14 helmikuuta, 2014

Hyvää Ystävänpäivää

Meidän ystävänpäivä alkoi sillä, kun mun ihanat ystävät tuli herkkujen kanssa meille aamukahville. :)



Kun tapasin Eemin, mun kaikki ystävät oikeestaan vaan jäi taka-alalle.. Vähän kun havahduttiin taas tähän maailmaan sieltä hattaran ja vaaleenpunasten unelmien joukosta niin huomasin että olen todella yksinäinen. Vaikka Eemi on ihana ja aina tuossa vierellä, niin kyllä ihminen kaipaa silti ystävää. Ihmistä, jonka kanssa jutellessa voi poistua hetkeksi arjesta ja halutessaan unohtaa murheet. Olin kuitenkin raskaana, ja kaikki entiset kaverit eli vähän erilaista elämää. Monesti sanotaan, että (varsinkin nuorena) ystävät kaikkoaa ympäriltä kun tulee raskaaksi, koska ajatukset ja elämät ei vaan enää kohtaa. Ite oon Elean raskaudesta asti väittänyt päinvastasta. Mun ihanat ystävät tuli juuri silloin. Olin niin jämähtänyt kotiin, että en osannut enää soittaa ja lähteä tapaamaan ketään minnekkään. Nämä tytöt soitti ja soittaa edelleen kerta toisensa jälkeen. Vaikka oon pahastikkin loukannut, niin edelleen ne on mun vierellä. En millään olis jaksanut niitä huonoja päiviä enkä edes arkea, jos mulla ei olis teitä. Kiitos Pippuri, Iida & Saija.♥

Ettei menis ihan hempelyks.. :DDDD

Iltapäivästä mun 6-vuotias pikkusisko Anni oli kutsunut meidät sen "ystävänpäiväjuhliin". :D Käytiin siis äitin luona kahvilla ja syötiin Annin tekemää suklaakakkua. Ihan pakko sanoa, että oli ehkä parasta kakkua mitä oon koskaan syönyt! :D Reseptin sain mukaan ja pakkohan tässä on siis joku päivä taas leipoa.. :)



Täällä leivottiin ystävänpäivän kunniaksi muffinsseja. Eemin ja mun pienimmille sisaruksille vietiin postilaatikkoon Elealta tämmöisiä pikkusia yllätyspaketteja.♥




Hyvää ystävänpäivää!♥

4 kommenttia: