31 joulukuuta, 2013

Saanhan rakastaa sua?

(O)Saanhan?


Paljon erilaisia tunteita on tuo pieni ihminen saanut aikaan. Kuten aikaisemmin jo vähän valaisin, synnytys oli nopea. Se, että vauva on vihdoin täällä, oli vielä eilenkin aika epätodellinen ajatus. 

Vauvan synnyttyä katselin sitä vaan, mutta en osannut ajatella tai sanoa mitään. Vasta olin herännyt, ja nyt ollaan jo sairaalassa vauva kainalossa. Istuttiin Eemin kanssa salissa sängyn reunalla, juotiin kahvia ja puhuttiin ihan arkisista asioista. Mietittiin, että saikohan mummu Elean laitettua päiväunille kun me lähdettiin niin yllättäen. Vauva nukkui kaukalossansa, ja olokin oli melkein kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Eemi lähti hakemaan Eleaa, ja muutama muukin vieras kävi. Vaikeaa esitellä vauvaa muille, kun ei sitä tunne itsekkään. Kyllähän sen huomas väkisinkin että musta se tuli ulos, mutta mikään muu ei meitä vielä yhdistä. Leikittiin Elean kanssa leikkihuoneessa, vauva nukkui ovensuussa. Melkein kun oltais taas kolmestaan. Kun Eemi otti vauvan syliin, se sai mulle lähinnä vaan pahan mielen aikaan, Elean puolesta. Isosisko ei välittänyt ollenkaan vaikka isillä oli joku muu sylissä, vaikka yleensä on kaikista lapsista mustasukkainen. Elea meni iloisena silittelemään ja pussailemaan vauvaa ja jatkoi tyytyväisenä leikkejä. Mun olo parani heti. Tuntui, että nyt vasta tuo vauva on osa meidän perhettä. Mun ei tarvi olla pahoillaan, koska Eleakaan ei ole. 

Aika vauvan kanssa kahdestaan pelotti mua. Samat pelot pyöri mielessä, joita mietein tasan 1,5 vuotta sitten kun kävelin Elea-vauvan kanssa näitä käytäviä. Tällä kertaa ne meni kuitenkin nopeammin ohi. Ollaankin saatu tutustua tuon pienen kanssa aivan rauhassa, ja koko ajan on varmempi olo siitä että me pärjätään kyllä.

 Ensimmäinen yö kului oikeastaan vauvaa syöttäen. Nukuttiin vierekkäin, ja varmaan molemmat toivottiin että maito nousisi äkkiä. Vaikka aamulla väsyttikin lähes kokonaan valvotun yön takia, teki se meille molemmille hyvää. Eilen maitoa tulikin ilmeisesti jo riittävästi, kun tyttö nukkui tyytyväisenä koko päivän ruokataukoja lukuunottamatta. 

Pikkuhiljaa eilisen aikana vauva alkoi tuntua omalta, vaikka samalla mulla oli huono omatunto siitä että ajattelin niin. Vaippaa vaihtaessa kuin itsestään sanoin vauvalle että "Äiti äkkiä vaihtaa.."  Ei ollut itku kaukana kun huomasin mitä sanoin. Mun mielessä tuo nimitys oli edelleen vain Eleaa varten. Pikkuhiljaa päivän aikana huomasin, miten ihana tuo pieni on. Aivan yhtä ihana, kuin pikkunen isosisko silloin 1,5 vuotta sitten. Se tuoksuu ja näyttääkin ihan samalta. Ensimmäistä kakkavaippaakin vaihtaessa mieleen tuli vaan mun pieni Elea ja se ääretön rakkaus mikä meidän välille on kasvanut. Näistä ajatuksista mulla oli myös samalla huono omatunto. Huono omatunto siitä, että rakastan tuota pientä ihmistä. Aivan kuin tekisin jotain väärin, kun huomaan ne samat tunteet tätäkin pientä kohtaan.

Eilisen päivän aikana kerkesin kuitenkin miettiä paljon. Mun pelkojenhan pitäisi olla nyt ohi. Pelot siitä, että en rakastaisi vauvaa. Tottakai rakastan tuota pientä ihanaa tyttöä! Kun Elea tuli eilen meitä katsomaan, huomasin, että mikään myöskään meidän välillä ei oo muuttunut. Niin rakas ja ihana se on edelleen. Yhtä ihana kuin 1,5 vuotta sitten tällä samalla osastolla vastasyntyneenä, yhtä ihana kuin meidän pieni pikkusisko. Voi miten paljon rakastankaan mun pieniä tyttöjä.

♥♥♥

2 kommenttia: