30 elokuuta, 2014

Kesän viimeinen

Haaveissa oli vaikka mitä, mutta aika on rajallista ja niin se kesä taas lähenee loppuaan. Muumimaailma ja Korkeasaari jäi tänä vuonna näkemättä, mutta päästiin me kuitenkin vielä kesän viimeiselle reissulle.

Vielä viimeviikonloppuna kovasti mietittiin että lähdetäänkö johonkin, ja jos lähdetään niin millä, minne ja milloin. Eemi sai kun saikin järjestettyä itselleen kaksi lomapäivää, joten tiistaina lyötiin matkasuunnitelmat lukkoon ja sovittiin auton lainasta, meidän oma kun on edelleen rikki.

Keskiviikkoaamun pakkasin, ja Eemin töiden jälkeen kurvattiin ripsihuollon kautta Ouluun. Oltiin varattu leirintäalueelta pieni mökki, ja perillä oltiin niin myöhään että saatiinkin mennä suoraan iltapalan jälkeen nukkumaan. Aamupala syötiin viereisessä Sokos hotellissa, ja käytiin Edenissä uimassa. Aikataulu oli aika kiireinen koska tahdottiin keretä viikonlopuksi kotiin viettämään Venetsialaisia. Päikkäriaikaan pakattiin tytöt autoon ja jatkettiin matkaa Haaparantaan. Ikeaa vartenhan me sinne mentiin, mutta mukaan tarttui myös kenkiä ja paljon karkkia. Ollaan kyllä aikaisemminkin käyty Ikean viereisessä Candy worldissa, mutta ainakin meiltä on jäänyt kokonaan huomaamatta sen yhteydessä oleva Hoplop/Touhutalo-tyylinen leikkipaikka lapsille. Siellä vierähtikin sitten useampi tunti, ja kyllä meillä oli iloinen pikkutyttö! Vilakin pääsi vähän lattialle verryttelemään jatkuvan autoilun tai rattaissa/sylissäistumisen vastikkeeksi ja me saatiin Eemin kanssa juoda kahvit ihan rauhassa. Oltiin suunniteltu paluumatka yölle, ja Ikeassa kuluikin aikaa oletettua vähemmän joten oli kyllä aivan huippua että voitiin viettää luppoaika siellä. Paikka meni kiinni Suomen aikaa klo 20.00, joten siitä suunnattiin autoon iltapalalle ja kohti kotia. Elea jätti päikkäritkin välistä, joten kaiken tuon riehumisen ja shoppailun jäljiltä aivan väsynyt pikkutyttö nukahti melkein heti autoon. Kotona oltiin jo 00-01 välillä yöllä, joten hyvin kerettiin vielä Eemin kanssakin nukkua.

Vaikka reissu oli nopea ja aika kiireinen, niin kyllä se piristi! Miten mukava päästä välillä jonnekkin ihan muualle, ja vielä mukavampi palata takaisin kotiin. Uudet huonekalut odottaa kasaajaa kun Eemi on sen pikkusisaruksien kanssa aloittelemassa Venetsialaistenviettoa driftingkisojen merkeissä. Me jäätiin tyttöjen kanssa kotiin päikkäreille, kun Eleaa muutenkin meinaa kaikki tommonen kovaääninen vähän pelottaa.Vielä pitäisi muutama raketti käydä ostamassa että saa Elealle illalla niitä näyttää. Nyt saa ihana syksy tulla!♥ Hauskaa viikonloppua ja Venetsialaista niille jotka sitä juhlii!

Aikataulu tosiaan oli _todella_ kiireinen, kun kuviakaan ei reissulta ole kuin yksi. Huh!

16 elokuuta, 2014

Kahden lapsen äitinä

Alku oli vaikeampaa kuin koskaan olisin osannut kuvitella. Ei niinkään fyysisesti, mutta henkisesti senkin edestä. Synnytys oli nopea, ja yhtäkkiä olin kahden lapsen äiti. Synnytyksen jälkeinen aika saa edelleen kyyneleet mun silmiin. 


Vaikka en koskaan ollut muodostanut mielessä kuvaa siitä, miltä vauva näyttäisi, se yllätti mut kuitenkin. Niin kaunis ja täydellinen, mutta ei kuitenkaan mun lapsen näköinen. En tuntenut vauvaa ollenkaan, eikä mun sydämeen sattunut kaikesta siitä rakkauden määrästä kun katsoin sitä pientä ihmistä. Se ei näyttänyt Elealta, ei kuulostanut samalta, eikä meidän välillä ollut samanlaista sidettä.

Tottakai rakastin vauvaa. Rakastin paljon, ja halusin rakastaa vielä enemmän. Silitin, pidin lähellä, halasin. Tällä kertaa kaikki oli vaan niin erilaista kuin Elean vauva-aikana. Aika on rajallista, eikä mitenkään olisi ollut mahdollista makoilla koko päivää vauvan vieressä. Enkä olis edes halunnut, onhan mulla myös Elea. Tutustuminen vauvaan vei paljon kauemman aikaa, joka sai mulle aikaan todella pahan olon. 


Aika kului. Jokainen hymy, ilo, itku ja yhteinen hetki sai mut rakastumaan tuohon pieneen ihmiseen enemmän. Jokaisen äänähdyksen, naurun tai tavun kuuleminen sai mut tuntemaan sen rakkauden mun sydämessä entistä kovempaa. Tänään, kun halaan ja katson tuota tyttöä, tuntuu mun sydämessä samalta. En osaa sanoa milloin se alkoi, mutta se tuntuu niin älyttömän hyvältä. 

Tyhmää, että oon ruoskinut itteeni tämän takia. Joka päivä opitaan tuntemaan toisemme paremmin. Se tunne, ja side meidän välillä kasvaa koko ajan. Miten voisikaan olettaa, että vasta muutaman tunnin ikäinen vauva olisi mulle yhtä tuttu kuin Elea, jonka kanssa ollaan vietetty lähes jokainen hetki yhdessä 1,5 vuoden ajan.

Meidän elämä on helpottanut tämän tajuamisen jälkeen kovasti. Mun olo on rauhallinen, eikä mun enää tarvi potea huonoa omaatuntoa. Mulla on niin hyvä olla näiden kahden pienen ihmisen vierellä. Sama kumpaa katson, mun sydän aivan pakahtuu. Miten oonkaan voinut saada jotain noin hyvää aikaan. 



14 elokuuta, 2014

Well hello, Uhma!

Se tosiaan tuli. Ja vei mennessään kaikki "Onkohan tää nyt sitä?"-mietteet joita mulla oli (täällä) mielessä. Uhmaikä. Yh.

Elean 2-vuotiskuvauksista. Ei ihan sitä, mitä hain.. =D
Itkua, parkua, kiljumista, karjumista. Potkimista, lyömistä. Vieraiden saapuessa talo on kuin helvetin esikartano. Ruoat lattialla lautasineen, maidot pöydällä. Pikkutyttö itkee ja karjuu lelulaatikon luona "Älää ota sitäääää!!!" Huh.

Pahimmat tilanteet on juurikin niitä, kun meillä on vieraita. (Lapsia.) Elealle on ilmeisen kova paikka se, että joku koskee meidän tai tyttöjen tavaroihin. Kovasti oon koittanut opettaa että muutkin saa leikkiä, ja ehkä joku päivä lapset leikkii taas yhdessä nätisti. Mua itteeni ei niin kamalasti häiritse tuo Elean kiukuttelu jos siihen ei liity väkivaltaa tai just tuota lelujen käsistärepimistä tms. Jos tekee mieli huutaa, huuda. Vierailla ei vaan taida olla mukavaa. Koko aika kuluu Elean komentamiseen ja sen huudon kuunteluun. Jos hetken on hiljaista, niin tyttö on luultavasti hakemassa jotain millä lyödä sua päähän. Ja toiset väittää että elämästä tulee tylsää kun saa lapsia.. =D

Ei tämä kuitenkaan nyt niin kamalaa ole. Sitä pientä kiukuttelua on oppinut pitämään jo "normaalina", ja suurimpaan osaan tilanteista osaa jo jollain tapaa varautua. Kyläily, kaupassakäynti ja muu normaali arki sujuu edelleen ihan hyvin. Pahimpia tilanteita on juurikin nuo, kun meille tulee lapsia kylään. Mielummin siis itse vierailen jossain (niinkuin ennenkin). Elea on nykyään tosi hauskaa seuraa, eikä kotonaolokaan oo niin tylsää. Kiukut kiukutellaan ja sen jälkeen jatketaan leikkejä yhdessä. 

Ehkä mä kuitenkin vähän toivon, että nuo tytön uhmailut helpottais jossain vaiheessa. ;) Siihen asti tyydyn kohtalooni, pakenen välillä lepuuttamaan korvia, nautin jokaisesta hymystä ja hyvästä hetkestä. Ja ehkä edelleen hihitän kulman takana tuolle kiukkuselle tytölle. ♥ 

05 elokuuta, 2014

Ihana ukkonen

Oonkohan koskaan kertonut, että rakastan ukkosta. Rakastan sadetta, ukkosta, pimeää ja salamoita. Oon kovasti oottanut helteiden tuovan mukanaan rankempiakin myrskyjä, mutta eipä täällä Kokkolassa ainakaan mitään sen kummempaa oo näkynyt. 




Perjantai-iltana lähdin tyttöjen nukkumaanmenon jälkeen vielä kuvaamaan. Meidän auto on rikki, joten jouduin tyytyä Eemin työautoon. Kamala, iso auto. Ensin ihmettelin ihmisten määrää, kunnes tajusin että on viikonloppu. Joka paikassa ihmisiä, minä autolla jota en osaa käyttää = ahdistava yhdistelmä. Masentuneena käännyin jo kotia kohti ja päätin lähteä uudestaan viikolla. Liikennevaloissa huomasin taivaalla kirkkaita valoja. Siis ihan hemmetin isoja salamoita! Mun oli ihan pakko lähteä metsästämään niitä, joten tein u-käännöksen ja lähdin läheiseen saareen. (Jonne pääsee autolla, en jaksanut uida.) 





Vastarannalla oli kamala myräkkä, ja mun oli pakko jäädä kameran kanssa istumaan kivelle. Puolen tunnin istuskelun ja kuvaamisen jälkeen alkoi sataa kaatamalla ja myrsky oli jo aivan päänpäällä, joten koin parhaaksi paeta autoon. Onneks menin! Olin koko viikonlopun niin hyvällä tuulella! Kotiinmennessä oli jo aivan pimeetä, ja kun sisälle pääsin ni jo täällä meilläkin ukkosti. Laitoin tälle alkusyksylle ekat kynttilät palamaan. Aaaaahh miten rakastankaan sadetta ja pimeää. <3 Yhtään kunnon salamaa en saanut ikävä kyllä kuvaan vaikka kovasti yritin, joten ehkä täytyy vielä vähän harjoitella..





29 heinäkuuta, 2014

Ihanat kesäpäivät


Mikä ihana kesä! ♥ En vaan millään pääse yli tästä hehkuttamisesta. Tyttöjen kans on niin helppo mennä ja tulla, kun on lämmin. Tekemistä on rajattomasti, ja Vilan syötötkin onnistuu pihalla. Perjantaina otettiin äkkilähtö Kinnulaan mökille. Kuten kaikki varmaan huomas, ilmat oli mahtavat ja pari päivää vietettiin mökin pihassa. Vila pääsi ensimmäistä kertaa telttaan yöksi, ja olin itekki aivan innoissani! Rakastan telttaöitä! Yöksi viileni sopivasti, ja pitkästä aikaa sai nukkua peiton alla heräämättä jatkuvasti kuumuuteen. Unta en tosin millään meinannut saada kun jännitti niin kamalasti miten Elean yö sujuu mummun ja pappan kanssa asuntovaunussa. Aamulla heräiltiin jo kahdeksan aikaan Eemin ja Vilan kanssa ja kerettiin vielä aamukalaan ennenku Elea heräs. :D

Mökki on rantatontilla, joten onhan se sanomattakin selvää että Elea oli lääräämässä oikeestaan koko ajan. Ite en tuota osaa niin loman kannalta ottaa, kun koko ajan toisen piti juosta tytön perässä ettei se vaan pääse yksin rantaan. Päivät on myös kaikille raskaita kun ei pääse helteestä hetkeksikään hengähtämään sisälle. Päätettiin sitten mukavan miniloman jälkeen lähteä kuitenkin lauantai-iltana jo kotiin. Vilakin pääsi ekaa kertaa järveen uimaan vielä ennen lähtöä, vesi oli niin ihanan lämmintä!


Sunnuntain suunnitelmiin kuului mm. Elean 2-vuotiskuvaus, joka kuitenkin toistaiseksi on vielä tekemättä. Haluan ottaa ainakin osan kuvista samassa paikassa ladon luona kuin 1-vuotiskuvat ja sinne siis suunnattiin. Eipä vaan muistettu että siihen paistaa aamupäivästä suoraan aurinko joka hieman vaikeuttaa kuvaamista, joten päätettiin jättää kuvaus suosiolla toiselle päivälle ja oltiin jo lähdössä kotiin kun huomattiin joku patikointireitti ja päätettiin kiertää lenkki metsässä vielä. Elea oli aivan innoissaan ja sovittiinki että mennään toisenkin kerran vielä!


Illasta käytiin vielä grillaamassa ja kokeilemassa vihdoin korjattua mönkijää. (Lue: Eemi kokeili ja äiti lohdutti pelkäävää pikkutyttöä sylissä.)




Tänään Pippuri sai mulle jonku hetkellisen mielenhäiriön ja lähdettiin tyttöjen kans suoraan aamupalapöydästä pyörällä n. viiden kilometrin päähän puistoon, peräkärryn renkaat lähes tyhjinä. Huhhuh! Meillä oli kiva aamupäivä puistossa, mutta kyllä matkat otti koville! Selkä ja jalat huutaa hoosiannaa, joten tämä äiti painaa nyt pään tyynyyn ja alan nukkumaan. Kyllä nämä ihanat helteetki vaan omansa verottaa. Ihanaa viikkoa! :)

25 heinäkuuta, 2014

Mansikoita


Nyt kun mansikkaa saa niin pakkohan mun oli käydä hakemassa talvea varten pakastimeen vähän täytettä. Viimevuonna ostin kaupan edestä laatikollisen, ja kyllä ärsytti kun pääsin kotiin ja huomasin että varmaan puolet mansikoista oli aivan huonoja ja pilalla, osa jopa homeessa. Tänä vuonna päätin siis viisastua vahingosta ja lähdettiin Hetan kanssa ite niitä poimimaan. Oli kyllä älyttömän rankka homma varsinkin näillä helteillä, mutta siitä huolimatta saatiin 10,5kg kerättyä. Ilta sitten niitä perattiin, pakattiin, osa soseutettiin ja pakastettiin. Nyt on pakastin täynnä mansikkaa ja ehkä täytyy toista pakastinta ruveta kattelemaan että sinne mahtuis jotain muutakin..


Marjoista mansikoita meillä kuluu varmaan eniten. Käytän niitä puuron seassa, kakuissa ja kiisseleissä, ja tänään testattiin tyttöjen kanssa sitten uima-allastreffien kunniaks mansikkapiirakka, joka ylitti mun odotukset kyllä täysin. Epäilytti vielä tekovaiheessakin aika paljon, mutta vaniljajäätelön kanssa oli kyllä aivan ihana kesäherkku! Ehkä kaikessa ei aina tarvi olla suklaata.. 


Me ollaan nautittu näistä ilmoista aivan täysillä, ja edelleen aiotaan jatkaa. Elea on alun arkuuden jälkeen rakastunut uimiseen, ja iltapäivät onkin kulunut rannalla ja uima-altaassa. Vilakin pääsi eilen ekaa kertaa altaaseen, ja oli aivan innoissaan. Voi miten rakastan kesää!♥ Tänään taidetaan lähteä Kinnulassa käymään mutta muuten onkin viikonlopun suunnitelmat vielä auki. Ihanaa viikonloppua siis!

19 heinäkuuta, 2014

Vila 6,5kk

Meillä oli toissapäivänä Vilan 6kk neuvolakäynti. Oma neukkutäti oli lomalla ja käytiin maailman ihanimman sijaisen luona. Tuo ihminen oli kyllä aivan varmasti oikealla alalla, ja me viihdyttiinkin vastaanotolla melkein tunti juttelemassa lapsista ja elämästä. 

Pikkutyttö kasvaa kovasti, painoa oli 9120g ja pituutta 68cm. Vila ei vielä ryömi, mutta en sitä oikeastaan osaa pitää erikoisena kun Eleakin alkoi liikkumaan "vasta" 7-8kk:n ikäisenä. Meillä ei siis oo vielä mitään kiirettä. Vilaa en uskalla oikeen pitää lattialla Elean kanssa vahtimatta, joten jatkuvasti ei oo mahdollista harjoitella, eikä tyttö muutenkaan oo hirveesti viihtynytkään siellä. Oon koittanut lisätä noita harjoitushetkiä siitä huolimatta. Ollaan makoiltu lattialla lyhyitä hetkiä, mutta useasti. Eiköhän tuo vielä kerkeä. :)


Soseet aloitettiin n. 3 viikkoa sitten. Ollaan syöty jo bataattia, parsakaalia, ruusunmarjaa, päärynää ja luumua. Aamupäivästä Vila syö kasvissoseen, ja iltapäivästä hedelmäsoseen. Näin jatketaan ainakin hetki vielä, sillä tuota luumua on pakko tukkia päivään että Vilan maha toimis edes jotenkin. Neuvolassa kehoitettiin aloittamaan iltapuuro sitten kun itestä tuntuu siltä, joten ehkä me lähiaikoina otetaan sekin mukaan. 

Vila ei vielä istu, mutta heijasteet toimi hyvin. Kaikenlaisia uusia ääniä tulee jatkuvasti, ja tyttö jokeltaa jo tavuja. Kehitys oli hyvää ja normaalia, ja seuraava aika saatiin kahden kuukauden päähän. 

Voi mun pieni Vila.♥ Meille kuuluu siis oikein hyvää. Pikkunen tyttö on niin iloinen ja ihana.♥ Ollaan koko perhe vihdoin selvitty vatsataudistakin, ja Vila onneks säästyi siltä. Nyt nautitaan kesästä. Ihanaa viikonloppua!