15 lokakuuta, 2013

Kun uni ei tule..

Mulla ei olis oikeestaan tähän muuta sanottavaa kuin Eleaa lainaten "Huuhhuuuh".

Elea on siis ainakin viikon verran kiukutellut aivan hirveesti nukkumaanmenon kanssa. Päikkäreille nukahtaminen sujuu aivan mahtavan hyvin niinkuin aina ennenkin, mutta siihen se sitten jääkin. Yöunille tyttöä ei meinaa saada millään. Iltarutiinit on pysynyt aivan samana, samoin päikkäriaika ja unen pituus. Jokin nyt kuitenkin mättää ja pahasti. 

Ennen Elea on siis nukahtanut todella helposti ja omaan sänkyyn. Nyt tyttö jää hyvin sinne kuten ennen, annetaan halit ja pusut, pupu kainaloon, Elea vilkuttaa hymyillen perään "heihei" ja jää maitopullon kanssa sänkyyn. Jonkun ajan päästä kuitenkin alkaa kuulua meteli kun pullo lentää lattialle. Sen jälkeen pientä kitinää, joka lopulta voimistuu itkuksi. Ollaan yritetty vaikka mitä; viereennukuttaminen, syli, lattia, alakerta, lisämaito, vaippa, lista on loputon. Mikään ei kelpaa, eikä missään ole hyvä. Itku muuttuu jossain vaiheessa raivon täyttämäksi kiljumiseksi/karjunnaksi. Elea rimpuilee, potkii, huutaa, ja nukahtaa n. klo. 00-01. 

Toissailta sujui jo vähän paremmin, kun Eemin kanssa sovittiin että tyttöä ei nosteta enää sängystä pois. (Kerta se ei mitään muuta.) Sama huuto ja show alkoi taas, jolloin Eemi parempihermoisena lähti yläkertaan. No, viimein Elea nukahti joskus siinä ennen klo. 23.00 omaan sänkyyn,  mutta kamalaa kuultavaa se oli edelleen. 

Tästä päästäänkin eilisiltaan, jota en edes mun pahimmissa painajaisissa osannut kuvitella. (Huomiona siis että Elea on aina ollut maailman kiltein vauva, joka ei itke koskaan.) Tilanne oli myös eri, joten en tiedä että kuinka paljon tässä oli tätä "peruskiukkua" ja kuinka paljon muut tekijät tähän vaikutti. Oltiin siis mökillä, Elea nukahtaa klo 23.30. Kuitenkin klo. 01.30 herää, ja itkeeee, itkeee, karjuu, kiljuu, huutaa, itkeee, kaaaikuuuu, rääkyyy, märiseee, lyö, potkii, huutaaaaaaa. Nään tuosta yöstä luultavasti painajaisia lopun ikäni. Huhhuh. Kamalaa! Elea siis nukku meidän välissä. Tänään iltaakohden on ääni vähän lähtenyt ja nenä vuotaa, joten ilmeisesti ystävämme flunssa on täällä, joka saattoi myös siis vaikuttaa asiaan. Ja se, että eilen Elea söi päivälliseksi hernekeittoa, ja kieltämättä maha vaikutti vähän kipeältä nyt yöllä. No, kaikesta huolimatta se oli todella hirveetä kun ei mitenkään toista voinut auttaa. En tiedä mihin aikaan päästiin nukkumaan, mutta Elea herätti aamulla klo. 10.45, joten kyllä siinä taisi myöhään mennä. (Normaalisti herätään siis 8.00)

Saatiin me mökkeilystä kutenkin jonkun verran nautittua kun Eemi vietti tämän päivän siis "viikonloppua". Eilen illalla lähdettiin Kalajoelle jossa Eemin vanhemmat lapsineen jo oli, ja tänään tässä iltasella tultiin takaisin. Yötä lukuunottamatta meillä oli tosi kivaa, vähän ehkä lyhyt reissu mutta mukavaa vaihtelua arjen keskellä. :)




Huomenna saakin palata arkeen kun Eemillä taas olis töitä enemmän kuin laki sallii, ja luntakin on luvattu joten tämän talven auraushommatkin näyttäis alkavan. Voivoi.. 

EDIT: Kiva että just kerkesin purnata tosta Elean nukahtamisesta, ja tuolla se pieni rakas nyt nukkuu. ♥ :D Annos panadolia ja valkosipulikääreen kanssa sänkyyn, 15min ja tyttö nukahti.. 

6 kommenttia:

  1. Meillä kans lähiaikoina nukkumaan meno muuttunut. ja yöllä herätään joka yö viereen mitä se ei oo oikeestaan ennen tehny. täällä ainakin tehäön hampaita ja huomaan että sellainen kovempi läheisriippuvuus minuun eli äitiin on tullut. aina tosin roikkunu mussa mutta nyt enemmän. meillä ei ees vielä nukaheta omaan sänkyyn vaan päikkäreille ja illala nukkumaan kiikataan kiikkustuolissa uneen. toisaalta ei mua haittaa mutta tässä toista odotetaan niin olisi mukavaa jos oppisi omaan sänkyyn nukahtaan. noh,aikaa on vielä opetella sitä. ikää täällö siis reilu 14kk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kaikilla tulee tämmönen vaihe joskus.. Tosiaan Elea heräskin taas yöllä huutamaan, mutta aika hyvin rauhottui sittrn vierewn nukkumaan. Just tässä pelottaakin, että jos joutuu talvella sitten kahden kanssa öitä valvoa, se ei sitten ookkaan enää nii kivaa.. Toivottavasti on ohimenevää.. :)

      Poista
  2. Ei ei naiset! Nyt pistätte miehet hommiin! Meillä kävi perhetyöntekijä joka nätisti ehdotti että nyt ois kyllä alettava unikoulua toiselle pitämään. Ja unikouluhan on vaan isän juttu, jollon äitin on pysyttävä poissa. Meillä nyt ainakin toiminu (neiti 15kk) kun vielä aikasemmi sai illal maitoa ja yölläkin heräs syömään. Iltasin saa iltapalan yhteydessä normi maitoa ja hampipyykki +vaipan ja yökän vaihto. Sit sänkyyn eikä juurikaan mukise vastaan..
    Suosittelen kyl unikoulua, meilläkin toinen tulossa enkä tosiaan jaksais jos neitikin heräilis vielä syömään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meki siis jätettiin yösyötöt 10-11kk ikäsenä kun lopetin imetyksen. Sillon meni tosi hyvin ja tyttö onkin sen jälkeen nukkunut yöt tosi rauhallisesti, siks tätä tilannetta vähän ihmettelenkin.. Toivottavasti ois nyt vaan tästä flunsaasta johtuvaa tuo kiukuttelu, nenä ainakin vuotaa lahjakkaasti ja yskäkin on aika kamala. Jos vielä meinaa jatkua niin pakko se on jotenkin saada loppumaan, oottelen nyt ensin tervettä päivää kuitenkin.. :)

      Poista
    2. Meillä ei heräyä yöllä syömään,mutta nykyäön on herätty viereen nukkumaan loppuyöksi. pöivöunetkin nykyään sellasia että herää kesken päikkäreitten ja sitten viereen nukahtaa silloinkin,mutta vain jos minä oon siinä. mä en tiiä raskinko mä huuattaa tuota lasta ja aloittaa se unikoulu :( minusta se kuulostaa niin julmalta :/ tietty kaikki lapset erilaisia ja joillekkin käy helmpomminnkuin toiselle,mutta en tiiä. helpottais kyllä arkea hulmattavasti jos itskseen nukahtais lmaan sänkyyn :)

      Poista
    3. Niin mustaki se unikoulu kuulosti pahalle ja ihan sydämestä ottaa, kun lapsi huutaa ja tietää, että äitin se haluis viereen..Mutta parempi näin, saa iteki nukuttua paremmin ja vähän ees varastoon ennen uutta vauvaa..:) Ja toi, että nukahtaa viereen, niin sekin pitäs saada loppumaan, entäs sitte ku onki se pikkuvauva vieressä?

      Joo meilläki hei flunssan poikasta, siks eilis ilta oli yhtä huutoo, mut yhes vaihees isi haki pois ja oli hetken olkkaris neidin kans, ei auttanu ni vei sänkyy ja siel se hetkosen huus ennenku simahti..(jalat melkee tuli pinnojen välistä ja nukku mahallaan...) :D On se vaan kauheeta huudattaa sitä lasta, muttakun sillä ei oikeesti oo mikään hätä.. :)

      Poista