26 syyskuuta, 2013

Syksy

Nyt se sitten on tapahtunut, mun toiveista huolimatta. Kylmyys on saapunut myös meidän pihaan, ja meinasin kuolla eilen aamulla kun ovesta kömmein ulos. Naapureiden katot on aivan valkosena, Eemi rapaa auton laseja ja kylmyys on järkyttävää. Ihan uskomatonta että edellispäivänä Elea lähti mun kanssa kauppaan ohut takki päällä vaan, ja nyt jouduin oikeesti miettiä että paleltuuko se vk-haalari päällä tuonne ulos. Lähdettiinkin heti iltapäivästä ostamaan mulle talvitakkia ja Eleallekkin vähän talvivarustusta. 

Tykkään kyllä oikeesti syksystä. On ihanaa kun tulee pimeetä, ja on tää muutenkin aika nätti vuodenaika. Mun syyskukille kävi vähän huonosti ja ne meni aivan pilalle, joten saan vielä ostaa uusia ja laittaa meidän pihaa edes vähän siistimmäksi. Kesän aikana ei myöskään oo tullut käytettyä poreammetta kertaakaan(!) ja tänään Eemi lupas sen mulle täyttää. :) Pitää mun ehkä muodon vuoksi vähän haravoida meidän pihaakin ja tehdä muitakin syksy-juttuja. Kynttilöitä on polteltu jo kuukauden verran, mutta koko ajan pimeys tulee aikaisemmin ja näinollen voin ne myös aikaisemmin sytyttää. Ehkä myös vähän salaa toivon että kun tää pimeys iskee päälle kunnolla, niin Eleakin nukkuis vähän pitempään.. ;D

Ei tämä oikeesti niin kamalaa oo mitä lähes kaikki antaa ymmärtää. Joka päivä ollaan myös lähempänä talvea, jolloin meidän piha on myös huomattavasti nätimpi kun lumi on maassa. Jokainen päivä tuo lähemmäksi myös joulun, jota odotan ja rakastan suuresti, ja tänä vuonna vielä enemmän kun silloin vihdoin meidän odotus palkitaan! :) (Toivottavasti ei hirveesti aikaisemmin ainakaan.) Tähän kylmään tottuu, kunhan nämä sateet vaan antais periksi.

Vielä olis meidän pihassa hommaa, joten lumia en ihan vielä odota. Kattopellit ois ainakin ihan mukava saada paikalleen ennen sitä, ja pihaa pitäis vähän siivotakkin niin ei keväällä olis taas niin ruman näköstä kun lumet sulaa.. Ikkunat jäi taas tänä kesänä pesemättä, mutta mitä pienistä. Vaihdettiin siis uudet ikkunat viimekesänä, ja ne on edelleen pesemättä. Vaikka toisethan tarkotuksella maalaa ikkunamaaleilla ym. koristejutuilla ikkunoitansa, mulla on nuo tehtaan imukupin jäljet ja tarrat koristeena. Kokeilen ens kesänä sitten uudestaan. :D
Nyt nautin syksystä ja pimenevistä illoista. ♥



2 kommenttia:

  1. Tulin kurkkimaan naamakirjan kautta ja liityin lukijaksi :-) tervetulo meillekkin lukijaksi tutipuu2012.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla :) Ptääpä käydä kurkkaamassa kun kerkeen. :)

    VastaaPoista