Valmiina vauvan tuloon?

Voikohan siihen olla koskaan täysin valmistautunut?

• Vaatteet on löytäneet tiensä kaupasta kotiin ja pesukoneen kautta laatikoihin. Tosin epäilyttää, että onkohan niitä sittenkin liian vähän? Kotiinlähtövaatteet on valmiina erillisessä pinossa että Eemi ne sitten löytää.

• Tuplarattaat ja vaunukoppa on vielä pesemättä. Pitäis ottaa työn alle kun vaan sais aikaiseksi. Tosin niillä ei nyt niin kiire ole, kun ei vauvan kanssa heti voi hirveesti ulkoilla.

• Kehto on pesty patjasta lähtien, ja uudet pussilakanatkin tilattu, haettu, pesty ja pienennetty. Nyt vaan odotetaan pientä nukkujaa. ♥

• Kaikki "pikkutarvikkeet" (tutit, vaipat, harsot, tuttipullo..) on hankittu. Vielä pitäis tutit ja pullo keittää, mutta en ole senkään kanssa kiirehtinyt. Elealla ei ollut tuttia synnärillä ollenkaan, mutta nyt mietityttää että pitäisköhän kuitenkin varmuuden vuoksi laittaa yksi mukaan sairaalakassiin?

Tämä materiaalin osuus on varmasti kaikista helpoin. Ei ole kamalaa jos jotain puuttuu kotiintullessa. Mutta entä mieli?

Mun on ainakin todella vaikee ymmärtää, että meille oikeesti tulee vauva ihan lähiviikkoina tai jopa -päivinä. Vaikka tunnen tuon pienen masussa jatkuvasti, ei mieli sitä käsitä ennen kuin se vauva oikeasti on siinä - jos silloinkaan. Elean syntymästä esimmäinen täysin selkeä muisto on se, kun istuttiin salissa sängynreunalla kahvia juoden, ja tuijotettiin hiljaa sitä pientä tyttöä. "Siinäkö se nyt on? Tuoko siellä masussa oli?" Ei sitä meinannut käsittää vielä silloinkaan. Eemi tuntuu sen ymmärtävän vielä heikommin. Ehkä se on vaikeaa, kun ei toista tunne ollenkaan. Tuntuu, että sekin alkaa jo kyllästyä mun jatkuvaan "Kohta meillä on vauva!", "Jännittääkö?", "Sitte kun synnytys käynnistyy..", -höpinöihin.. Käsken sen jatkuvasti tunnustelemaan potkuja masun läpi, ja puheenaiheena on jatkuvasti vauva. Ehkä tällä tavalla sitä koittaa itseään valmistaa tulevaan?




Paljon mielessä pyörii myös tuleva arki. 

Kaksi puettavaa, kaksi kannettavaa, tuplamäärä vaippoja ja roskia, kaksi pestävää, ruokittavaa, kaksi huomioitavaa, 

kaksi rakastettavaa. 

En voi kieltää, ettei mua kaiken tämän odotuksen keskellä myös pelottaisi tuleva. Järjissäni kun oon, niin tajuan kyllä että suurin osa mun ajatuksista on aivan tyhmiä. Tunteiden ottaessa vallan mielessä pyörii paljonkin asioita.

Pärjäänkö kahden kanssa kotona?
Rakastanko varmasti vauvaa yhtä paljon kuin Eleaa?
Tätäkö me haluttiin?
Eihän Elean tarvi kasvaa liian äkkiä isoksi?
Riitänhän äitinä molemmille?
Rakastanhan molempia tasapuolisesti?

Muutama itkukin on muunmuassa näiden mietteiden kanssa päässyt.. Mua pelottaa mun oma suhtautuminen vauvaan, Eleaan sen jälkeen, Elean suhtautuminen vauvaan, ja ihan kaikki vauvan syntymän jälkeen. Miten vauva muuttaa mun ja Elean välistä suhdetta? Viimeiset 1,5 vuotta on mun elämä ja ajatukset pyörinyt vaan tuon pienen ihmisen ympärillä. Oon saanut antaa kaikkeni Elealle, ja rakkautta meidän välillä ei voi edes sanoin kuvailla. En halua, että mikään pilaa sitä. Alusta asti oon kuvaillut mun tunteita äitiydestä niin, että musta tuntuu, että tässä maailmassa ei ole ketään muuta kuin me kaksi. Kukaan ei koskaan voi päästä niin lähelle mua, en koskaan rakasta ketään niin paljon, eikä kukaan koskaan voi ymmärtää sitä, mitä meidän välillä on. Tunnenko samoin myös vauvaa kohtaan, ilman, että se on pois mun ja Elean väliltä? Mulla on todella huono omatunto näistä ajatuksista, vaikka järki sanoo että ne on kaiketi ihan normaaleja. Meidän koko loppuelämä muuttuu vauvan tulon myötä, ja pelko on varmasti aivan normaali tunne. Vaikeaa tästä tekee myös se, että mua hävettää puhua näistä asioista. Tuntuu siltä, että ei kukaan voi ymmärtää kuitenkaan sitä, mitä tarkoitan. Tottakai rakastan vauvaa omalla tavalla jo nyt, ja tiedän, että tämä on just sitä mitä me Eemin kanssa halutaan meidän elämältä. Pelkään, että ihmiset käsittää tämän asian väärin. Tuntuu tyhmältä yrittää puhua tai selittää näitä tunteita kenellekkään, koska en itsekkään niitä kunnolla ymmärrä.. Tulispa se pieni pian tänne, ja veisi nämä tyhmät ajatukset pois mun päästä.. 

Elea n. viikon ikäisenä. ♥

Elean raskausaikana kuulin ja luin paljon siitä, kuinka äidiksituloon ei koskaan voi olla täysin valmis. Yhdeksän kuukauden aikana kerkeää aika paljon, mutta suurin kasvun paikka on vauvan synnyttyä ja loppuelämän aikana. Luulin, että toinen kerta olisi helpompi. Me ollaan koettu se jo kerran, ja tiedetään mitä odottaa. Me ollaan jo äiti ja isä. Höpöhöpö! Ilmeisesti se on samanlainen kasvun paikka nytkin. Tälläkertaa en valmistaudu olemaan "vain" äiti. Mun täytyy kasvaa kahden lapsen äidiksi.

No, eipä tässä enää paljoa aikaa ole jäljellä. Kai me ollaan niin valmiita, kuin mahdollista?

39+0

40. raskausviikko. <3

Ohhoh.. Oiskohan peräti ensimmäinen kerta kun ei tarvinnut viikkoja varmistaa edellisestä postauksesta tai Vau.fi:n Omat sivut-osiosta? :D 

"Anna kehon käyttää tarvitsemansa aika - olet jo odottanut yhdeksän kuukautta. Yritä valmistautua siihen, että vielä voi kulua viikko tai vaikka kolme. Kerää voimia suurta päivää varten."

Raskausaika on kulunut aivan järkyttävän nopeasti, enkä vieläkään meinaa uskoa noita viikkoja tosiksi, saati sitä että ihan pian meitä on täällä jo neljä! Kaiken järjen mukaan tässä ei enää millään voi kauaa kestää, sillä jos vauva ei itse tajua tulla ulos, niin jossain vaiheessa synnytys käynnistetään. En halua odottaa niin kauaa! Viikko ehkä vielä vois mennä ihan järjissäni, mutta mitä sen jälkeen? Viimeiset yhdeksän kuukautta oon odottanut joulua enemmän kuin koskaan, enkä todellakaan sen kinkun takia! AAaaaaa jos se onkin vaan se sama joulu kuin joka vuosi niin mun pää ei kestä! (Toki ensi vuonna kelpaa taas se normaali joulu.) Huh. Tule vauva tänne. <3

"Oletko jo väsynyt suureen vatsaasi? Usko pois, tulet vielä kaipaamaan vatsaa ja pieniä ihania potkuja."

Vaikka ajatus hullulta tällä hetkellä tuntuukin, niin oon melkeempä varma tuosta asiasta. Nyt kaipaan vaan sitä normaalia kroppaa, tavallisia vaatteita, uusia vaatteita, farkkuja, normaalia oloa, pirteyttä, masua joka ei ole lähes jatkuvasti kipeä, kunnon halausta Eemiltä ilman tuota jumppapalloa välissä, Elean sylittelyä ilman kipua, ja sitä, että vessassa ei tarvitse ravata puolen tunnin välein. Oikeastaan listaa voisi jatkaa loputtomiin. Elean syntymän jälkeen mulla kuitenkin tuli kamala ikävä raskautta lähes heti, ja vauvakuume siihen perään. Toivotaan, että jälkimmäiseltä vältyttäis ainakin, sillä uutta raskautta en taida ihan lähiaikoina jaksaa.

Tänään päästiin myös neuvolaan. Painonmuutos/vko oli taas miinuksella 300 grammaa. Hb 113, paineet hyvät ja näytteet puhtaat. Sf-mitta 32cm, ja vauva oli kuulemma todella alhaalla, mikä myös tuohon mittaan sitten vaikuttaa. Pieni siis raivotarjonnassa, kiinnittynyt ja ihan lähtökuopissa odottelemassa supistuksia.  :) Vauvan sykkeet oli 140 tienoilla. Ensiviikolle sain ajan, ja sitten jo kuun loppuun toisen,  jolla olisi tarkoitus punnita jo vauvaa. Toivottavasti sinne ainakaan ei tarvi enää yksin mennä. :) ♥

Vauvan ja Elean uudet pussilakanat saapui tänään postissa, joten pikkuhiljaa täällä alkais olemaan kaikki. Paitsi se vauva..