Vaatteita, vaatteita

Kevät on tuonut tullessaan myös paljon ihania lastenvaatteita. Netistä oon selaillut kevätmallistoja ja mietiskellyt että mitä tytöt tarvis kevääksi/kesäksi. Kaikki on niin ihanan keväistä, ja kallista..

Nyt kun oon taas innostunut noista nettikirppiksistä niin oon kyllä ajatellut hyödyntää niitä niin ei Eemiäkään ärsytä niin paljon.. =D Jotain mulla kuitenkin on jo nyt mun "pakko saada-listalla", ja uskon että Po.pin kevätmallisto tuo sinne ainakin jotain vielä lisää. Miten jaksankaan odottaa! Jossain vaiheessa taisin jo saada jonkinlaisen raitayliannostuksen, mutta se oli onneksi ohimenevää. Pakko siis yrittää metsästää kaikkia ihania vanhojen mallistojen juttuja facebookista.. :)

(Kuva Googlesta)

Sitten Elean on ihan pakko saada Converset! En kestä miten söpö se on kun noilla kävelee joku ihana mekko päällä. Viimekeväänä näistä jo haaveilin, mutta koska tyttö ei osannut vielä kävellä niin päädyttiin niihin vauvamallisiin tossuihin. Tänä keväänä aion siis korjata tilanteen! =)

Yksi ihan pakollinen juttu oli Po.pin tämän kevään keltainen kuoritakki. Se on vaan niiiin ihanan värinen että rakastuin siihen ihan heti. Kävi kuitenkin sillä tavalla, että kaupassa sovittaessa rupesin sitä epäröimään ja ostin sitten kuitenkin pinkin. Molemmat oli aivan ihania, mutta tulin siihen tulokseen että pinkin ostamista en ainakaan tuu katumaan. 

Tämä on pakko sitten korjata sillä, että Gugguu:n kevätmallisto tulee huomenna myyntiin nettikauppaan, ja itehän oon meille jo sieltä valinnut ihanan keltaisen hupparin. Sitä en tiedä, että onko järkevää semmoista kesäksi ostaa mutta menee se ainakin viileämmillä ilmoilla vähän lämmikkeenä jos ei muuten. Nuo housut passaa tuohon niin hyvin että pitää varmaan semmosetkin vielä tilata vaikka en oranssista niin välitäkkään. Saapa nähdä mitä sieltä loppujen lopuks tulee tilattua kun siellä olis niin paljon ihanaa, mutta joka paikkaan ei munkaan lompakko veny..

(Kuva: Gugguu.com)

Me&I:n tilaus on matkalla, sieltäkin on pari ihanaa juttua tulossa! :) Mallistoon on myös tulossa lisäyksiä vielä keskiviikkona, joten onneks mulla ois torstaina vielä yhdet kutsut käymättä.

Can you see me?

Mulla olis niin paljon sanottavaa, mutta jotenkin en saa ajatuksesta kiinni ollenkaan. Oon niin monella tavalla koittanut aloittaa kirjotusta, ja kuitenkin jo ensimmäisen lauseen jälkeen pyyhkinyt tekstin pois. Nämä viimeaikaiset tunteet on ollut jotenkin niin uusia, että en ehkä itekkään ole vielä niin perillä niistä. Toisaalta oon aivan älyttömän onnellinen; mulla on maailman rakkain pikkutyttö täällä vieressä, ja maailman ihanin mies mun tukena. Masussa kasvaa pikkunen rakas, joka pian jo saadaan syliin ilostuttamaan ja osaksi meidän perhettä. Taustalla on kuitenkin kova huoli mun läheisistä, ja pelko siitä, että pian joudun taas menettämään jonkun tärkeän ihmisen. 

Iskän kuolema toi mukanaan niin tyhjän olon. Vaikka aikaisemmin kirjoitin, että osasin ehkä sitä odottaa, niin en todellakaan osannut. En ikinä olisi voinut osata kuvitella elämää ilman isää, tai tätä surua, epäuskoa, tyhjyyttä, ikävää ja kaikkia niitä miljoonia tunteita joita en edes osaa nimetä. Vieläkään mun mieli ei ymmärrä, että me ei enää nähdä. Välillä havahdun siihen, kun suunnittelen isäinpäiväkorttia iskälle, tai mietin joulua ja sitä, että keretäänkö syödä yhdessä jos oonkin silloin synnyttämässä.. Lähes joka päivä oon ajatuksissani menossa iskälle kysymään, että onko tämä oikeesti totta. Keneltä muka sitä kysyisin? Ei olis iskä enää portailla vastassa. Ei, vaikka mun mielessä niin kuvittelenkin. Kaikki tehdyt ja tekemättömät teot ajattelen vaan tekeväni seuraavalla kerralla toisin. Millä seuraavalla kerralla? Mun mahdollisuus meni jo. 

Päivää ennen isän kuolemaa sain kuulla, että se oli kaatunut ja lyönyt päänsä pahasti mutta ei suostunut menemään sairaalaan. Ajattelin, että pitää soittaa. Miks en soittanut? Minkä takia en mennyt käymään ja kysymään vointia? Mun ajatuksissa menen kyllä seuraavalla kerralla. Silloin, kun saan mahdollisuuden korjata kaiken. Vaikka tiedän, että sitä ei tule. Ei nyt, ei huomenna, ei koskaan. Mulla on vaan nämä ajatukset ja hiljaiset toiveet siitä, että joskus kaikki on niin kuin ennen.

Pelkään sitä, että nämä ajatukset ei lopu koskaan. En halua joka päivä huomata, miten totta tämä oikeesti on. Miten rikki voi ihmisen sydän olla, ja miten korkeelta elämä välillä pudottaa. Toivon, että joku päivä voin olla onnellinen ja kiitollinen siitä miten paljon saatiin kokea yhdessä, enkä katkera siitä miten paljon menetettiin. Tänään sytytin kynttilän isän muistolle. ♥

"I wonder where you are, hope it's not too far, when will we meet? The smile on your face, just like the old days, your beautiful heartbeat. You gave me the good start, you gave me your heart, I'll never lose that part. I think you hear me, I think you're right here, thats why I have no fear.."

On tässä päivässä onneks ollut paljon hyvääkin. Kuumeesta selvinnyt pikkutyttö, joka on jakanut haleja ja pusuja jatkuvasti niinkuin joka päivä. Parhaat ystävät ja mun pieni suloinen (tuleva) kummipoika jotka on ollut täällä kahvittelemassa ja tuomassa ihania tuliaisia ulkomaanreissulta. Ja tietysti Eemi, joka on siivonnut koko talon ja leiponut mun kanssa. ♥ Kumpa mun ei tarvis menettää mun rakkaista enää ainuttakaan..

Porkkanapiirakkaa & Lakritsikakku. Nam!

Elean maamaailman suloisin tuliaispaita ♥