Synnytyskertomus

Ajattelin tässä väsätä synnytyskertomuksen Elean synnytyksestä (mun hatarien muistikuvien, joidenkin kirjoitusten ja noiden synnärinlappujen avulla) niin olis sitten jouluna vähän mihin verrata. :)


29.6.2012

04.00. Herään vatsakipuun. Käyn vessassa ja meen takas Eemin viereen yrittämään unta. Torkahtelen välissä.

06.45. Eemi on lähdössä töihin, ja mä oon tajunnut jo hämärästi että synnytys olisi ehkä voinut käynnistyä. Supistukset sattuvat, ja itkukin siinä pääsi kun sanoin Eemille että "vauva taitaa syntyä tänään.." 

Yritin jäädä kotiin vielä lepäilemään, mutta supistukset tekivät sängyssä niin kipeää, että makaaminen oli mahdotonta. Lähdin Eemin siskon luo kahville n. klo 9.00, jotta saisin kivut mielestäni. Eemin sisko käskee lähteä jo synnärille, mutta mä olin ajatellut mennä sinne vasta sitten kun oon oikeesti tosi tosi kipeä, eli vielä odoteltiin. 

Jossain vaiheessa kävin myös mun äidin luona toisella puolella kaupunkia. Hetken sielä istuin ja lähdin takaisin Eemin siskon luo. Paluumatkalla ajaminen oli jo todella tuskaista ja päätin että auton rattiin en enää itse hyppää.

Ajan kuluksi käytiin shoppailemassa, eli siis mä pysähtelin 10min välein kun supistuksen aikana ei jalat enää meinannut kantaa. Kuitenkin oloa vähän helpotti se, että supistuksien välissä pysty kivun hetkeksi unohtamaan kun oli tekemistä. Puhuin anopin kanssa puhelimessa, joka kehotti myös 16 synnytystä kokeneena odottamaan kotona niin pitkään kuin mahdollista. Eemin sisko yritti edelleen patistaa mua sairaalaan, minne en todellakaan aikonut mennä.

16.00. Eemi tuli töistä. Remontin kanssa on todella kiire jos vauva aikoo syntyä tänään. Eemi asentaa eteiseen lattiaa kun mulla supistuksen kovenee. Jos vielä ne kerkeis saada laitettua niin sitte vois lähtee.. :D Kävin suihkussa, sain suunnilleen 18.00-19.00 aikaan jopa nukuttua puoli tuntia ilman yhtään supistusta, ja tästä sitten katsottiin synnytys alkaneeksi. 

22.00. Mentiin Eemin siskon luo vielä, joka on siis yksin anopin luona, kun muut ovat reissussa. Käytiin suihkussa, jonka jälkeen olo oli jo ihan mahdoton. Voiko mikään sattua näin paljon? Päätettiin lähteä kotiin käyttämään koira vielä yöpissalla. Pakattiin synnytyskamat ja lähdettiin sairaalaan, supistukset tulevat 3-4min välein.

23.55. Sairaalassa. Kohdunsuu auki 7cm. Kivunlievitys aloitettiin suihkulla, koska näin pitkälle oltiin jo pärjätty ilman muuta lievitystä. . Suihku helpottaa supistuskipuja, mutta sielläkään en kauaa pystynyt olla kuumuuden takia. 

30.6.2012

01.15. Kokeilin ilokaasua. Maski ahdistaa, enkä huomannut ilokaasusta mitään apua, enkä varmaan edes osannut ottaa sitä oikein. Supistusten välillä ei pystynyt ollenkaan rentoutumaan kun mietein vaan millon pitää taas ottaa maski naamalle. En halunnut sitä enää.

01.40. K-suu auki 9cm. Lääkäri laittoi kohdunkaulan puudutuksen (PCB) joka oli yksi hirveimmistä asioista koko synnytyksessä. Sen laittamien sattui supistusten keskellä aivan järkyttävän paljon, ja apua en huomannut siitä olevan. Eli aiiivan turha juttu. Tosin oon kuullut, että se ei kaikille aina onnistu kunnolla, joten ilmeisesti mulle kävi just niin. 

02.05. K-suu täysin auki, toinen kätilö tulee huoneeseen ja voidaan aloittaa ponnistus ½-istuvassa asennossa. Siitä ei sen enempää, kipu nimittäin oli sanoinkuvaamaton. Mikään, ei mikääään tässä maailmassa oo verrattavissa siihen kipuun! Pelkäsin ponnistamista, ja aluksi en "uskaltanut" ponnistaa kunnolla. Eli tässä vinkkinä tuleville synnytäjille; kun ponnistamisen aika tulee, PONNISTA!!!! Tulin kyllä huomaamaan että se kipu ei lopu ennen kuin sen lapsen saa ulos sieltä. 

02.35. Maailman rakkain pikkutyttö syntyy. <3

Apgar 10/10. 
I vaihe: 7h35min. II vaihe: 30min. III vaihe: 15min.

Synnytyksestä jäi mulle tosi positiivinen muisto. Tottakai seuraavana päivänä harmittelin Eemille että tämä tais olla meidän viimenen lapsi, mutta näköjään aika kultaa muistot ;D

Kaikista eniten olin etukäteen pelännyt niitä supistuksia, jotka ei sitten loppujen lopuks ollutkaan "niin hirveitä". Siis että ne viimeset tunnit (jotka itsellä on aika sumussa) oli kyllä kipeitä, mutta päivällä selvisin kyllä tosi hyvin ja tosi pitkälle. Ja suosittelen kyllä että kotona kannattaa olla niin pitkään kun mahdollista, nimittäin kyllä siellä oli niin paljon helpompi olla kuin sairaalassa. Mun suureksi yllätykseksi tosiaan tuo ponnistusvaihe oli kaikista kamalin. Olin ajatellut että siinä se jotenkin helpottaa (niinku moni myös sanoo) mutta mulle se oli kaikkein hirveintä. Ehkä ensi kerralla tiedän sitten tehdä kunnolla töitä että se on mahdollisimman pian ohi, kun viimeksi itse pitkitin vaihetta sillä, että en ponnistanut kunnolla/käytin kaikki voimat siihen että yritin lopettaa ponnistuksen kesken supistuksen. 

Painoa pienellä tytöllä oli 3390g, pituus 50cm ja pään ymp. 35cm.

Mä en voi uskoa että tästä on jo vuosi. Minne tää aika katoaa?