Vauva kasvaa

Mun pieni tyttö syntyi kaksi kuukautta sitten. Synnytys tuntuu jo todella kaukaiselta. Melkein voisi luulla, että siitä olis kauemminkin aikaa. (Viikolla olin varma että Vilalla tulee täyteen jo 3kk. =D) Toisaalta taas on haikea olo, kun huomaa että aika vaan lipuu ohitse. 

Musta tuntuu etten saa kiinni mistään. Elämä lipuu ohi, ja ite katselen sitä vierestä paikallani. Tuntuu, että pitäisi tehdä paljon enemmän. Pelkään sitä, että joku päivä vaan herään tähän elämään ja huomaan että tytöt on jo aikuisia. Otan paljon kuvia, koitan saada säilöön mahdollisimman paljon muitakin muistoja, ja yritän nauttia jokaisesta hetkestä.

Monesti useamman pienen lapsen äidit sanoo, että se vauva-aika meni vähän sumussa ja että siitä ei paljoa muista. Huomaan unohtavani jo ihan arkisia asioita, joten miten voisin muistaa nämä ihanat päivät vielä vuosien päästä? Tahdon muistaa jokaisen hyvän hetken. Jokaisen Elean sanoman hassun jutun tai sanan. Kaikki ne hölmöt jutut mitä tuo tyttö tekee pitkin päivää. Jokaisen iloisen huudahduksen kun tulen kotiin, tai kun jotain mukavaa tapahtuu, jokaisen hymyn. En halua unohtaa sitä tunnetta kun katsoo nukkuvaa vauvaa sylissä. Sitä tunnetta, kun pienet kädet pitää niin tiukasti kiinni mun paidasta tai ihosta. 

Kuten jo sanoin, musta tuntuu että pitäisi tehdä paljon enemmän. Enemmän mitä? Ja miten se auttaisi mua muistamaan nämä arjen ihanat asiat? Ei varmaan mitenkään. Silti olo on välillä kovin riittämätön. Tuntuu siltä, että jokaisesta sekunnista pitäisi nauttia, että mua ei jälkeenpäin harmittaisi se, miten nopeasti "pikkulapsiaika" kului. Koko ajan pitäisi tehdä jotain erilaista. Tuntuu että jos ollaan koko päivä kotona, oon jälleen kerran hukannut päivän mun elämästä. Vaikka meillä olis ollut aivan kivakin päivä. Pitäis oppia rentoutumaan ja tajuamaan se, että näillä mun typerillä ajatuksilla hukkaan sitä aikaa. 

Onhan nämä kotipäivätkin oikeesti tosi mukavia. Täällä Elea on selvästi eniten oma itsensä. Kun ollaan ihan keskenämme täällä, Elea ei ujostele ja höpöttää tosi paljon. Ei tarvi miettiä, että häiritseekö jomman kumman tytön itku jotain muuta. Jokaisen itkun jälkeen halataan. Vauvaa syöttäessä saan nauraa Eemin ja Elean "omalaatuisille" leikeille. Näistäkin pienistä hetkistä elämä koostuu. Ei siihen joka päivä tarvi sen kummempaa tekemistä, mun pitäisi tajuta se jo. 

Ei mulla tätä asiaa oikeestaan ollut, mutta siihen se meni. No, tytöt jatkaa kasvamistaan mun sanoista tai ajatuksista huolimatta. Tästälähtien lupaan nauttia juuri tästä hetkestä. 

Ensiviikolla on Vilan 2kk neuvola jossa nähdään kasvua vähän paremmin, onhan tuo tyttö kasvanut paljon. Äitikin kasvaa,  koska mulla on ensiviikolla synttärit ja oon syönyt aivan älyttömästi laskiaspullia (ja muitaki pullia) viikonlopun aikana. Tänään ajattelin raahautua pitkästä aikaa salille, ainakin kokeilemaan!

Kakkua

Siinä se on!

 Tämän kasasin siis vaan pikasesti valmispohjista ja väliin laitoin mansikkarahkaa ja suklaakermaa. Reunoja en saanut pursotettua ollenkaan kun pohjat ei ollut ihan kohillaan ja tuo jäi aika matalaksi kun en meille viitti isompaa tehdä.. Ristiäisiin olis tarkoitus tehdä sitten isompi ja nätimpi kakku. Pointtinahan nyt oli se, että ainakin tiedän että osaan tuon pursotuksen tehdä. :) Netistä löysin tuon mallin jo kauan ennen vauvan syntymää, ja siitä lähtien oon haaveillut että jos vaan osaisin.. Helppoahan tuo oli kun vaan pääsi tekemään. Yksinkertaiset ohjeet löysin täältä.

Kauaa ei tätä keretty ihailla, kun Elea oli jo käynyt maistamassa. Kyllä on niin nopea tyttö että ei tarvi kauaa olla selin kun se on jo kerennyt tehdä vaikka mitä! Istuttiin sitten pöydän ääreen yhdessä syömään kakkua. 

Ja kerta meillä aiheena näyttäis olevan ruoka, niin kerrompa vielä että lohturuokaahan sitä eilen oli pakko käydä syömässä. Käytiin Eemin siskon kanssa meidän ihan vakkaripaikassa. Pedrina's ei petä koskaan! ♡

Mitä kuuluu?

Meille oikein hyvää. :) Kävin aamusta neuvolassa, siitä kertoilen huomenna viikkopostauksessa enemmän.

Joulu tulee oikein kovaa kyytiä, ja tänään saatiin avata jo joulukalenterin kolmas luukku! Elea sai kalenterin vasta eilen, joten tänään avattiin se ensimmäistä kertaa. Suklaata ei missään nimessä voinut laittaa suoraan suuhun, vaan se piti ottaa käteen sulamaan, muutaman kerran näyttää sitä äitille naama virneessä ja todeta että "hyyyiii, kakkaa!". Kymmenen minuutin vakuuttelujen jälkeen ("namnam! laita suuhun, se on hyvää, naaam, syö vaan.") pääsi suuhun se osa joka ei vielä ollut seinässä, käsissä, paidalla tai pyyhittynä sohvaan.. :D Huuuuh!

Mun pienen pieni rakas Elea ja uusi "nieeeno pipo" . ♥

Eilen käytiin aamusta Tiimarissa jossa alkoi loppuunmyynti. Kaikki tuotteet oli/on -50%, ja kyllähän sieltä tavaraa lähtikin mukaan.. Ostelin askartelutarvikkeita, joulukoristeita ja lahjapapereita ja -naruja. Lisäksi keräsin koriin vielä erilaisia tusseja, värityskirjoja, muovailuvahaa, palapelin, tarroja, kortteja ja muuta tuommoista mitä voi mun 6-vuotiaalle pikkusiskolle ja Eemin pienimmille sisaruksille laittaa joulu- ja synttärilahjoiksi. 50€ sain sinne tuhlattua, mutta kyllä lähti  paljon tavaraa mukaankin. :)

Osa ostoksista.. :)

Tänään oon sitten saanut ekat joululahjat paketoituakin, ja voi että ne on ihania! En millään haluais laittaa niitä tuonne pussiin ja kaapin perälle vielä odottamaan.. Paljon olis lahjoja vielä ostamatta, mutta nyt täytyy kyllä odottaa tilipäivää ja toivoa että oon kävelykunnossa vielä silloin tai jää lahjat saamatta. :D

Mun ihana uus joulukoriste! Yleensä vihaan kaikkia tonttujuttuja ja semmosia, mutta kun tuo tuli Tiimarin ovella vastaan, mun oli pakko ostaa se! Ehkä siks kun se ei oo punanen?

Joulukortitkin sain eilen vihdoin valmiiksi. Vielä jäi mummujen ja kummien kuoret auki odottamaan että saan tilattua Elean 1-vuotiskuvia ja laittaa niitä mukaan. :) Sunnuntai-iltana valmistauduin viikkoon leipomalla Mudcaken, joka tietysti piti syödä vaniljajäätelön kanssa. Ihan koko kakkua en jaksanut  mutta puolet ainakin..

Isäinpäivä

Tänään on jo meidän perheen toinen isäinpäivä. ♥ 

Niinkuin viimevuonnakin, tänään Eemi sai nukkua pitkään ja herätä suoraan kakkukahveille katettuun pöytään. Luulen että Eleakin olis saanut hienomman kakun tehtyä,  mutta haittaako tuo kun oli niin hyvää! Välissä on suklaakermaa ja mansikkarahkaa. :)

Oon huomannut, että isäinpäivä on äitien keskuudessa aika kiistelty aihe. Tai oikeestaan se, miten sitä kuuluisi viettää. Omaa isää varmasti lähes jokainen muistaa, mutta entä se omien lasten isä, oma mies? Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että muistamiseksi riittää kakkukahvit ja lasten värkkäämät jutut. Miehelle ei tarvitse lahjoja ostaa, koska sehän on lasten isä, ei puolison. Entä kun lapsi on vielä niin pieni, ettei askartelusta tms. oikeen tule vielä mitään? 

Me ollaan kyllä Elean kanssa maalailtu isille kortti = tyttö istui alasti suihkun lattialla joka paikka maalissa, ja äiti yritti saada edes yhden onnistuneen kädenjäljen painettua korttia varten. Lisäksi ostettiin Eemille yks peli jota se oli toivonut. Viimevuonna ostettiin Eemille uusi työkalusetti ja tehtiin taulu Elean käden- ja jalanjäljistä, joka näkyikin aikaisemmin jo täällä. Eli siis tavallaan myös ite lahjon Eemiä, vaikka se ei mun isä olekkaan. 

Osasyy lahjanostoon on varmasti se, että yleensäkin tykkään ostaa lahjoja. Oikeampi syy on se, että haluan kiittää Eemiä siitä, että se on isä meidän lapsille. Ilman Eemiä ei mulla olis kotona kipittämässä tuota ihanaa pikkutyttöä, eikä vauvaa potkimassa masussa. Eemi on myös fyysisesti läsnä. On paljon lapsia, jotka ei ole isäänsä tavanneet koskaan. Haluan kiittää Eemiä siitä, että se jakaa arjen mun kanssa, meidän perheen isänä, ja on lapsille läsnä joka päivä. Eemi on paras mahdollinen isä mun lapsille, ja sen takia saa myös multa lahjan. 

Toki olen sitä mieltä, että lahja kerran vuodessa ei ole toiselle tarpeeksi suuri kiitos koko vuoden "työstä" kotona, mutta ehkä se edes vähän korvaa niitä kiitoksia, jotka arjen keskellä unohtuu sanoa? Itse oon ainakin yrittänyt kiittää Eemiä muutenkin siitä, että on mun kanssa täällä, ja että auttaa kotihommissa jotka koen mun "työkseni" kotonaollessa. Samoin saan kiitosta Eemiltä joka päivä siitä, kun ruoka on töistätullessa valmiina, tai kun oon sen töissäollessa esim. siivonnut tai leiponut. Tuntuu hyvältä huomata, että toinen arvostaa sitä munkin työtä täällä kotona, ja ylipäätään edes huomaa ne asiat jotka saattais muuttua arjen kiireessä itsestäänselvyydeksi. Kaikkien kiitoksien lisäksi en valita lahjoista äitienpäivänä, joten en usko että Eemiäkään haittaa.. ;)

Oikealla siis Eemin&Elean kädenjäljet Eemin isälle. Eemille tehtiin samanlainen kortti kuin toiselle pappalle. :)

Isäinpäivänä muistetaan myös Eemin isää, meidän ainoaa "oikeaa" pappaa itsetehdyllä kortilla ja lahjalla, joka on annettu jo etukäteen, ja mun äidin uudelle miehelle vietiin myös itsetehty kortti, koska se suorittaa vähän pappan virkaa Elealle myös, kun on syntymästä lähtien ollut mukana meidän elämässä. Mun isän haudalle kävin sytyttämässä kynttilän. ♥ 

Hautausmaalla tuo pikku-Punahilkka löysi niin hienon kaivon ettei meinattu kotiin päästä millään.. ♥

Can you see me?

Mulla olis niin paljon sanottavaa, mutta jotenkin en saa ajatuksesta kiinni ollenkaan. Oon niin monella tavalla koittanut aloittaa kirjotusta, ja kuitenkin jo ensimmäisen lauseen jälkeen pyyhkinyt tekstin pois. Nämä viimeaikaiset tunteet on ollut jotenkin niin uusia, että en ehkä itekkään ole vielä niin perillä niistä. Toisaalta oon aivan älyttömän onnellinen; mulla on maailman rakkain pikkutyttö täällä vieressä, ja maailman ihanin mies mun tukena. Masussa kasvaa pikkunen rakas, joka pian jo saadaan syliin ilostuttamaan ja osaksi meidän perhettä. Taustalla on kuitenkin kova huoli mun läheisistä, ja pelko siitä, että pian joudun taas menettämään jonkun tärkeän ihmisen. 

Iskän kuolema toi mukanaan niin tyhjän olon. Vaikka aikaisemmin kirjoitin, että osasin ehkä sitä odottaa, niin en todellakaan osannut. En ikinä olisi voinut osata kuvitella elämää ilman isää, tai tätä surua, epäuskoa, tyhjyyttä, ikävää ja kaikkia niitä miljoonia tunteita joita en edes osaa nimetä. Vieläkään mun mieli ei ymmärrä, että me ei enää nähdä. Välillä havahdun siihen, kun suunnittelen isäinpäiväkorttia iskälle, tai mietin joulua ja sitä, että keretäänkö syödä yhdessä jos oonkin silloin synnyttämässä.. Lähes joka päivä oon ajatuksissani menossa iskälle kysymään, että onko tämä oikeesti totta. Keneltä muka sitä kysyisin? Ei olis iskä enää portailla vastassa. Ei, vaikka mun mielessä niin kuvittelenkin. Kaikki tehdyt ja tekemättömät teot ajattelen vaan tekeväni seuraavalla kerralla toisin. Millä seuraavalla kerralla? Mun mahdollisuus meni jo. 

Päivää ennen isän kuolemaa sain kuulla, että se oli kaatunut ja lyönyt päänsä pahasti mutta ei suostunut menemään sairaalaan. Ajattelin, että pitää soittaa. Miks en soittanut? Minkä takia en mennyt käymään ja kysymään vointia? Mun ajatuksissa menen kyllä seuraavalla kerralla. Silloin, kun saan mahdollisuuden korjata kaiken. Vaikka tiedän, että sitä ei tule. Ei nyt, ei huomenna, ei koskaan. Mulla on vaan nämä ajatukset ja hiljaiset toiveet siitä, että joskus kaikki on niin kuin ennen.

Pelkään sitä, että nämä ajatukset ei lopu koskaan. En halua joka päivä huomata, miten totta tämä oikeesti on. Miten rikki voi ihmisen sydän olla, ja miten korkeelta elämä välillä pudottaa. Toivon, että joku päivä voin olla onnellinen ja kiitollinen siitä miten paljon saatiin kokea yhdessä, enkä katkera siitä miten paljon menetettiin. Tänään sytytin kynttilän isän muistolle. ♥

"I wonder where you are, hope it's not too far, when will we meet? The smile on your face, just like the old days, your beautiful heartbeat. You gave me the good start, you gave me your heart, I'll never lose that part. I think you hear me, I think you're right here, thats why I have no fear.."

On tässä päivässä onneks ollut paljon hyvääkin. Kuumeesta selvinnyt pikkutyttö, joka on jakanut haleja ja pusuja jatkuvasti niinkuin joka päivä. Parhaat ystävät ja mun pieni suloinen (tuleva) kummipoika jotka on ollut täällä kahvittelemassa ja tuomassa ihania tuliaisia ulkomaanreissulta. Ja tietysti Eemi, joka on siivonnut koko talon ja leiponut mun kanssa. ♥ Kumpa mun ei tarvis menettää mun rakkaista enää ainuttakaan..

Porkkanapiirakkaa & Lakritsikakku. Nam!

Elean maamaailman suloisin tuliaispaita ♥

Syysflunssa

Täällä siis sairastetaan taas. Ite oon onneks saanut pysyä toistaseks ainakin terveenä, mutta Elea ja  Eemi ei. Tosin on tässä hyväkin puoli; melkeen voisin jo puuta koputtaen todeta (ja toivoa), että Elean uniongelmat oli kaikki seurausta tästä flunssasta. 

Toissayö oli edelleen aivan hirveä, ja jo klo. 6.30 herättiinkin eiliseen päivään kolmen tunnin unien jälkeen. Siitäkin huolimatta eilinen päivä meni tosi hyvin, tyttö viiletti pitkin taloa räkä poskella ja hymy huulilla. Niin reippaasti alkoi nukkumaan klo. 21 ja herättiin tänään hyvinnukkuneina 12 tunnin yöunien jälkeen klo. 9.00. Jes! :)

Kotioloissa ollaan siis oltu eilen, kun Elealla oli vähän lämpöäkin. Täällä oon suunnitellut sitten jo joulukortit valmiiksi, ja ehkä tässä pitää viikonlopun aikana ruveta jo askartelemaan. Eilen tein pasteijoita kinkku-tuorejuusto- ja kinkku-aurajuustotäytteillä iltapalaksi. Ollaan leikitty, siivoiltu ja kylvetetty nukkea wc-pöntössä. Oikeestaan meillä on ollut ihan mukavaa, kun ei tuo sairastelu näytä Eleaa hirveesti kiukuttavan. :)

Lunta on satanut tänään paaaljon lisää, joten ehkä me päikkäreiden jälkeen tohditaan lähteä ulkona käymään, kun tyttö on toistaiseksi saanut ihmetellä tuota näkyä vaan ikkunasta.

Viikko on kulunut hurjaa vauhtia ja taas on edessä viikonloppu. Eemikin on ainakin näillänäkymin kotona kans (toivottavasti). Taidampa sen kunniaksi leipoa mustikkapiirakan illalla vielä. 

Oikein ihanaa viikonloppua jokaiselle! ♥

30+0

31. raskausviikko. ♥

Nyt ollaan sitten virallisesti kolmenkympin paremmalla puolella. Kymmen ei tästä enää välttämättä vaihdukkaan, ja jos vaihtuu, niin ainoastaan kerran. Jes! :)

*Vauvan pituus tällä viikolla n. 36cm ja painoa on n. 1600g.

♥

"Enää kymmenen viikkoa jäljellä. Oletkohan sinä yksi niistä, joihin äkkiä iskee aikapula? Niin paljon pitäisi tehdä ennen kuin vauva syntyy..."

Niin totta! Ja minä todellakin oon just yks niistä joille se aikapula iskee.. Meillä olis vielä niin paljon tehtävää! Eemillä on töissä hirvee kiire, katto pitäis saada äkkiä kiinni, sisällä on remontti kesken.. Elean huone on pakko saada valmiiks ajoissa, että tyttö kerkee tottua sinne hyvin ennen vauvan syntymää. (En halua Elealle liikaa muutoksia niin lyhyeen aikaan.) Paljon ois vielä ostettavaa, ja Eleakin tarvii vaikka mitä. Vaunut, kehto, turvakaukalo ja vaatteet pitäis pestä,  vaatteille pitäis tehdä tilaa jonnekkin, Ikeaan on pakko päästä ja kylpylälomastakin ollaan haaveiltu. Talvirenkaat on Tampereella ja nekin pitäis sieltä saada..

Ja mikä ihanampaa; Joulu on tulossa! Siihen tietysti tulee stressinä päälle lahjat, joulusiivous, joulukoristeet ja kaikki pakollinen jouluhömppä koska oon niin innoissani joulusta. Tänään on jo suunniteltu joulukoristeita, ja niitä pitäis vielä värkätäkkin. Joululeipomiset, -ruoat, -suunnitelmat, ja ehdottomasti itsetehdyt kortit! 

Koko päivä on täällä raikunut joululaulut, ja torttujakin jo leivottiin.. :D Jouluun jäljellä 69 yötä, ja näinollen
laskettuun aikaan on jäljellä 70 yötä. ♥ 

Mun joulutunnelmaa nostaa entisestään se, että tänään satoi taivaalta ensilumi. :)

Aurinkoinen viikonloppu

Taas kerran viikonloppu meni hurjaa vauhtia ja tänään sai herätä tylsään maanantaiaamuun ilman Eemiä. :( Ollaankin varmaan tämä viikko Elean kanssa melkeen kahestaan kun Eemin pitää saada katto valmiiks, joten iltatöitäkin tiedossa..

Ilmat on onneks ollut aivat ihania, aurinko on paistanut eikä oikeestaan kylmäkään oo ollut. Ollaan Elean kanssa oltu ulkona ihmettelemässä "kukkia" joita tyttö näkee joka suunnassa (puut, lehdet, puskat jne.), tehty pitsaa ja muutenkin herkuteltu taas ihan liikaa. Lauantaina käytiin myös tyhjentämässä iskän asunto, ja aika haikeella mielellä sai sen jälkeen viikonloppua jatkaa.. :/ Sunnuntai meni kotona laiskotellessa, paitsi että sain yhden ikkunan pestyä. :D Päivystyksessä sain istua viikonlopun aikana vaan 4h jonottamassa sairaanhoitajalle haavanhoitoon..

Huomenna on isin ulosveisuu ja sitten voi jatkaa hautajaisten suunnittelulla. Tekemistä sais olla koko ajan, tuntuu että pää hajoaa jos yhtään pysähtyy miettimään näitä asioita. Onneks on tuo pikkutyttö piristämässä, ja pitämässä liikkeessä. ♥

Kävelyt Elean kans on nyt viikonloppuna tehnyt vähän tiukkaa. Ei tarvi pitkää matkaa mennä, kun rupee supistamaan. Ei kipeesti, mutta todella häiritsevästi. Supistus ei lopu ollenkaan, vaan mitä pitemmälle edetään, sitä kipeemmäksi alavatsa tulee ja vihlonta on kamalaa. Tänään 100m ennen kotia jouduin jo vakavasti harkita konttausta.. :D Pakko vaan on tuon pienen päästä ulos, ja kyllähän tuo ulkoilma muakin piristää,  ja hyvälle mielellä saa viimeistään se, kun näkee miten Elea tykkää ja jaksaa kaikesta pienestä olla niin innoissaan ja ihmeissään. ♥

Venetsialaiset

Tulen, veden, ja valon juhla.

Huvilakauden päättäjäiset.

Miten kiva viikonloppu taas takana! :) Venetsialaiset on ehdottomasti mun suosikkijuhla heti joulun jälkeen. Lähes jokaisella on kynttilöitä ja ulkotulia pihassa, ja tähän aikaan vuodesta on jo illasta niin pimeetä että ulkona näyttää aivan ihanalta! Nyt on vielä ollu niin lämminkin (päivällä), että ollaan oltu ulkona paljon. 

Täällä meilläpäin järjestetään kaupungissa myös kaikkia tapahtumia venetsialaisten kunniaks. Isoin juttu varmaan lauantai-iltana torilla, jossa on ohjelmaa ja esiintyjiä yöhön asti. Luonnollisesti meillä jäi nuo juhlat väliin keskiyön ilotulitusta lukuunottamatta. Se on niiiiin perinne ja pakko käydä katsomassa joka vuosi. Jossain vaiheessa on myös lapsille ohjelmaa, mutta en usko että vielä Elean ikäiselle joten sekin jätettiin väliin. 

Lauantaina oltiin aamusta/päivästä kaupungissa kattomassa driftikisoja,  ja otettiin vielä Eemin kolme nuorinta veljeäkin mukaan. Kyllä lapset (ja Eemi) olikin innoissaan! Eleakin on kyllä niiiin isin tyttö; kaikki kovaääninen ja muutenki "miesten jutut" kiinnostaa hirveesti. :D Niin se tyttö jakso kattoa koko kisat rattaista kuulosuojaimet päässä.. Ilta oltiin anoppilassa ampumassa raketteja. 10 aikaan laitettiin Elea autoon nukkumaan unilelu kainalossa ja lähdettiin rantaan ajelemaan ja kattelemaan miten paljon mökkeilijät jaksaa nähdä vaivaa ja laittaa SATOJA ulkotulia pihalle, laitureille, veteen ja kuisteille. Kyllä on mahtava näky! :) Illan kruunas tosiaan se ilotulitus ja sen jälkeen painuttiin nukkumaan. Tänään jatkettiin juhlia vielä aamusaunalla ja ensimmäisellä lounaalla meidän omalla terassilla.  :)

Miten ihana viikonloppu! ♥

Hiljaiselo päättyy

Päätimpä lopettaa tämän lähes viikon mittaisen hiljaisuuden. Kiireitä on ollut jonkun verran, mutta ehkä suurin syy tähän taukoon on ollut mun ystävän vauvakutsut joita ollaan parin muun tytön kanssa järjestetty. Päässä ei oo pyörinyt mitään muuta, ja koska kutsut oli yllätys, en voinut niistä täälläkään mainita. Helpommaksi koin siis olla vaan hiljaa etten vaan paljasta mitään. 

Kutsut oli kivat, ja niitä oli kyllä mukava laittaa. Pääsimpä vielä mustikkaankin juhlien päätteeks. Uusintakierros täytyy vielä ottaa kun kerkeää, ja samalla vois muutaman puolukankin poimia. Melkeen puolet mustikoista on jo syöty joko piirakassa tai puurossa, joten niitä kyllä pitäis saada enemmän.

Pikkutyttö harjottelee kävelyä hirmu ahkerasti, joten ehkä meillä kohta jo kaks pikkusta jalkaa tepsuttaa eteenpäin.. ♥ Eipä meille sen kummempaa kuulu, joten aika kuvapainotteista tällä kertaa. Herkut on maistunu kuten kuvista näkee, tieten taas puntari rankasee kuunvaihteessa neuvolassa..

Bonuksena vielä todiste kiireisestä viikonlopusta: mun hullu ja väsynyt ystävä joka välttämättä halus naamansa tunkee mun blogiin.........