02 huhtikuuta, 2014

Lähestyvä uhmaikä?

 Oon varmasti jo ainakin miljoona kertaa ylistänyt sitä, miten kiltti ja hyväntuulinen pikkutyttö Elea on ollut koko pienen ikänsä. Sen kanssa on aina ollut oikeesti aivan superhelppoa! Se on pienestä asti kulkenu mun mukana oikeestaan joka paikassa, eikä koskaan oo tarvinu miettiä että pärjääkö sen kanssa jossain. Pikkuhiljaa talven aikana Elean oma tahto alkoi tulla esiin. Kaikki ei enää ollutkaan niin mukavaa, paitsi tietysti ne jutut mitä ei saisi tehdä. Pienestä se lähtee..


Yks aamu herättiin Elean iloisien "Äääiitiiii, titiiiii" - huutojen sijasta itkuun. Vaipanvaihto otti pannuun raskaasti ja kaikki itketti. Päivä oli niin paska jo alkaessaan että itkun lomassa piti vähän hakata päätä lattiaan ettei sitä vahingossakaan unohda huutaa. Ajattelin heti, että Elea heräs vaan vähän liian aikaisin. Tapeltiin päikkäriaikaan unta vastaan. Pukeminen on paskaa. Äiti on tyhmä kun ei anna keksiä ruuaksi. Huuuhhhh! Kulman takana oli pakko vähän naureskella tuolle kiukkuiselle pikkutytölle.. Päivä oli aika rankka myös mulle, koska en yhtään tiennyt miten mun olis pitänyt suhtautua Elean aivan kummalliseen käytökseen..

Seuraavana päivänä sama laulu jatkui. Ja seuraavana. Ja jokaisena päivänä tuon aamun jälkeen, josta on nyt jo muutama viikko. Onko tämä nyt sitä uhmaa, vai vasta alkusoittoa? 

Nykyään nuo kiukkukohtaukset ei katso aikaa, paikkaa tai syytä. Elea suuttuu aivan yllättäen ja mitenkään varoittamatta. Leikitään lattialla, ja yhtäkkiä kesken leikin tyttö suuttuu ja alkaa huutamaan.. (What's wrong?) Useimmat tilanteet on juurikin sellaisia, että ite en keksi tytön kiukuttelulle mitään järkevää selitystä. HUH! Toisaalta aika huvittavaa kun toinen on muka NIIN vihanen ja tosissaan, mutta kiukut esimerkiksi kaupassa, kylässä, pukiessa.. Hmmmmm..


Jos tästä jotain hyvää haluaa etsiä, niin onneks tuo tyttö on suurimman osan ajasta iloinen oma itsensä, ja THANKS GOD ruuan tai nukkumaanmenon kanssa ei (vielä) oo tarvinu tapella. (Koputan puuta..)

Tämmöistä meillä siis nykyään.. Onko kohtalotovereita?

5 kommenttia:

  1. Hehe on tuttua :D Niilolla samanlainen käytös alkoi 1 kuukausi sitten ja joka päivä tuntuu pahenevan, eilen oli pahimmat raivarit ikinä -.- Niin ja ikää vasta 1v 3kk :D

    VastaaPoista
  2. Täällä kans sillontällön. Useimmiten kun ei pääse syliin ni alkaa itku ja huuto.. Tai jos tahtoa ei muuten vaan saa läpi.. Kaikista ärsyttävimpiä on ne kerrat ku pitäs suht nopeesti päästä lähtee jonnekin ja sit tulee raivarit..
    Tänääki ku piti neuvolast tulles mennä suoraa sisää ni neiti alko itkee ja kaatu maahan... Eksölent!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Elea haluais aina jäädä ulos, sama minne mennään.. Oon nyt suosiolla kantanu toisessa kädessä Eleaa ja toisessa vauvaa ni,ku en päästä sitä maahan ollenkaan ni Se ei hermostu :DDD

      Poista
    2. Mä en kyllä ala kanniskelee. Poika painaa melkee 7kiloo ja Iida 10kiloo ni en tosiaa kanniskele...:D kyllä mä jo uhkasin, et siihen jäät jos et nouse, mut pakkoha se oli repii ylös sielt..

      Poista