30 kesäkuuta, 2014

Maailman rakkaimmat kaksi


Ihanimmat, rakkaimmat, palkitsevimmat kaksi vuotta. Olen oppinut enemmän kuin koskaan, tuntenut sellaista onnea ja rakkautta mitä en aikaisemmin olisi osannut kuvitellakkaan. Mun maailman rakkain tyttö on tänään jo 2-vuotias. ♥



Aamulla nappasin pikkutytön syliin ja rutistin niin kovasti. Onhan se taas paljon isompi kuin viimekesänä synttärihalia antaessa, mutta edelleen mahtuu syliin jos vaan siinä malttaa olla. Aamulla olin helpottunut kun olo ei ollukaan niin haikea ja surullinen kuin viimevuonna. Kuitenkin eksyin taas selaaman kuvia näiden kahden vuoden ajalta, enkä ilman itkua selvinnyt loppuun. Toisaalta olen onnellinen ja kiitollinen jokaisesta päivästä mitä ollaan saatu viettää yhdessä. Kuten sanoin, mun elämäni parhaat kaksi vuotta. En hetkeäkään epäile etteikö seuraavatkin vuodet kanna mukanaan tuota äärettömän onnen ja rakkauden tunnetta, mutta silti olo on haikea. Nuo vuodet on eletty. Muistot säilyy, mutta noihin päiviin en pääse koskaan takaisin. Aika menee niin nopeaa että hirvittää. Voi mun rakas, pieni Elea. Maailman ihanimmat kaksi vuotta takana, ja monta vielä edessä. ♥





Elea nukkuu vieläkin ja ite oon päikkäreiden aikana askarrelut synttärikutsut joita lähden illasta jakamaan. Kiireinen ja siivouksentäyteinen viikko tiedossa, sillä me juhlitaan pikkutyttöä sunnuntaina! Ihanaa viikkoa! :)

2 kommenttia:

  1. Onnea Elea! <3
    Täällä tullaan kovaa vauhtia perässä, Iidalla 11.7 2-vee synttärit. Samana päivänä neuvola ja heti seuraavana päivänä synttärikemut.
    Totean joka päivä, että aika menee ihan liian nopeasti, vastahan tuo synty, oppi kävelemään ja sanomaan äiti ja isi.. Nyt se livertelee jo pitkät pätkät, laulaa, nauraa ja tanssii ja kaikkea muuta.. Hmh, onneks on kuitenkin tuo pikkuveli, jota saa seurailla ja sitte sen synttäripäivänä itkee kuinka aika menee liian nopeasti :D

    VastaaPoista