24 maaliskuuta, 2014

Äitin pieni tyttö

Vaikka ajatus Eemin ja Elean mökillelähdöstä tuntui musta aika kamalalta aluks, niin luulen että tämä viikonloppu teki meille kaikille ihan hyvää. Mua on harmittanut alusta asti se, ettei mulla riitä aikaa Vilalle niin paljon kun haluaisin antaa. En oo ennen tätä viikonloppua oikeestaan ees tajunnut miten paljon se harmittaakaan ja vaikuttaa kaikkeen.

Vilan syntymän jälkeen odotin kovasti sitä onnenpuuskaa ja sitä äärettömän rakkauden tunnetta jonka koin kun Elea syntyi. Olin jopa hieman pettynyt, kun kaikki ei ollutkaan niin samanlaista kuin silloin. Tottakai oon alusta asti rakastanut tuota pikkutyttöä, mutta samanlaista yhteenkuuluvuudentunnetta ei tullut tällä kertaa, ainakaan niin vahvana. 


Viikonlopun ajan oon saanut antaa kaiken mun huomion Vilalle. Musta oikeesti tuntuu, että sekin on ollut paljon tyytyväisempi nyt kuin kertaakaan aiemmin. Puhuin tästä Pippurille ja Iidalle, ja Pippuri sen sanoi ääneen; "Sen ei itkemällä tarvi hakea huomiota kun se saa sitä sulta koko ajan." Aluks nauroin ja ajattelin kommentin vähän vitsinä, mutta mitä enemmän sitä ajattelen, sitä enemmän se alkaa kuulostamaan todelta. 


Oon viikonlopun aikana saanut vihdoin sen onnenpuuskan jota odotin kolme kuukautta. Se on ollut mun nenän edessä koko ajan, en vaan oo osannut tarttua siihen. Kun oon voinut ajan kuluttaa vauvalle höpötellen ja sitä ihaillen, sain vihdoin siitä onnesta kiinni. Tuo on se mun oma pieni tyttö. Miten rakastankaan jokaista ilmettä ja elettä, jokaista pientä äännähdystä ja hymyä, jokaista silmänräpäytystä ja liikettä. Rakastan niin paljon, yhtä paljon kuin ihanaa isosiskoa. Mulla on ollut aikaa pitää sylissä, aikaa jutella ja hymyillä, aikaa vaan istua ja katsella, aikaa rakastua. 

Me todella tarvittiin tämä viikonloppu ja nämä hetket yhdessä. Vila on hymyillyt ja jutellut enemmän kuin koskaan, ja kuten jo sanoin, ollut paljon tyytyväisempi. Ite oon niin onnellinen. Huono omatunto vähästä ajasta ja tunteiden puutteesta on kadonnut, ja tilalla on se äärettömän suuri rakkaus. Sain rauhassa tutustua mun pieneen tyttöön.♥

Uskon, että osaan tämän jälkeen olla parempi äiti myös Vilalle. Ainakin aion yrittää parhaani, ja antaa aikaa enemmän tuolle pienemmällekkin. Vaikka vauva ei sitä niin selkeästi vaadi kuin Elea, niin ilmiselvästi sitä kaipaa. Harmittaa kamalasti että "huomasin" sen vasta nyt, vaikka onneksi vielä ei oo myöhäistä..

7 kommenttia:

  1. Voii, miten ihana teksti! Noin varmasti helposti käy, kun on jo toinen lapsi entuudestaan, joka vaatii kaiken mahdollisen huomion ja vauvalle jää vain se pakollinen huomio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä.. Pitää koittaa ottaa vauvaa vaan enemmän mukaan päivän touhuihin, yöt ja illat se jo viettääki mun vieressä, tosin nukkuen mutta kuitenki :)

      Poista
  2. Ihana postaus.
    Älä kanna huonoa omaatuntoa, varmasti on vaikeampi antaa toiselle lapselle samanlailla huomioo kun esikoiselle joka oli ainoa lapsi ja yksin keskipiste. :-)

    VastaaPoista