27 tammikuuta, 2014

Ristiäisvalmisteluja

Aurinko paistaa ja pakkastakin on vaan -9 astetta. Miten ihana ilma! Se oikeen huutaa mua ja Eleaa ulos leikkimään (mikä on harvinaista koska en oo mikään ulkoilmaihminen, ainakaan talvella). Me jouduttiin kuitenkin ainakin tänään vielä jäädä sisäleikkeihin ja ristiäisjuttuja laittamaan kun Elealla oli aamulla taas kuumetta. 

Aamulla käväistiin kaupassa pikaisesti, että saatiin haettua Elealle lisää vaippoja kun eilen illalla ei millään enää huvittanut lähteä kauppaan. Samalla nappasin mukaan täytekakkutarvikkeita, että saisin tehtyä koekappaleen ristiäiskakusta. Täyttäminen multa kyllä onnistuu ja ohjeita on netti pullollaan, mutta koristelupuoli onkin asia erikseen.. Aivan täydellisen mallin oon jo löytänyt, nyt vaan pitäis vielä keksiä että miten osaan tehdä sen. Jo ensimmäisenä ongelmia tuottaa se, että en koskaan saa kermavaahtoa oikeanlaiseksi että pursotus ois hyvää ja pysyis paikoillaan. Epäilen siis, että kerma on liian löysää tai jotain.. Isäinpäivänä kokeilin laittaa kerman sekaan vaniljakreemijauhetta niinkuin monessa paikassa neuvotaan, mutta pursotukset valui edelleen. Tätä siis täytyy nyt vähän miettiä ja kokeilla, että josko kerrankin saisin sen onnistumaan. (Tai oikeestaan toivon että kaksi kertaa, tänään ja sunnuntaina.) Toisena vikavaihtoehtona oon pitänyt (ja haukkunut) sitä, että mulla on vaan niin paska pursotin. Niimpä siis jo ennen joulua ostin Kärkkäiseltä kunnon tyllan joka pääsee myös ensikokeiluun tänään. Varasuunnitelmana mulla on sitten leipomo tai mun leipuriystävät jos tänään ei onnista.. Ja jos jollain on jotain vinkkejä, niin ne ois tarpeen nyt!

Viimeviikolla tein tosiaan jo vadelma-valkosuklaakakun kokeeksi ristiäisiä varten. Oon aikaisemmin tehnyt sitä piirakkana vähän erilaisella pohjalla kuin tällä kertaa. Se on ollut aika hankala homma, kun pelti pitäis saada pakastimeen, ja ottaa aina pakastimesta juuri ennen tarjoilua. Pohja on mun mielestä ollut aika kovaa, ja täyte on ollut joko jäässä tai sitten sulanut liikaa ja on tosi vaikeasti syötävää. Minä kokki vähän muokkailin reseptiä ja tein sen irtopohjavuokaan. En nyt halua mitenkään itteeni kehua mutta täydellistähän se oli. Ikävä kyllä just ennen maistajaisia sairastuttiin ja tytöt ei päässy paikalle, joten tästä on toistaiseksi vaan mun ja Eemin mielipide.. :/ (Tässä kohtaa piti olla kuva kakusta, mutta oon kadottanu sen jonnekki :( )



Tiimarin konkurssimyynnissä innostuin niin ostelemaan askartelujuttuja, että päätin tehdä aikani kuluksi vielä kutsut ristiäisiin. (Kotona kun ei nykyään oo enää mitään tekemistä.. :D) Me ollaan kutsuttu vaan isovanhemmat, mun siskot, kummit ja Pippuri, joten eipä noita kutsuja oikeen olis edes tarvinu kun kaikkia näkee niin usein että kyllä ne juhlista tiesi jo ennen kutsujakin. Oli kiva kuitenkin välillä jotain muutakin värkätä kuin pyykkiä, joten ehkä tuo kävi ihan terapiasta. 


Tässä kuvassa siis pikkutyttö kolmen viikon ikäinen <3

Vauvan kuva on otettu nopsaa vaan puhelimella. Elea oli nukkumassa, ja päätin kokeilla vauvaa pukiessa että rauhoittuisiko se tuohon lakanan sisään jos äkkiä otan muutaman kuvan. No, kerrankin tyttö nukkuu jossain muualla kuin sylissä tai äitin vieressä ja mulla olis aikaa kuvata, niin kameran näyttöön ilmestyy "Ei muistikorttia." AAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!! Eemi oli jotenkin rikkonut muistikortin, enkä oo muistanut ostaa uutta. Pakko oli äkkiä tuota kutsua varten puhelimella ottaa muutama kuva, ja ihan hyvä tuo ainakin noin pienenä mun mielestä on. (Empä kyllä osaa sillä järkkärilläkään kuvata, että ei sen puoleen..)


Nimi on päätetty ihan lopullisesti, ja maistraatin paperitkin täytetty. Nyt pitäisi jotain kivaa ja yksinkertaista koristusta keksiä juhlapaikalle, ja vähän miettiä vielä tarjoilua, mutta pikkuhiljaa alkais kaikki olla valmiina (muka). Lauantaina on sitten leipomiset sun muut, että enköhän kerkeä kiireestä vielä valittaa. Eemille pitäis parturi varata, ja mulle ja Elealle ainakin jotku vaatteet hommata. Kerkeeköhän Eemin pukua enää missään pesettää? Onhan tässä oikeestaan hommaa ihan tarpeeks kun alkaa miettimään.

Ja mua jännittää kamalasti! :)

8 kommenttia:

  1. Voin varmaan kiusaa sua vähän >:) käveltiin iidalle ja takas, vähän oli liian kylmä mut ihana sää muuten 8) aurinko in my <3

    VastaaPoista
  2. Ihanat noi kutsut! :) Oispa itsekin jaksanu tehdä ite.. Kuva hämää, en saa vaihettua lukijaboksissa olevaa kuvaa :( Mutta lukijana oon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuli kyllä just sopivan yksinkertasia mun makuun, ja helppo näprätä.. :) Mua kans harmittaa niiin paljo ku en Elean ristiäisiin tehny.. :(

      Poista
  3. Nätti on kutsu, riittäispä mul hermo ja olispa aikaa tehdä vähä hienommat.. Iidan ristiäiskutsut lähti kans tekstaril..
    Tyydyn kuitenkin tekee jotkut suht yksinkertaiset... Meillä ristiäiset vasta 8.3,koska halusin tietyn papin::) (sama,joka mutki on kastanu sillon 21vuot sit ja iidan-12syksyl)

    Harmi kun tässä on välimatkaa, mä voisin kyllä tulla koemaistajaks kaikille herkuille:P meillä ei kakkua tehdä kakkuvuokaan, vaan pohjina toimii kääretorttu pohjat..:)

    Mutta toivottavasti sun leipomukset onnistuu!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elean kasto sama pappi joka on kastanu myös Eemin. Vähän kyllä harmittaa että nyt on sitte eri, mutta haluttiin vaan äkkiä saaha juhlat! :D Ja kun piti miettiä kolmen ihmisen työvuoroja aikaa ja päivää varatessa niin pakko oli ottaa se mikä sopii.. :D

      Poista
  4. Teethän pursotukset vispikermasta etkä kuohukermasta? Se on paljon jämäkämpää pursotukseen ja kuorrutukseen :) kyllä mulla ainakin sillä on pysyny pursotukset. kerma pitää olla myös tarpeeksi vatkattua...mutta ei tietenkään yli..vaikeeta :D

    VastaaPoista
  5. Joo teen :) Just se ku en tiiä että vatkaanko liian vähä vai liikaa että miks se ei toimi.. :D

    VastaaPoista