästynyt tähän. Minkä takia vaatesuunnittelijat olettaa, että tahdon pukea mun 1v5kk ikäisen tytön samoin kuin puen itteni? Vaatteet on kuin aikuiselle tehtyjä, tai sitten vaan älyttömön rumia.

Vauvalle onkin iso laatikollinen pieniä vaatteita, että oon saanut mun shoppailuvimmaa tyydytettyä. Lisäksi pieniä vaatteita löytää tosi hyvin peruskirppikseltä, toisin kuin Elean kokoisia vaatteita. Viimeaikoina en siis edes kaupungissa oo käynyt kun ei sieltä mitään löydy, ja kirppiksellä on tullut käytyä sitäkin useammin kartuttamassa jouluvauvan vaatevarastoa. Viimeviikolla kuitenkin meni hermot siihen, että pyykkikonetta saa pyörittää jatkuvasti kun Elealle ei ole kuin muutamat kivat tai yhteensopivat vaatteet joita pidetään päällä. No, kerrankin reissu kannatti! Vauva ei tällä kertaa saanut mitään, ja keskityin ainoastaan Elean vaatteisiin! Tyttö saikin muutaman uuden vaatteen jotka taas vähän helpottaa pukeutumista, ja monta ihanaa löytöä jätin vielä kauppaan odottamaan alennusmyyntejä tai toista shoppailureissua.

Fb:n kirppiksiä oon myös käyttänyt varsinkin vauva-aikana tosi tehokkaasti. Mulle ei koskaan oo (vielä) sattunut huonoja kauppoja omalle kohdalle, joten kokemukset on vaan positiivisia. Vaatteita voi selata sohvalta tai sängyn pohjalta, paketit tulee suoraan kotiin ja muutenkin kaupanteko on todella helppoa. En oikeestaan tiedä että missä vaiheessa ja miksi nettikirppisshoppailu vähän jäi, mutta toisaalta se voi olla yksi hyvä syy tähän vaatepuutteeseen. En vaan löydä koskaan mistään kohtuuhintaisia ja nättejä vaatteita, tai sitten oon pihi ja liian kriittinen.. :D Hmm..

 Mistä te ostatte lastenvaatteita?

5 kommenttia:

  1. Fb kirpparilta, livekirppareilta ja popilta :P Sellanen pophullu, raitahullu, kuosihullu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama juttu.. Paljon esim noilta fb-kirppiksiltä tai popista kyllä löytyis ostettavaa, mutta ei mitään mitä vois yhdistellä keskenään.. Pienenä oli helppoa kun nuo raitahousut kävi niin hyvin, tuntuu vaan nyt että ne on enemmänki vauvoille ja Elealla vois käyttää enää kalsareina tai yöhousuina.. :/

      Poista
    2. No joo, tytölle on kyllä paha mennä keksimään. Toisaalta popilla on IHANIA hameita, ei siis mekkoja vaan hameita, tytöille, niihin yhdistettynä raitapaitaa ja raitasukkikset niin toimisko? Visio on päässä mutta vaikea toteuttaa kun on poika :D

      Mäkin alan pikkuhiljaa noihin raitakalsareihin kyllästymään, oonkin rakastunut nyt popin harmaisiin collegehousuihin, niissä kun on kivana yksityiskohtana mm. oranssit narut :)

      Poista
  2. Syy miks mä en osta popin vaatteita on niiden älytön hinta... Vaikka kuinka kestävää laatua oliskin ja hyvänä pysyvää..
    Oon niin nirso omien vaatteidenki oston suhteen, etten oo ikinä elämässäni maksanut esim farkuista 45€ enempää! Joten en mä lapsellekaan osta yleensä yli viittätoist euroo maksavia vaatteita. Sit saa jäädä kauppaa oli kuinka ihana vaate kyseessä.

    Meil pääosin ostetaa h&mltä ja sillontällön lindexilt, joskus kirppareilt tekee hyviä löytöjä, mutta tosi monet on kulahtaneit...:/ ärsyttää ku löytyis joku nätti ja kiva, mutta se onki liian kulahtanu tai pesunukkanen ja silti sen myyjä kehtaa pyytää semmosest 1,50-3,00€...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne tosi kalliita.. Mutta tosiaan hyväkuntoisessa vaatteessa jälleenmyyntiarvo on vähintään puolet ovh:sta, ja vaatteet menee tosi pitkään. Meillä esim. vauva-aikana käytettiin 56cm bodyä 50-62cm vaatteiden kanssa. Perustelin siis hintaa myös sillä että sen tilalle olis pitänyt ostaa 3 "normaalia" bodyä jotka ois tullut ihan yhtä kalliiks.. :D

      Mua kans harmittaa kirppiksillä nuo kulahtaneen js hullun hintaset vaatteet.. :/ Pikkuvauvojen vaatteissa onneks käyttöikä on niin lyhyt, että niitä sentään löytyy hyväkuntoisinakin.. Elealle just tuon takia harvoin mitään tulee ostettuakaan.. :/

      Poista