Isäinpäivä

Tänään on jo meidän perheen toinen isäinpäivä. ♥ 

Niinkuin viimevuonnakin, tänään Eemi sai nukkua pitkään ja herätä suoraan kakkukahveille katettuun pöytään. Luulen että Eleakin olis saanut hienomman kakun tehtyä,  mutta haittaako tuo kun oli niin hyvää! Välissä on suklaakermaa ja mansikkarahkaa. :)

Oon huomannut, että isäinpäivä on äitien keskuudessa aika kiistelty aihe. Tai oikeestaan se, miten sitä kuuluisi viettää. Omaa isää varmasti lähes jokainen muistaa, mutta entä se omien lasten isä, oma mies? Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että muistamiseksi riittää kakkukahvit ja lasten värkkäämät jutut. Miehelle ei tarvitse lahjoja ostaa, koska sehän on lasten isä, ei puolison. Entä kun lapsi on vielä niin pieni, ettei askartelusta tms. oikeen tule vielä mitään? 

Me ollaan kyllä Elean kanssa maalailtu isille kortti = tyttö istui alasti suihkun lattialla joka paikka maalissa, ja äiti yritti saada edes yhden onnistuneen kädenjäljen painettua korttia varten. Lisäksi ostettiin Eemille yks peli jota se oli toivonut. Viimevuonna ostettiin Eemille uusi työkalusetti ja tehtiin taulu Elean käden- ja jalanjäljistä, joka näkyikin aikaisemmin jo täällä. Eli siis tavallaan myös ite lahjon Eemiä, vaikka se ei mun isä olekkaan. 

Osasyy lahjanostoon on varmasti se, että yleensäkin tykkään ostaa lahjoja. Oikeampi syy on se, että haluan kiittää Eemiä siitä, että se on isä meidän lapsille. Ilman Eemiä ei mulla olis kotona kipittämässä tuota ihanaa pikkutyttöä, eikä vauvaa potkimassa masussa. Eemi on myös fyysisesti läsnä. On paljon lapsia, jotka ei ole isäänsä tavanneet koskaan. Haluan kiittää Eemiä siitä, että se jakaa arjen mun kanssa, meidän perheen isänä, ja on lapsille läsnä joka päivä. Eemi on paras mahdollinen isä mun lapsille, ja sen takia saa myös multa lahjan. 

Toki olen sitä mieltä, että lahja kerran vuodessa ei ole toiselle tarpeeksi suuri kiitos koko vuoden "työstä" kotona, mutta ehkä se edes vähän korvaa niitä kiitoksia, jotka arjen keskellä unohtuu sanoa? Itse oon ainakin yrittänyt kiittää Eemiä muutenkin siitä, että on mun kanssa täällä, ja että auttaa kotihommissa jotka koen mun "työkseni" kotonaollessa. Samoin saan kiitosta Eemiltä joka päivä siitä, kun ruoka on töistätullessa valmiina, tai kun oon sen töissäollessa esim. siivonnut tai leiponut. Tuntuu hyvältä huomata, että toinen arvostaa sitä munkin työtä täällä kotona, ja ylipäätään edes huomaa ne asiat jotka saattais muuttua arjen kiireessä itsestäänselvyydeksi. Kaikkien kiitoksien lisäksi en valita lahjoista äitienpäivänä, joten en usko että Eemiäkään haittaa.. ;)

Oikealla siis Eemin&Elean kädenjäljet Eemin isälle. Eemille tehtiin samanlainen kortti kuin toiselle pappalle. :)

Isäinpäivänä muistetaan myös Eemin isää, meidän ainoaa "oikeaa" pappaa itsetehdyllä kortilla ja lahjalla, joka on annettu jo etukäteen, ja mun äidin uudelle miehelle vietiin myös itsetehty kortti, koska se suorittaa vähän pappan virkaa Elealle myös, kun on syntymästä lähtien ollut mukana meidän elämässä. Mun isän haudalle kävin sytyttämässä kynttilän. ♥ 

Hautausmaalla tuo pikku-Punahilkka löysi niin hienon kaivon ettei meinattu kotiin päästä millään.. ♥

Isi rakas ♥

"Remember the days we spent together,

give anything to have them forever.

And all the things we used to laugh at,

I wish I could bring it back, wish I could take it back"

♥

Kovin meinaa olla tyhjä olo.

Tilanne on ollut aika monimutkanen, eikä sen kummemmin täällä blogissa varmaan tarvi selitellä.. Mun isä siis on alkoholisti ja muutaman vuoden on nyt mennyt vähän huonosti. Niin huonosti, että olin kelannut tämän tilanteen mun mielessä moneen kertaan läpi. Silti se tuli kuin isku vasten kasvoja.

"Mulla on sulle vähän ikäviä uutisia.."

Samalla ensimmäiset kyyneleet valu pitkin poskia. Ei tarvi sanoa enempää. Kaikilla tämä on joskus edessä, mutta pitikö sen tapahtua just nyt? Mikään aika tässä maailmassa ei varmasti oo riittävä ihmisen kanssa jota rakastaa, ja koskaan ei hetki tunnu varmaan oikeelta. 

Niin paljon jäi tekemättä ja sanomatta. Mulla olis ollut monta juttua vielä kerrottavana, ja monta hyvää hetkeä jaettavana. Taas eilen ajattelin, että pitää soittaa kuulumisia kun on paremmin aikaa. Kuten ajattelin myös toissapäivänä,  ja sitä edellisenä päivänä. Tiesin että puhelu venyy pitkäksi, ja sen takia ei muka sopivaa hetkeä löytynyt. Voi kun saisin soittaa vielä kerran. Puhua pitkään, nauraa, hermostua, ja taas nauraa. Kumpa voisin tulla vielä kerran käymään. Istua pihassa siinä rikkinäisellä penkillä ja vahtia, ettei Elea syö maahan heitettyjä roskia. Näyttää, kuinka hienosti Elea osaa kävellä ja sanoa "pappa", ja nähdä sen ilon teidän molempien silmissä kun istutte ja leikitte sylikkäin. Kumpa vielä kerran voisin halata ja sanoa, että kaikesta huolimatta me rakastetaan sua. 

"Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän,
yhtäkkiä huomaa; se päättyikin tähän."

Nyt on isi ainakin saanut rauhan, ja ehkä vihdoin se paha olo on poissa. Mulla on jo nyt niin kamala ikävä, ja vielä kamalammalta tuntuu ajatella loppuelämä ilman sinua.
Lepää rauhassa, isä. ♥

Kyllä nyt on pienen tytön sydän aivan liian rikki.