09 heinäkuuta, 2014

Elean juhlissa


Reilu viikko sitten (huh!) kirjoittelin, että kiireitä on tiedossa. Silloin en osannut vielä aavistaakkaan kuinka kiire mulla tulisi olemaan. Vihdoin ollaan sunnuntaisista synttärijuhlista selvitty, ja seuraavat odottaa järjestäjää vasta puolen vuoden päästä. Onneksi.


Eemillä oli pihan valmiiksisaamisessa kamala kiire, ja olikin ulkona koko viikon. Mun harteille jäi siivous, leipominen sekä lasten- ja kodinhoito. Huhhuh! Vila päätti että missään muualla ei ole hyvä kuin sylissä, ja pakko myöntää että kyllä oli homma saada kaikki valmiiks. Eemin sisko H tuli onneks auttamaan mua, ja täällä pitkin iltaa ja yötä sitten laitettiin ja järjesteltiin juhlia, ja saatin kuin saatiinkin kaikki valmiiksi. Kiitos Heta! <3


Tarjottavat oli pakko miettiä niin, että ne on mahdollisimman helppo ja nopea toteuttaa, ja osa mieluiten vielä etukäteen pakastimeen. Näin ollen tarjolla oli 

-täytekakku kinuskivaahdolla ja mansikkasurvoksella (Täällä!)
-2 banoffeeta, toinen mansikoilla ja toinen banaanilla (Täällä!)
-kinkkuhyrriä (Täällä!)
-porkkanakakkua muffinssin muodossa, eli Porkkana Cup caket (En millään muista reseptin alkuperää mutta varmaan onnistuu ihan perus kakun ohjeella.)
-kanasalaatti

Mun on pakko hehkuttaa tota banoffeeta, oon nimittäin rakastunut! NIIIIIIIIIIIIIIN HYVÄÄ! Iso plussa tulee myös siitä, että kondensoitu maito on mahdollista keittää etukäteen, joten juhlapäiväksi jää vaan täytteiden kasaus, johon aikaa kuluu n. 10 minuuttia, sekä pieni hetki jääkaapissa jähmettymässä. Toinen hyvä vinkki on täytekakkua varten. Viimeksi kakkua tehdessä tein täytteen 1,5-kertaisena ja sitä jäi yli järkyttävä määrä. Nakkasin sen kiireessä pakastimeen ja ajattelin siitä joskus väsätä kakun ihan vaan tänne kotiin ja samalla testata että millaiseksi se menee. Täytteen edelleen kummitellessa pakastimessa koskemattomana päätin sen lauantaiaamuna sulattaa ja katsoa että josko pärjäisin sillä eikä mun tarvis uutta tehdä. Täyte säilytti sulaessaan koostumuksen ja maun täysin, joten uuden tekemisen vaivalta onneksi kiireessä säästyin. Ihan vaan vinkkinä jos kiireessä joutuu muutkin leipoa niin tuonkin saa tehtyä siis etukäteen. :)




Juhlat oli oikein mukavat, vaikka kovin kiireiset sillä kutsuttiin tällä kerralla vähän enemmän vieraita kuin viimeksi. Ahdasta oli, mutta onneksi säät suosi ja saatiin terassi myös käyttöön. Juhlien ansiosta saatiin tekosyy laittaa pihakin loppuun, ja meillä on melkein valmista! Mulle on tullut muutama toivepostauspyyntö koskien meidän kotia, joten kunhan tässä saan aikaiseksi niin taidan aloittaa tuosta pihasta. Vila on taas kuumeessa, kaks viimeyötä on ollut aika katkonaisia ja tyttö sylinkipeä. Kiire siis jatkuu edelleen. Koitan palata hieman nopeammin kuin viimekerralla kuitenkin. ;)


5 kommenttia: