Miten mä jaksan? 1/2

Yllättävän moni tuttu tai ystävä on mulle ihmetellyt sitä, miten jaksan kahden lapsen kanssa. "Ite en ikinä jaksais..", "Meille ei kyllä toista tuu.." Mun mielestä hassua on se, että nämäkin kommentit on tullut yleensä silloin, kun meillä on "helppo" hetki. Elea leikkii ihan nätisti ja vauva on tissillä tai muuten vaan sylissä. 

Elean vauva-aikana en tuollaisia kommentteja saanut. Yhden kerran muistan, kun Elea oli n. viikon ikänen. Menin äitille käymään, ja se kysyi että oonko väsynyt kun on niin tumman silmänaluset. En kyllä oikeesti kokenut Elean vauva-aikaa mitenkään rankkana, koska se oli kyllä älyttömän "helppo" vauva. Silti välillä oli hetkiä, jolloin olo oli aivan toivoton. 

Mun mielestä yhden lapsen äiti saa aivan vapaasti välillä turhautua. Arki pyörii aikalailla samaa kaavaa, ja varsinkin lapsen kasvaessa se kaava vaan väkisinkin rutinoituu. (Onko tuo ees sana? :D) Vaikka ite itkien kantaisin kahta huutavaa lasta itkua tihrustaen, ei mun seurassa kyllä kenenkään tarvi vähätellä omaa "taakkaansa". Edelleen muistan kirkkaasti ne hetket, kun Elea itki (sillon harvoin kun itki), ja itekkin rupesin itkemään koska en saanut vauvaa tyytyväiseksi. Yksikin lapsi tuo älyttömästi työtä, ja heittää elämän aivan päälaelleen. Silti moni äiti jaksaa. Vaikka tilanne olis mikä, niin kuinka monella on vaihtoehtoja? Enkä nyt tarkoita hetkellistä hoitoapua, vaan sitä, että kuinka moni voi kelata aikaa taaksepäin hetkeen, kun lasta ei vielä ollut? Ei kukaan, enkä usko että moni sitä toivoisikaan. Hyvät hetket kantaa huonojenkin yli, ja pakkohan sitä on jaksaa kun yksinkertaisesti ei ole vaihtoehtoja. 

Kyllähän vauva tuo paljon lisähommaa siihen, mihin on jo yhden lapsen kanssa tottunut. Elean kanssa elämä oli jo aika paljon helpottunut, kun vauva-aika alkoi jäädä taakse. Nyt on kuitenkin kuvioissa taas imetys, hyssyttely, miljoonat vaipanvaihdot ja kaikki muu vauvahässäkkä. Pyykkikori täyttyy älyttömän nopeasti, samoin vaipparoskis. Ja pakko vielä sanoa, että kyllähän Vilan vauva-ajasta nauttiminen on paljon vaikeampaa kuin Elean. Meillä ei hirveesti oo aikaa nukkua päikkäreitä sylikkäin, ei niin paljon aikaa höpötellä ja halailla. Imetyksestä en tykkää niin paljon kuin Elean aikana, koska nyt pitäis samalla tehdä miljoona muuta asiaa. Pakko on joustaa jostain, joten osa aamupäivän kotitöistä on siirtynyt iltapäivälle jolloin Eemi on auttamassa. Se taas tietysti vaatii Eemiltäkin paljon enemmän osallistumista ja jaksamista. Väsymys, riittämättömyydentunne ja kasaantuneet tiskit aiheuttaa riitaa, ja vaatii parisuhteeltakin paljon. En siltikään koe tätä erityisen rankkana.

Huonoja hetkiä löytyy kyllä, mutta samalla tavalla niitä hyviäkin. En tiedä näyttääkö tämä arki sitten niin kamalalta ulospäin, mutta ei se sitä ole. Tämä on vaan ihan pieni hetki mun elämästä, ja niinkuin jo edellisessä postauksessa sanoin, koitan löytää paljon hyvää tästäkin. Kestää hammasta purren ne huonommat hetket, ja odottaa innolla hyviä. Jaksaminen on aika pitkälle kiinni omasta asenteesta. Kyllä jokainen saa omasta elämästään tehtyä paskaa, jos sitä tarpeeksi kauan hokee itelleen. Ite yritän repiä huumoria niistä huonoimmistakin hetkistä joka helpottaa paljon, ja koitan vähän joustaa. Elämää ei kannata ottaa liian vakavasti. Huonoista puolista huolimatta tämä on just sitä, mistä mun haaveet on koostunut. Mun elämä on tässä ja nyt, ja aion nauttia siitä niin paljon kun voin! ♥

Joten kiitos kysymästä, ihan hyvin mä jaksan. :)

Otsikosta varmaan voi päätellä että aion vielä kirjoittaa tästä aiheesta. Jos joku haluaa kysyä tai kommentoida asiaa jotenkin,  alle voi jättää kommenttia tai sähköpostiin voi laittaa viestiä. Kirjoittelen niistä myöhemmin sitten lisää! :)