04 tammikuuta, 2014

Synnytyskertomus

Tarkoitus oli jo aikaisemmin tulla kertomaan tarkemmin tuosta synnytyksestä, mutta vähän kiireistä meinaa olla uuden arjen harjoittelussa. Nyt kuitenkin molemmat tytöt nukkuu, joten mullakin on pieni hetki aikaa. :)

28.12.2013

Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta mulla oli just semmonen tunne koko päivän, että vauva syntyy pian. Illalla tuli pari supistusta, mutta en kertonut niistä edes Eemille, koska en halunnut vielä innostua liikaa. Yön aikana heräsin pari kertaa supistukseen, mutta aamuyön sain nukkua rauhassa.

29.12.2013

Aamulla heräsin taas pettyneenä, kun supistukset ei alkanutkaan. Aamuhommia tehdessä ne kuitenkin alkoi taas. Pakkasin vauvan vaatteet ja tavarat valmiiksi, vaikka ajattelin että yöhön asti varmaan kestää.

11.00 - Supistukset tulee jo hieman kipeämpinä ja tiheämmin. Kuitenkin pystyin istua ihan normaalisti keittiön pöydän ääressä tekemässä firman paperihommia, eli siis olo oli lähinnä vain epämukava, ei kipeä. Uskalsin laittaa Eemin siskolle viestiä ja vihjaista, että vauva saattaa olla tulossa. 

12.00 - Eemin siskon H:n luona. Supistusten välejä en jaksanut laskea, koska olin edelleen varma että yöhön asti menee. Kahvipöydässä istuminen oli kuitenkin jo vähän vaikeeta, ja aina supistuksen aikaan piti nousta ylös. H jo sanoi, että en viimeksi näyttänyt niin alussa niin kipeältä,  ja itekkin Eemille sanoin että "Tämmöstäkö tää nyt on sitte koko päivän?". Olo oli kuitenkin ihan siedettävä, ja Elean hoidossakin pärjäs vielä hyvin. 

13.15 - Oltiin pihalla lähdössä kotiin, kun taas tuli supistus. Kävelin eestaas, ja tuntui, että se ei lopu koskaan. Elea itki jo autossa, joten kesken supistuksen vääntäydyin autoon jossa istuessa sitten helpotti. Päätettiin ajaa varmuuden vuoksi (naapurin) mummolan kautta ja ottaa Eemin pikkuveli meille jo mukaan jos sitä joutuisikin lähteä sairaalaan. Mummolassa supistukset tulevat jo kipeinä. Pakko olisi liikkua, mutta supistus laittaa jalat ihan jumiin. Mummo laski väleiksi n. 4 min. sen hetken aikana kun kerettiin siinä istua. 

13.40 - Taas supistaa. Tällä kertaa ylösnoustessa kuin refleksinä kädet meni jalkojen väliin ja jalat ristiin. Paniikissa sain sanottua Eemille että "Nyt se tulee." Mummo hoputtaa sairaalaan ja pikkutyttö jäikin sitten mummolaan kun niin kiireellä piti lähteä. Supistusten välissä olo on hyvä. Niinkin hyvä, että vielä puolimatkassa käskin Eemiä kääntymään takaisin hakemaan kameraa. No, ei se suostunut. Valitin myös siitä, kun niin "aikaisin" piti lähteä. Vielä vähän ennen sairaalan pihaa sanoin Eemille, että kun ne meidät tuolta nyt käskee takaisin kotiin, niin en koskaan enää kehtaa anoppilaan mennä. "Niin kiireellä ja draamaillen piti lähtee. "Nyt se tulee!" Kiva ku mennään tonne ja ne nauraa meiät pihalle ku on vaa 1cm auki niin en enää koskaan kehtaa mennä teille."  Matkalla sairaalaan kerkeää tulla yksi supistus, jonka aikana paineentunne on yhtä kamala kuin edellisenkin aikana. 

13.50 - Sairaalassa. Kätilö meinas että mennään käyrille ja vuoron vaihtuessa tasalta joku voi tutkia. Kerroin paineentunteesta niin suostui tekemään sisätutkimuksen heti. Hetki odoteltiin supistuksen loppumista jotta sain housut pois jalasta. Kätilö hymyili ja tuumas että "Jospa mentäis suoraan saliin..", kohdunsuu oli siis 10cm auki.

Olin kyllä niin kummissani, että salissa sain sanottua vaan että "Hemmetti, pitäiskö tässä nyt muka sitten ponnistaa". Kun pääsin makoilemaan, olo parani heti. Supistukset ei oikeestaan edes tuntunut kunnolla,  joten tuntui vielä tyhmemmältä että kohta vauvan pitäisi olla jo sylissä. Kätilö kysyi, että haluanko odottaa hetken ennen kalvojen puhkaisua. Hetki odotettiin. Lähetin mummuille viestit, ja päivitin Pippurille ja Iidalle tilanteen. Kalvot puhkaistiin klo. 14.07.

14.10 - "Alkaa ponnistaa perinteisessä asennossa, kerää rohkeutta ponnistaa."

Käyrille mua ei keretty laittamaan, enkä itse luomusynnytyksestä huolimatta makuuasennossa tuntenut supistuksia enää kunnolla. En löytänyt oikeaa suuntaa ponnistaa, ja mua pelotti aivan järkyttävästi. Supistuksen lopussa kätilö sanoi, että pistän itse liikaa vastaan. Siinä yritin tsempata itteeni, ja miettiä vaan sitä, että se kipu loppuu heti kun vauva syntyy.

Vihdoin oikea suunta löytyy. Ponnistan, vedän henkeä, ponnistan, vedän henkeä, ponnistan.. Kätilöt eivät siis nähneet milloin mua supisti, ja joka kerta kun vedin henkeä ne luuli että supistus loppui. Alkoi höpinä siitä, kuinka seuraavan supistuksen aikana se tulee. Ärsytti kun ne ei tajunnu, että en todellakaan aio odottaa. Taisin helvetistä ja vitustakin jotain mainita, mutta ainakin ilmoitin että se tulee nyt eikä hetken päästä. 

14.17 - "Tyttö syntyy yhden supistuksen aikana."



Olo oli heti syntymän jälkeen todella hyvä. Vähän tärisytti, mutta muuten olin taas lähes ennallani. Tytön roikkuessa napanuorassa ite räpsin puhelimella kuvia paremman puutteessa. Istukka ei meinannut lähteä irtoamaan, joten supistuksia lisättiin lääkkeillä ja puolisen tuntia sitä irroteltiin ennen kuin saatiin se pihalle.  Kätilö survoi masua ja repi napanuorasta minkä kerkesi. Se oli kyllä aika kamalaa. Tikkejä tuli 4, ja kätilön niitä laittaessa me vauvan kanssa harjoiteltiin jo imetystä. Me siis oltiin molemmat hyvässä kunnossa.  :)

29.12.2013 klo. 14.17, rv 40+4
tyttö, 3475g, 49cm
Apgar 9/9, yksi piste lähti vauvan väristä johtuen.

l-vaihe: 3 t 40 min.  ll-vaihe: 7 min.  lll-vaihe: 18 min.


9 kommenttia:

  1. Täähän on melkeen ku ois synnytyksessä mukana ollu! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Vähän joo innostuin, tosin kuvat säästin myöhemmäks.. :D

      Poista
  2. Siruuu mä sain pojan tänään 4.1 klo 19.19 mitoin 3385g & 50cm <3 ja viikolla 41 siis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa!♥ Tänään just mieteinki että joko sieltäki kohta tulis vauvauutisia:) Paljon onnea!♥

      Poista
    2. Kiitos, kyllä tuota on odotettukin <3

      Poista
  3. Ihana kertomus! Mua alko naurattaa toi kun kerroit että liian ajoissa oisitte ollu menossa ja kuitenki olit jo kokonaa auki, kun itselle kävi melkeinpä kuin tossa pelkäsit etten ollut edes auki kunnolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä petyin kun tulin sairaalaan ja olin vain 1,5cm auki, mut yllätyin kun eivät lähettäneet kotiin, lähettivät ulos kävelylle. oli kuitenki toka vauva niin varmaan siksi että se voi yhtäkkiä alkaa etenemäänki nopeasti, niinkuin tekikin. Sairaalaan tultiin 13 ja vauva synty 19:25 :)

      Poista
    2. Pelkäsin kans just sitä että petyn, ja kun en muutenkaan tykkää olla sairaalassa niin pelkäsin että sielä pitää sitte olla tosi kauan. Onneks ei, mun oli Eleanki aikaan paljo helpompi kestää sitä kipua kotona.. :)

      Poista
  4. Voi että sulla on ollut ihanan helppo synnytys :D

    VastaaPoista