Saanhan rakastaa sua?

(O)Saanhan?

Paljon erilaisia tunteita on tuo pieni ihminen saanut aikaan. Kuten aikaisemmin jo vähän valaisin, synnytys oli nopea. Se, että vauva on vihdoin täällä, oli vielä eilenkin aika epätodellinen ajatus. 

Vauvan synnyttyä katselin sitä vaan, mutta en osannut ajatella tai sanoa mitään. Vasta olin herännyt, ja nyt ollaan jo sairaalassa vauva kainalossa. Istuttiin Eemin kanssa salissa sängyn reunalla, juotiin kahvia ja puhuttiin ihan arkisista asioista. Mietittiin, että saikohan mummu Elean laitettua päiväunille kun me lähdettiin niin yllättäen. Vauva nukkui kaukalossansa, ja olokin oli melkein kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Eemi lähti hakemaan Eleaa, ja muutama muukin vieras kävi. Vaikeaa esitellä vauvaa muille, kun ei sitä tunne itsekkään. Kyllähän sen huomas väkisinkin että musta se tuli ulos, mutta mikään muu ei meitä vielä yhdistä. Leikittiin Elean kanssa leikkihuoneessa, vauva nukkui ovensuussa. Melkein kun oltais taas kolmestaan. Kun Eemi otti vauvan syliin, se sai mulle lähinnä vaan pahan mielen aikaan, Elean puolesta. Isosisko ei välittänyt ollenkaan vaikka isillä oli joku muu sylissä, vaikka yleensä on kaikista lapsista mustasukkainen. Elea meni iloisena silittelemään ja pussailemaan vauvaa ja jatkoi tyytyväisenä leikkejä. Mun olo parani heti. Tuntui, että nyt vasta tuo vauva on osa meidän perhettä. Mun ei tarvi olla pahoillaan, koska Eleakaan ei ole. 

Aika vauvan kanssa kahdestaan pelotti mua. Samat pelot pyöri mielessä, joita mietein tasan 1,5 vuotta sitten kun kävelin Elea-vauvan kanssa näitä käytäviä. Tällä kertaa ne meni kuitenkin nopeammin ohi. Ollaankin saatu tutustua tuon pienen kanssa aivan rauhassa, ja koko ajan on varmempi olo siitä että me pärjätään kyllä.

 Ensimmäinen yö kului oikeastaan vauvaa syöttäen. Nukuttiin vierekkäin, ja varmaan molemmat toivottiin että maito nousisi äkkiä. Vaikka aamulla väsyttikin lähes kokonaan valvotun yön takia, teki se meille molemmille hyvää. Eilen maitoa tulikin ilmeisesti jo riittävästi, kun tyttö nukkui tyytyväisenä koko päivän ruokataukoja lukuunottamatta. 

Pikkuhiljaa eilisen aikana vauva alkoi tuntua omalta, vaikka samalla mulla oli huono omatunto siitä että ajattelin niin. Vaippaa vaihtaessa kuin itsestään sanoin vauvalle että "Äiti äkkiä vaihtaa.."  Ei ollut itku kaukana kun huomasin mitä sanoin. Mun mielessä tuo nimitys oli edelleen vain Eleaa varten. Pikkuhiljaa päivän aikana huomasin, miten ihana tuo pieni on. Aivan yhtä ihana, kuin pikkunen isosisko silloin 1,5 vuotta sitten. Se tuoksuu ja näyttääkin ihan samalta. Ensimmäistä kakkavaippaakin vaihtaessa mieleen tuli vaan mun pieni Elea ja se ääretön rakkaus mikä meidän välille on kasvanut. Näistä ajatuksista mulla oli myös samalla huono omatunto. Huono omatunto siitä, että rakastan tuota pientä ihmistä. Aivan kuin tekisin jotain väärin, kun huomaan ne samat tunteet tätäkin pientä kohtaan.

Eilisen päivän aikana kerkesin kuitenkin miettiä paljon. Mun pelkojenhan pitäisi olla nyt ohi. Pelot siitä, että en rakastaisi vauvaa. Tottakai rakastan tuota pientä ihanaa tyttöä! Kun Elea tuli eilen meitä katsomaan, huomasin, että mikään myöskään meidän välillä ei oo muuttunut. Niin rakas ja ihana se on edelleen. Yhtä ihana kuin 1,5 vuotta sitten tällä samalla osastolla vastasyntyneenä, yhtä ihana kuin meidän pieni pikkusisko. Voi miten paljon rakastankaan mun pieniä tyttöjä.

♥♥♥

Kiireinen pikkutyttö ♥

Aivan yllättäen päätti eilen meidän pienenpieni pikkusisko syntyä kovalla kiireellä klo 14.17.♥ Vauvan mitat 3475g ja 49cm. Meillä on kaikki oikein hyvin, vaikka tapahtumien nopeasta kulusta johtuen vähän epätodelliselta tämä tuntuu.. :)

Elea pääsi jo eilen pikkusta katsomaan, ja ihan hyvin näytti siskon ottavan vastaan. Koko ajan olis pitäny saada vauva syliin ja pussailtavaksi, en oo varma hoksasko Elea ollenkaan että se on ihan oikea vauva, kun pikkunen oli kapaloissa vielä ja nukkui koko vierailun ajan.

Me ollaan ainakin huomiseen asti vielä sairaalassa. Olisin kyllä niiiiiin valmis lähtemään jo kotiin. Kamala ikävä Eemiä ja Eleaa :( ♥ 

Neuvola rv 40+2

Eilen jouduin kuitenkin mennä neuvolaan jälleen. Koko raskausajan oon kyllä käynneistä tykännyt kovasti, mutta tällä kertaa se lähinnä masensi vaan.. 

Kaikki oli hyvin niinku aina ennenkin, eikä mitään uutta. :/ Uuden ajan sain maanantaille, ja jos sinne joudun mennä niin sieltä sitten saa lähetteen yliaikaiskontrolliin. Voi että miten toivon että pieni nyt vaan tajuais tulla ite, eikä ainakaan tarvis ruveta käynnistelemään. Eihän tässä paljoa vielä yli olla (eikä vauvaa edes ajatella yliaikaisena vielä aikoihin), mutta tottakai mitä nopeammin nyt suvaitsis tulla niin sen parempi. :)

Kamalan väsymyksen takia en eilen jaksanut tulla kuulumisia.. Neuvolantätillä oli joululomien aiheuttaman ruuhkan takia niin kiire että hb:tä ei väsymyksestä huolimatta mitattu. Tosin eipä se mittaus tätä oloa olis paremmaksi muuttanutkaan, joten ei sillä niin väliä. Sf-mitta ei ollut kasvanut reilussa viikossa (viimekäynti 18.12) yhtään, eli oli sen saman 34cm. Painonmuutos/viikko oli vaan +233g, mikä yllä ihmetytti kaiken tämän syömisen jälkeen. Vauvan sykkeet on koko keskiraskauden vaihdellut 135-145 välillä. Eilen huomasin jo ennenkuin täti mitään sanoi, että tällä kertaa syke oli hiljaisempi. Sen muutaman sekunnin kiireisen kuuntelun jälkeen vaihtelu oli 127-132. Kuulemma "ihan hyvä", mutta heti perään hoitaja kysyi huolestuneen oloisena että "Onhan vauva kuitenkin liikkunut?" Voi tyhmä kun en tajunnut silloin siitä kysyä! Illalla tämä tuli taas mieleen, ja sai mut vähän huolestumaankin.. Google on tietysti tähän kohtaan paras apu..NOT. Nyt täällä on sitten lähes hysteerisenä seurattu vauvan liikkeitä, jotka kuitenkin tuntuu hyvin. Tulispa vaan maanantai (tai vauva) äkkiä, että sais tähänkin vähän selvyyttä.. 

Mitään merkkejä synnytyksen lähestymisestä ei ole, vaikka eipä oikeestaan ollut Eleankaan aikana. Sama vihlonta kohdunsuulla on jatkunut, vauva on vaan niin alhaalla että liikeet sattuu siellä. Supistaa ja jomottaa kuten aikasemminkin, ja kävely on hankalaa. Väsymystä lukuunottamatta voin kyllä tosi hyvin, ja senkin kanssa pärjää. Eipä siis olossa ainakaan valittamista ole, vaikka kyllä tuon mahan vaihtaisin enemmän kuin mielelläni jo siihen vauvaan. ♥ Ilmeisesti moni muukin, ainakin kyselyistä päätellen..

 "Joko?, Onko tuntemuksia?, Eikö vauva oo syntynyt? jne.."

Ööööhh. No ei vielä, ilmotan sitten!! Ja mitä fucking tuntemuksia?!?!?! Kyllä luulen että viimeistään kun pää näkyy niin niitä tuntemuksia on muillekkin asti, harmi että mun on pakko kestää ne yksin! Ja ei, vauva ei oo syntynyt. Vai ihan tosissaanko 9 kuukauden raskaanaolon jälkeen kantaisin 10kg:n perunasäkkiä paidan alla vaan huijatakseni?!? Ei mua oikeesti nuo kysymykset hirveesti häiritse, mutta harmikseni en vaan osaa vastata niihin, enkä myöskään näihin "Millon se syntyy?" -mietteisiin. Ikävä kyllä odotan ite yhtä malttamattomana, joten voitte olla varmoja että kun vihdoin sen pienen saan syliin niin ilmoitan kyllä. ♥ (Tietysti Pippurille ja Iidalle täytyy kertoa jo hieman aiemmin.)

Nyt keskityn miettimään oikeen kovasti synnytystä (muun ajatteleminen on oikeestaan mahdotonta), toivotaan että se on mahdollista saada käyntiin ajatuksen voimalla. 

40+1

41. raskausviikko. ♥

"Jos jouluilon jälkeen vielä iloita vois,

ei parempaa lahjaa kai toivoa vois.."

Täällä sitä ollaan kasassa edelleen, vaikka kovasti muuta toivottiinkin.. Olo on onneksi ihan hyvä, joten ei tässä nyt mitään kamalaa oo, en vaan millään malttais enää odottaa! 

Joulu vierähti kyläillessä, vaikka vähän muuta oltiin suunniteltu ja ainakin ite olin odottanut. Mukavaa meillä oli kuitenkin, vaikka nyt väsyttää.. Tänään käytiin aamupuuron jälkeen viemässä kynttilä isän haudalle, ja muuten ollaan rauhoituttu vaan kotona. Elea on leikkinyt uusilla leluilla, ollaan laitettu meidän ensimmäinen oma jouluruoka ja leivottu torttuja. Illalla mennään yhdessä vielä saunaan. Ihana rentoutua ja olla ihan vaan kolmestaan, kun Eemi joutuukin sitten huomenna mennä töihin.

Elea on ollut maailman onnellisin uusista leluista. Miten ihanaa on katsoa toisen pienen niin aitoa iloa. Pienestäkin tuo tyttö on niin tyytyväinen! ♥ Elean paketeista löytyi mm. Plaston pinkki mopo, Muumi ja muumikirja, pulkka ja lumilapio, dubloja (Elean lemppareita!), pari uutta "riipusta" rannekoruun, piirtustustaulu, nukke ja palikoita. Nyt saa pistää vähän huonompia leluja pois ja vauvalelut omaan laatikkoon. 

Nyt nostan hetkeksi jalat sohvalle ja makoilen vaan! Huomenna palaan neuvolan jälkeen kertomaan tarkemmin kuulumisia. :)

Tule joulu kultainen

Ihan pian se on täällä, Joulu.

Juhlista ehdottomasti mun lemppari, tykkään niin laittaa kotia joulutunnelmaan, leipoa ja tehdä joulujuttuja. Tämä onkin ainoita tämmöisiä juhlia mihin saa oikein kunnolla valmistautua, joten siksi se varmaan kärkeen yltääkin. Meillä alkaa kaikki olla pikkuhiljaa valmiina, joten joulu saa tulla. Tänään on saatu luntakin edes vähän, joten ulkona näyttää ainakin hieman jouluisemmalta. Tosin huomisen ja ylihuomisen suunnitelmat on vielä mietinnässä ja vauva puuttuu.. ♥

39+4♥ (eilen)

Molempiin mummoloihin ollaan saatu kutsu jouluruoalle, ja joulupukitkin olis tulossa. Kotona olisi myös kiva olla, sitä varten oon täällä paikkoja laittanut jouluisemmiksi. Ekaa kertaa aiotaan Eemin kanssa myös laittaa jouluruoka täällä kotonakin. Mutta milloin muka? Empä tiedä että miten tämän tekis, sama ongelma joka vuosi. :/ Melkeen toivon että vauva vaan syntyis ja saisin olla joulun sairaalassa, niin ei tarvis tätäkään miettiä..

Viimepäivinä on kyllä ollut hirveesti tekemistä! Pari unohtunutta joulukorttia on tehty ja viety. Ruokakaupoissa on vietetty tunteja, ja kaupan ruokakasseja kannettu kotiin äkkiälaskettuna 8? (Meille aivan järkyttävä määrä!) Viimeiset lahjat on stressattu, ostettu ja paketoitu. Jotain on saatu paketteihin leivottuakin, ja tietysti herkkuja on syöty taas ihan liikaa. Kinkku odottaa jääkaapissa paistoa, ja miiiljoona konvehtirasiaa syöjäänsä, eli mua. Joulukuusi on vihdoin saatu sisälle ja koristeltukin. Meidän ensimmäinen oma kuusi, onhan tämä jo meidän neljäs? joulu yhteisessä kodissa. Sitä tosin en tiedä kauan tuo kuusi on edustuskelpoinen, kun on tuo pieni tuholainen täällä.. Koti on siis valmiina jouluun, ja niin alkaa olla mielikin. Olo on parin kiireisen päivän jälkeen aika uupunut, joten nyt aion ottaa ihan rennosti! :)

Rocky road :p

Cakepopseja & Rockyroadia :)

Nyt ehkä vihdoin voin (yrittää) rentoutua. Mun suunnitelmiin kuuluu ainakin syöminen, syöminen, syöminen.. Ehkä myös sauna ja sohvalla makoilu. Yritän myös unohtaa tämän synnytysstressin ja hyväksyä sen, että vauva tulee kun on valmis. Ei yhtään aiemmin, vaikka kuinka paljon sitä toivon ja mietin. Koitetaan siis ainakin parin päivän ajan miettiä jotain muuta.. :)

Hyvää joulua kaikille! ♥

Rakas Joulupukki

Facebookista on saanut taas lukea paljon erilaisia mielipiteitä siitä, kuinka paljon lahjoja on lapselle sopivasti. Mielipiteitä on varmasti niin monta kuin ostajaakin, ja tämä on ehkä taas semmonen aihe mistä on niin turha kenenkään kanssa väitellä. Osa kauhistelee lahjojen määrää, toiset harmittelee kun ei ole varaa ostaa lapsille kuin muutama paketti. "Joulussa tärkeintä on yhdessäolo ja tunnelma" - fraasia kuulee joka toisen suusta, niiden samojen ihmisten jotka valittavat toisten ostavan liikaa lahjoja. Sen enempää kantaa ottamatta voin kertoa että ite ainakin oon shoppaillu aivan hyvällä omallatunnolla ja maanantaina aion hieman vielä jatkaa. :)

Eihän Elea joulusta tai lahjoista varmasti vielä paljoa ymmärrä, mutta kyllä tuolla kaapin päällä muutama paketti odottaa. Lelut meillä on tuntunut käyneen jo suurin osa vähän liian tylsiksi noin isolle tytölle, joten niitä oon ostellut. Mun mielestä oikeesti ihan tarpeellisia juttuja, eikä mitään järkyttävää määrää. Oon pari kuukautta seuraillu mistä Elea vois tykätä ja mitkä lelut esim. kylässä kiinnostaa, ja nyt sitten kävin semmosia ostamassa paketteihin. Vaikka lelut ehkä vähän krääsää onkin, niin mun mielestä tämä meni just hyvin näin ja tavallaan sain kaks hommaa hoidettua yhdellä kertaa kun nuo vauvalelut olis pitänyt vaihtaa isojen tyttöjen juttuihin muutenkin. 

Muutenkin rakastan lahjojen paketointia ja antamista! Tyhmää on vaan se, että tykkäisin hirveesti antaa jotain mukavaa ja yllättää, mutta oon tosi huono keksimään mitään lahjaideoita. Maanantaina pitää siis lähteä hoitamaan viimeiset lahjostokset. Pakettiin pitäis jotain löytää vielä ainakin kummipojalle, parille ystävälle, ja Eemille. 

Eemin lahja on joka vuosi samanlainen ongelma. En keksi yhtään mitään alle miljoonan euron arvosta mistä Eemi vois tykätä. Tänä vuonna oon ehkä keksinyt ainakin jotain, joten toivotaan että osuis oikeaan. :) 

Kuten aikasemmin jo kirjoittelin, joulupukki on mulle jo pari pakettia tuonut etukäteen. Johanna Kurkelan levy, ja se onkin soinut lähes joka päivä. Lisäksi olin toivonut tuon Manducan kantorepun lahjaksi, ja senkin sain. Käyttöön sekin on jo päässyt, kun Eemin selässä Elea viihtyy tosi hyvin. Lisäksi mun "toivelistalla" on hajuvesi, jonka toivon Eemiltä joka vuosi. :D Kyllä se yleensä jotain muutakin on tuonut, mutta en kyllä muuta osaa odottaa. Tosin mulla on tuo "äitikoru", jossa on kaksi sydäntä (toinen kuvastaa mua & Eemiä, toinen Eleaa). Ollaan vähän jo sovittu, että nyt kun siihen pitäis taas uusi sydän saada, niin Eemi vähän niinku joululahjana vaihtaa ne kaikki. Pikkusen erilaisiin, niin saan niihen kaiverruttaa sitten lasten nimet kun vauvan ristiäiset on pidetty.

Eihän se joulun idea munkaan mielestä ne lahjat ole, vaikka niitä tykkäänkin antaa. Ite rakastan kaikkia ihania jouluvaloja, joulukortteja, ruokaa,  ja ylipäätänsä sitä tunnelmaa. Odotan innolla jo seuraavia jouluja kun lapset on isompia ja niiden kanssa saa sitten joulua laittaa ja viettää.

Vielä pari päivää aikaa jouluun, kerkeisköhän sitä saada vielä sen rakkaimman lahjan syliin ennen sitä? ♥

Valmiina vauvan tuloon?

Voikohan siihen olla koskaan täysin valmistautunut?

• Vaatteet on löytäneet tiensä kaupasta kotiin ja pesukoneen kautta laatikoihin. Tosin epäilyttää, että onkohan niitä sittenkin liian vähän? Kotiinlähtövaatteet on valmiina erillisessä pinossa että Eemi ne sitten löytää.

• Tuplarattaat ja vaunukoppa on vielä pesemättä. Pitäis ottaa työn alle kun vaan sais aikaiseksi. Tosin niillä ei nyt niin kiire ole, kun ei vauvan kanssa heti voi hirveesti ulkoilla.

• Kehto on pesty patjasta lähtien, ja uudet pussilakanatkin tilattu, haettu, pesty ja pienennetty. Nyt vaan odotetaan pientä nukkujaa. ♥

• Kaikki "pikkutarvikkeet" (tutit, vaipat, harsot, tuttipullo..) on hankittu. Vielä pitäis tutit ja pullo keittää, mutta en ole senkään kanssa kiirehtinyt. Elealla ei ollut tuttia synnärillä ollenkaan, mutta nyt mietityttää että pitäisköhän kuitenkin varmuuden vuoksi laittaa yksi mukaan sairaalakassiin?

Tämä materiaalin osuus on varmasti kaikista helpoin. Ei ole kamalaa jos jotain puuttuu kotiintullessa. Mutta entä mieli?

Mun on ainakin todella vaikee ymmärtää, että meille oikeesti tulee vauva ihan lähiviikkoina tai jopa -päivinä. Vaikka tunnen tuon pienen masussa jatkuvasti, ei mieli sitä käsitä ennen kuin se vauva oikeasti on siinä - jos silloinkaan. Elean syntymästä esimmäinen täysin selkeä muisto on se, kun istuttiin salissa sängynreunalla kahvia juoden, ja tuijotettiin hiljaa sitä pientä tyttöä. "Siinäkö se nyt on? Tuoko siellä masussa oli?" Ei sitä meinannut käsittää vielä silloinkaan. Eemi tuntuu sen ymmärtävän vielä heikommin. Ehkä se on vaikeaa, kun ei toista tunne ollenkaan. Tuntuu, että sekin alkaa jo kyllästyä mun jatkuvaan "Kohta meillä on vauva!", "Jännittääkö?", "Sitte kun synnytys käynnistyy..", -höpinöihin.. Käsken sen jatkuvasti tunnustelemaan potkuja masun läpi, ja puheenaiheena on jatkuvasti vauva. Ehkä tällä tavalla sitä koittaa itseään valmistaa tulevaan?




Paljon mielessä pyörii myös tuleva arki. 

Kaksi puettavaa, kaksi kannettavaa, tuplamäärä vaippoja ja roskia, kaksi pestävää, ruokittavaa, kaksi huomioitavaa, 

kaksi rakastettavaa. 

En voi kieltää, ettei mua kaiken tämän odotuksen keskellä myös pelottaisi tuleva. Järjissäni kun oon, niin tajuan kyllä että suurin osa mun ajatuksista on aivan tyhmiä. Tunteiden ottaessa vallan mielessä pyörii paljonkin asioita.

Pärjäänkö kahden kanssa kotona?
Rakastanko varmasti vauvaa yhtä paljon kuin Eleaa?
Tätäkö me haluttiin?
Eihän Elean tarvi kasvaa liian äkkiä isoksi?
Riitänhän äitinä molemmille?
Rakastanhan molempia tasapuolisesti?

Muutama itkukin on muunmuassa näiden mietteiden kanssa päässyt.. Mua pelottaa mun oma suhtautuminen vauvaan, Eleaan sen jälkeen, Elean suhtautuminen vauvaan, ja ihan kaikki vauvan syntymän jälkeen. Miten vauva muuttaa mun ja Elean välistä suhdetta? Viimeiset 1,5 vuotta on mun elämä ja ajatukset pyörinyt vaan tuon pienen ihmisen ympärillä. Oon saanut antaa kaikkeni Elealle, ja rakkautta meidän välillä ei voi edes sanoin kuvailla. En halua, että mikään pilaa sitä. Alusta asti oon kuvaillut mun tunteita äitiydestä niin, että musta tuntuu, että tässä maailmassa ei ole ketään muuta kuin me kaksi. Kukaan ei koskaan voi päästä niin lähelle mua, en koskaan rakasta ketään niin paljon, eikä kukaan koskaan voi ymmärtää sitä, mitä meidän välillä on. Tunnenko samoin myös vauvaa kohtaan, ilman, että se on pois mun ja Elean väliltä? Mulla on todella huono omatunto näistä ajatuksista, vaikka järki sanoo että ne on kaiketi ihan normaaleja. Meidän koko loppuelämä muuttuu vauvan tulon myötä, ja pelko on varmasti aivan normaali tunne. Vaikeaa tästä tekee myös se, että mua hävettää puhua näistä asioista. Tuntuu siltä, että ei kukaan voi ymmärtää kuitenkaan sitä, mitä tarkoitan. Tottakai rakastan vauvaa omalla tavalla jo nyt, ja tiedän, että tämä on just sitä mitä me Eemin kanssa halutaan meidän elämältä. Pelkään, että ihmiset käsittää tämän asian väärin. Tuntuu tyhmältä yrittää puhua tai selittää näitä tunteita kenellekkään, koska en itsekkään niitä kunnolla ymmärrä.. Tulispa se pieni pian tänne, ja veisi nämä tyhmät ajatukset pois mun päästä.. 

Elea n. viikon ikäisenä. ♥

Elean raskausaikana kuulin ja luin paljon siitä, kuinka äidiksituloon ei koskaan voi olla täysin valmis. Yhdeksän kuukauden aikana kerkeää aika paljon, mutta suurin kasvun paikka on vauvan synnyttyä ja loppuelämän aikana. Luulin, että toinen kerta olisi helpompi. Me ollaan koettu se jo kerran, ja tiedetään mitä odottaa. Me ollaan jo äiti ja isä. Höpöhöpö! Ilmeisesti se on samanlainen kasvun paikka nytkin. Tälläkertaa en valmistaudu olemaan "vain" äiti. Mun täytyy kasvaa kahden lapsen äidiksi.

No, eipä tässä enää paljoa aikaa ole jäljellä. Kai me ollaan niin valmiita, kuin mahdollista?