Meidän kaikkien rakas

Siitä on jo melkein puoli vuotta, kun pikkunen Vila syntyi ja saatiin meidän kotiin uusi perheenjäsen. Pikkutyttö on hoitanut kuopuksen roolia kiitettävästi ja pitänyt meidät kaikki kiireisinä. Puoli vuotta sitten mun pienestä Eleasta tuli isosisko. Tuo reipas isosisko joutui jakaa kotinsa, vanhempansa, ja maailman rakkain tyttö-tittelinsä pikkusiskon kanssa. Iso muutos pienen tytön elämässä, mutta Elea on ollut älyttömän reipas ja selvästi onnellinen pikkusiskon saapumisesta.

Nyt kun Vilakin on jo hieman isompi, tytöt viihtyy jo hetkiä yhdessä. Keskenään noita kahta ei uskalla jättää hetkeksikään, Elealla meinaa välillä olla vähän liian rajut leikit pikkusiskolle. Alusta asti oon antanut Elean halata, silitellä, pussata ja pitää sylissä Vilaa. Elea on saanut tuoda vaippaa, leluja ja tuttia (silloin kun se vielä oli käytössä) ja muutenkin "harjoitella" leikkejä Vilan kanssa. Pikkuhiljaa oon alkanut huomata miten Vilakin tykkää ja nauttii näistä yhteisistä hetkistä. Elea on varmaan ainoa, joka saa Vilan kikattamaan niin kovasti, ja joka kerta. Muuten tuo tyttö onkin ainakin toistaiseksi ollut aika hillitty ja totinen..

Vila seurailee kiinnostuneena Elean leikkejä, ja lähes kaikki mitä isosisko tekee, naurattaa. Elea on aivan innoissaan kun huomaa Vilan nauravan, ja innostuu riehumisesta, sotkemisesta, hyppimisestä (ja kaikesta mikä Vilaa naurattaa) entistä enemmän. Meillä siis kuuluu nykyään pienten jalkojen töminää, isomman ja pienemmän naurua Elean "Vila nauraa!" - huutojen saattelemana. Elea tuo Vilalle leluja ja antaa nykyään jopa siskon lainata omiaankin. Uusin keksintö on Vilan poskien puristelu ja nauraminen hassuille ilmeille, ja lähes yhtä hauskaa on juottaa toiselle vettä tuttipullosta ja samalla naureskella kun osa valuu rinnuksille.

"I could stay awake

just to hear you breathing,

watch your smile 

while you are sleeping,

while you're far away and dreaming"

Päivä päivältä oon varmempi siitä, että parempaa aikaa pikkusiskon syntymälle ei olisi voinut olla. Vaikka Elean elämä muuttui paljon, uskon kuitenkin, että vain ja ainoastaan positiivisesti. Alkuun elämä oli aikamoista tunteiden sotkua ja totuttelua uuteen arkeen, mutta nyt on pakko sanoa että onnellisempi en voisi olla. Enää en pode huonoa omaatuntoa siitä, että Elea ei ole enää se ainoa. Mun sydämeen aivan sattuu kun näen nuo kaksi yhdessä. Miten ne tykkää olla yhdessä, miten rakkaita ne on toisilleen. Miten paljon rakastan kumpaakin.

Parempaa lahjaa en noille ihanille tytöille olisi voinut antaa kuin toisensa.

Elea ja pikkusisko

Ensimmäinen arkiviikko lähenee loppuaan.. Eemi lähti siis tiistai-aamuna taas töihin, ja me ollaan tyttöjen kanssa saatu olla päivät siis kolmestaan. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, niin Eemin kotonaolo muuttaa meidän rytmiä niin paljon, että oikeastaan oli mukava palata taas arkeen. 

Kuten huomattu, paljon on elämä muuttunut siitä kun Eemin herätyskello edelliskerran pärähti soimaan klo. 7.00. Näinä aamuina oon nukkumisen sijaan noussut Eemin kanssa itekkin ylös, ja alkanut vauvan kanssa aamutoimiin. Vähän ollaan keretty jatkaa vielä uniakin ennen pienen isosiskon heräämistä. 

Elea on ottanut vauvan tosi hyvin vastaan. Aamulla ensimmäisenä jo alakertaan kävellessä tytön suusta kuuluu "vauva", ja sormi osoittaa olohuonetta jossa vauva nukkuu vaunuissa. Ennen vaipanvaihtoa pitää käydä vähän silittelemässä vauvaa. Pikkusisko nukkuu vielä suurimman osan päivästä, joten aika vähän on Elea vasta päässyt pienen seurasta nauttimaan. Tuo ihanan reipas isosisko kyllä niin kovasti haluais hoitaa vauvaa, ja oonkin antanut Elean osallistua niin paljon kun vaan noin pieni pystyy ja haluaa.

Meillä ei oo hoitopöytää, joten vaipan- ja vaatteidenvaihdot hoituu sohvalla. Siinä tuo Elea aina mielenkiinnolla katselee, hoitaa ja auttaakin vähän. Pikkunen tyttö tulee vessaan asti mukaan pesemään vauvaa, antaa rasvaa ja yrittää laittaa puhdasta vaippaa vauvan pyllyn alle. Jos pikkusisko itkee, Elea kaivaa heti tutin jostain ja laittaa vauvan suuhun. Elea on myös ilmeisesti sitä mieltä, että vauvan täytyisi saada jo vettä nokkamukista tai ruokaa, kun "syöttää" vauvaa lusikalla tyhjästä kupista. Välillä siellä on kuulemma puuroa, välillä mammaa. Elea on alusta asti halunnut pitää vauvaa paljon sylissä, ja hienosti se jo osaakin. Niin se menee lattialle istumaan, painaa käsillä mahaa ja sanoo "kykkyyn". Siinä sitten istutaan millon missäkin, kun eihän sitä sitten voi olla antamatta.. Hetken aikaa isosisko jaksaa halata, silitellä, pussailla tai etsiä vauvan korvia, suuta ja nenää, kunnes työntää sen pois kun haluaa jatkaa muita leikkejä. Vauvan itku meinas alussa vähän itkettää Eleaakin, mutta siihenkin on ilmeisesti jo totuttu. Ekan yön jälkeen Elea ei oo enää itkuun edes herännyt, meidän onneks. Yks päivä kun vauva itki autossa, niin tuo reipas isosisko totes viereiseltä istuimelta vaan että "Vauva, shh-shh-shh, huua, eiii." 

Ainut ongelma on ollut ehkä tuo imetys. (Eikä sekään oikeastaan mikään ongelma oo ollut.. :D) Alussa Elea katteli kulmat kurtussa imetystä. Nykyään muistetaan aina mainita että "Tissi! Mammaa!" ja pakkohan sitä tissiä on tulla lähempääkin kurkkaamaan. Sen jälkeen lähdetään pahuuksien tekoon; kiipeillään pöydälle ja tv-tasolle, kaivetaan vaatekaapista vaatteet lattialle tms. kiellettyä. En tiedä onko se jotain protestia, vai onko tyttö vaan tajunnut että vauva kainalossa en kerkeä niin nopeasti enää perään.. :D No, imetystä on harjoiteltu paljon sitten seisoma-asennossa, tai sohvanreunalla istuen että tarvittaessa pääsee tuon nauravan pikkutytön touhuja seurailemaan. Elea on myös innostunut joulupukin tuomista dubloista niin, että välillä istutaan matolla leikkimässä niillä kun vauva syö. 

Oon kyllä onnellinen, että Elean kanssa on mennyt niin hyvin. Vauvaa edelleen vaivaa mahakivut ja välillä on noustu alakertaan jo aamuyöstä vaipanvaihtoon, kun siinä tuo pikkunen yleensä rauhoittuu että saadaan jatkaa unia sen jälkeen sohvalla istuen. Olis varmasti aika paljon raskaampaa jos Elea vielä kiukuttelisi, valvottaisi tai muuten olis mustasukkainen. Vauvakin on ollut kyllä mahavaivoista huolimatta oikeen kiltti, vähän valittaa mutta edes kunnon itkua ei oo meidän talossa vielä kuultu.. Oikein hyvin me ollaan siis pärjätty, paremmin kuin edes uskalsin toivoa. Päivä päivältä oon varmempi siitä, että pikkusisko ei syntynyt yhtään liian aikaisin. Uskon että tytöistä on vielä niin paljon iloa ja seuraa toisilleen.♥

Saanhan rakastaa sua?

(O)Saanhan?

Paljon erilaisia tunteita on tuo pieni ihminen saanut aikaan. Kuten aikaisemmin jo vähän valaisin, synnytys oli nopea. Se, että vauva on vihdoin täällä, oli vielä eilenkin aika epätodellinen ajatus. 

Vauvan synnyttyä katselin sitä vaan, mutta en osannut ajatella tai sanoa mitään. Vasta olin herännyt, ja nyt ollaan jo sairaalassa vauva kainalossa. Istuttiin Eemin kanssa salissa sängyn reunalla, juotiin kahvia ja puhuttiin ihan arkisista asioista. Mietittiin, että saikohan mummu Elean laitettua päiväunille kun me lähdettiin niin yllättäen. Vauva nukkui kaukalossansa, ja olokin oli melkein kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Eemi lähti hakemaan Eleaa, ja muutama muukin vieras kävi. Vaikeaa esitellä vauvaa muille, kun ei sitä tunne itsekkään. Kyllähän sen huomas väkisinkin että musta se tuli ulos, mutta mikään muu ei meitä vielä yhdistä. Leikittiin Elean kanssa leikkihuoneessa, vauva nukkui ovensuussa. Melkein kun oltais taas kolmestaan. Kun Eemi otti vauvan syliin, se sai mulle lähinnä vaan pahan mielen aikaan, Elean puolesta. Isosisko ei välittänyt ollenkaan vaikka isillä oli joku muu sylissä, vaikka yleensä on kaikista lapsista mustasukkainen. Elea meni iloisena silittelemään ja pussailemaan vauvaa ja jatkoi tyytyväisenä leikkejä. Mun olo parani heti. Tuntui, että nyt vasta tuo vauva on osa meidän perhettä. Mun ei tarvi olla pahoillaan, koska Eleakaan ei ole. 

Aika vauvan kanssa kahdestaan pelotti mua. Samat pelot pyöri mielessä, joita mietein tasan 1,5 vuotta sitten kun kävelin Elea-vauvan kanssa näitä käytäviä. Tällä kertaa ne meni kuitenkin nopeammin ohi. Ollaankin saatu tutustua tuon pienen kanssa aivan rauhassa, ja koko ajan on varmempi olo siitä että me pärjätään kyllä.

 Ensimmäinen yö kului oikeastaan vauvaa syöttäen. Nukuttiin vierekkäin, ja varmaan molemmat toivottiin että maito nousisi äkkiä. Vaikka aamulla väsyttikin lähes kokonaan valvotun yön takia, teki se meille molemmille hyvää. Eilen maitoa tulikin ilmeisesti jo riittävästi, kun tyttö nukkui tyytyväisenä koko päivän ruokataukoja lukuunottamatta. 

Pikkuhiljaa eilisen aikana vauva alkoi tuntua omalta, vaikka samalla mulla oli huono omatunto siitä että ajattelin niin. Vaippaa vaihtaessa kuin itsestään sanoin vauvalle että "Äiti äkkiä vaihtaa.."  Ei ollut itku kaukana kun huomasin mitä sanoin. Mun mielessä tuo nimitys oli edelleen vain Eleaa varten. Pikkuhiljaa päivän aikana huomasin, miten ihana tuo pieni on. Aivan yhtä ihana, kuin pikkunen isosisko silloin 1,5 vuotta sitten. Se tuoksuu ja näyttääkin ihan samalta. Ensimmäistä kakkavaippaakin vaihtaessa mieleen tuli vaan mun pieni Elea ja se ääretön rakkaus mikä meidän välille on kasvanut. Näistä ajatuksista mulla oli myös samalla huono omatunto. Huono omatunto siitä, että rakastan tuota pientä ihmistä. Aivan kuin tekisin jotain väärin, kun huomaan ne samat tunteet tätäkin pientä kohtaan.

Eilisen päivän aikana kerkesin kuitenkin miettiä paljon. Mun pelkojenhan pitäisi olla nyt ohi. Pelot siitä, että en rakastaisi vauvaa. Tottakai rakastan tuota pientä ihanaa tyttöä! Kun Elea tuli eilen meitä katsomaan, huomasin, että mikään myöskään meidän välillä ei oo muuttunut. Niin rakas ja ihana se on edelleen. Yhtä ihana kuin 1,5 vuotta sitten tällä samalla osastolla vastasyntyneenä, yhtä ihana kuin meidän pieni pikkusisko. Voi miten paljon rakastankaan mun pieniä tyttöjä.

♥♥♥

Huomenta!

Syy mun eiliseen postaamattomuuteen on siis se, että mun 5-vuotias maailman villein pikkusisko on ollut meillä yökylässä. Onhan se kiva että se voi tulla tänne, mutta kyllä sen kanssa on rankkaa! No, nyt se hetkeks rauhottui katsomaan lastenohjelmia niin kerkeen mäkin käydä koneella :D

Eilen ravattiin Elean kans koko päivä terveyskeskuksessa. Soitin sinne päivystykseen, jossa ne käski varaamaan omalle alueelle lääkärille ajan. Meillä oli aika 08.30, jolloin sairaanhoitaja mittas tulehdusarvot ja kuumeen. No, saatiin sitten lääkärille aika klo 11.20, sisään päästiin (YLLÄTYS) 12.15. Lääkäri katto korvat ja kurkun ja ei siellä mitään näkynyt. Sitte pitää ottaa kaikenmaailman näytteitä joka puolelta? No ei kai tää nyt sitte tavallista flunssaa kummempaa jos ei mitään löytyny? Mut pitää vielä kantaa sinne labraan pissanäyte tolta tytöltä? No, kai se on ihan mahdollista saada sinne pussiin kerta ne sitä pyysi?

Muuten viikonloppuna ois tiedossa jumppaa/salia ja kirppistelyä kunhan tuon siskon saan vietyä kotiin. Piha saatiin siivottua, joten se ei jäänytkään viikonloppuhommaks niinku kuvittelin. Eemi tilaili jo remppatavaraa pihalle ja ens viikolla sais alkaa sitte remontin taas. Toivottavasti ois hyviä ilmoja edes niin voitais Elean kans olla myös tuolla pihalla Eemin kanssa. :)

Me lähdetään aamukahvin keittoon ja aamupalalle.