Onneks saan mun Eemin tänään kotiin. <3
Vaikka välillä näissä hormoniraivareissa oon käskeny sen suksia ties minne, on pakko tunnustaa että mulla on jo hirvee ikävä. :(
Meillä on kyllä Elean kans ollut ihan mukava viikonloppu kahdestaankin. Perjantaina tosin Eemi lähti vasta illalla, joten eipä me olla oltu ku eilinen täällä keskenämme. Perjantaina laitoin Elean nukkumaan ja jäin ite sohvalle vielä karkkipussin kanssa tv:n ääreen. Eilen oltiin koko iltapäivä anoppilassa. Siinä oli pihahommat vähän kesken, joten istuskeltiin nurmikolla nautittiin ihanasta auringosta. Pikkunen tyttö päätti myös todella äitin yllättää: Elea rupes ensin varovasti ite nousemaan ilman tukea ylös, (tätä tehnyt aikasemmin vaan pari kertaa sohvalla) ja illasta jo yritti askeleitakin ottaa. Viimein illalla just ennen kotiinlähtöä mun pikkunen tyttö otti varovasti neljä ensimmäistä askelta ihan ite! <3 Ei me sitte maltettukkaan kotiin lähtee, vaan jäätiin vielä oottamaan josko se yrittäis vielä uudestaan.. Muutamia askelia se sai hatarasti otettua vielä, ja tämä onkin hyvä alku. :) Nurmikolla on ilmeisesti sen verran pehmeetä, että siinä tuo pikkunen uskalsi kokeilla taitojaan. Saunassa käytiin pesemässä ruohot ja mullat pois, ja sitten sai pikkutyttö lähteä nukkumaan.
Yö ei sitten todellakaan sujunut niin hyvin.. Elea oli tosi vaikee saada nukkumaan. Hyvin se kuitenkin lopuks sinne rauhottu, ja näytti nukkuvan ihan hyvin. Yöllä kuitenkin kahden aikaan alkoi ihan järkyttävä huuto. Oli pakko laittaa ikkunatkin kiinni ettei naapurit herää. :D Tyttö huusi ja huusi minkä keuhkoistaan pysty, ja mikään ei auttanu. Puhuminen, silittely, syli tai edes katse sai sen raivostumaan vaan entistä enemmän. Tää on todellakin mulle uutta, sillä koskaan ennen, ei siis kertaakaan oo Elea valvottanut yöllä, saati itkeny noin kovaa. Meillä on siis alusta asti ollu aika helppoo tuon tyytyväisen tytön kanssa, joten säikähdin vielä enemmän. Hain sitten jossain vaiheessa maitopullon, ja siihen se sitte rauhottuki uudestaan nukkumaan. Ite kerkesin hädin tuskin nukahtaa kun tää huuto alko uudestaan! Otin Elean viereen ja siinä se raivos lähemmäs tunnin, eikä edelleenkään mikään auttanu. Viimein kun se nukahti, niin välissä se säpsähti ja höpötteli unissaan.. HUUUuuuhhhhhhh ois kyllä Eemi saanu olla täällä, olin kyllä jo vähä peloissani että mikähän toista vaivaa.. :/ Loppuyö nukuttiin hyvin, ja tänään on taas ollu ihan tavallista.
Koitin googlesta ettiä vähän tietoa, että mitähän tuo ois voinu olla. Aika hyvin täsmäs tuohon "yölliseen kauhukohtaukseen", mutta se vissiin tulee yleensä jo vähän aikasemmin (pari tuntia nukahtamisesta), eikä kyllä varmaan kahtaa kertaa saman yön aikana? Tosin voihan se johtua ihan vaan siitä kun Elea tosiaan on oppinut uusia asioita niin hirveesti lyhyen ajan sisällä, ja kaikki hampaatkin on päättänyt kasvaa nyt samaa aikaa. No, toivottavasti ei toistu ainakaan. Nostan kyllä hattua kaikille itkusten vauvojen äiteille/isille, sillä tää oli vuoden aikana meidän ainut kerta ja oon kyllä jo tämän yhen yön jälkeen jo ihan poikki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti