Pieni, rakas riiviö

"Tulee päivä, äiti, jolloin en enää itkekään, kun lähdet pois huoneesta. Tulee päivä, jolloin et kuule minun kiukuttelevan kauppareissulla. Jonain päivä en enää pyydä sinua halaamaan keskellä yötä. Jonain päivänä et enää muista, milloin viimeksi jouduit pyyhkimään poskilleni levinneen suklaan. Koittaa yö, jolloin et herää vain huomataksesi minun nukkuvan poikittain tyynylläsi. Koittaa aika, jolloin minua ei tarvitse kantaa unisena autosta omaan sänkyyn tai kuljettaa reppuselässä kotiin, koska pienet jalkani eivät jaksaneet perille saakka. Elä siis kanssani hetkessä, äiti. Ota ilo irti jokaisesta päivästä. Sillä koittaa päivä, jolloin en enää ole pieni."

 Tämä teksti tuli netissä vastaan yksi päivä, ja pisti kyllä todella miettimään. Tallensin sen puhelimen muistiin, jotta saan sen sieltä avata ja lukea uudestaan. Monta kertaa oon sen lukenutkin, itku silmässä. En halua että mun pieni tyttö on koskaan niin iso. :( <3 Tuo lyhyt tekstinpätkä on muuttanut paljon mun omaa käyttäytymistä kotona. Se on saanut mut jaksamaan hymyssäsuin ne heikotkin hetket, jolloin tekisi mieli repiä hiukset päästä ja huutaa hoosiannaa niin että talo raikaa. Jotenkin tuo sopii meidän tilanteeseen niin hyvin.

Musta tuntuu, että viimeiset pari viikkoa on mennyt vaan Elean perässä juostessa. Tyttö on yhtäkkiä keksinyt tehdä kaikkea sitä, mitä ei saa. Itsesuojeluvaisto on ihan nollassa, ja hurjiltakaan tilanteilta ei olla vältytty. Milloin on roskis tyhjennetty lattialle, enkä edes muista kuinka monta lelua oon poiminut vessanpöntöstä, viimekerralla Eemin Xbox-ohjaimen.. :D Kyllähän mä sen tiedostan, että ei tuo pieni niitä juttujansa pahuuttaan tee, kunhan tekee. En tiedä alkaako tämä mun raskausväsymys ja -ärtyisyys jo pikkuhiljaa häipyä, mutta oon huomannut muutosta myös mun omassa käyttäytymisessä. Tosin mahdollisia syitä on myös muita, kuten se, että oon vaan niin turtunut ja tottunut jo näihin Elean temppuihin ettei ne enää hetkauta niin paljon kuin aluksi, alkujärkytyksen/säikähdyksen jälkeen oikeastaan vaan naurattaa.. :D

Viikon aikana Elea on taas kerennyt vaikka ja mitä. Kiipely on uusi lempiharrastus, ja aika vaarallinen sellainen kun ottaa huomioon että tyttö ei millään ymmärrä esim. sitä, että sohvan käsinojalle ei kannata kiivetä, tai ainakaan hyppiä siinä jos haluaa selvitä loukkaamatta. Syöttötuolia pitkin pääsee hyvin pöydälle syömään äitin keksit, ikävä kyllä alastulo ei ole niin helppoa. Yks päivä löysin Elean tuolta keittiön välitilasta istuskelemasta.. Niin oli tavarat ja täydet maitopurkit pitkin lattioita, ja kerta tyttö tuumasi hymyssäsuin että "Ohoo! Pippu!", on mun kai uskottava että se oli vahinko. Kamalan säikähdyksen jälkeen ei voinut muutakuin nauraa, ja käskeä Eleaa istumaan että saan kuvan otettua. Voi pieni touhottaja. :D Kyytiä saa myös puhtaat vaatteet lipaston laatikoista, ja oikeestaan kaikki muukin mihin tuo tuholainen vaan ylettää. Väsyttävää ja hermoja raastavaahan se välillä on, mutta tuo teksti palaa juurikin tuollaisina hetkinä mun mieleen, ja on saanut mut pysymään ainakin hiljaa, jos ei hermostumatta. Eihän tuo pieni vielä ymmärrä, miksi äiti on vihainen. Oonkin yrittänyt nätisti Elealle vaan sanoa että "Ei saa, Elea tippuu, tulee pipi", toistaiseksi tuloksetta. Sen verran tyttö on kuitenkin jo oppinut, että kun aamulla maitoajuodessa kaataa sitä pöydälle tai lattialle, niin muistaa kuitenkin mainita että "kokke". Niin, äiti on sanonut miiiiljooona kertaa että "Ei saa sotkee".

Ihan viimeisiä kertoja ennen imetyksen lopetusta, kun Elea nukahti syliin. ♥ Voi miten kaipaan niitä yhteisiä hetkiä sohvan nurkassa. Pikkunen nukahti syliin ja saatoin vaikka kuinka kauan vaan katsella kun toinen nukkuu. Rakas.♥

Kumpa voisin olla tarpeeks hyvä äiti mun lapsille. Kumpa muistaisin sen, että ne ei aina ole pieniä. Haluan nauttia näistä hetkistä, huonoistakin. Haluan arvostaa jokaista hetkeä yhdessä, ne ei ole itsestäänselvyys vaan maailman suurin lahja.

Eilen illalla tytön kiukutellessa sängyssä mietiskelin näitä juttuja. Vasta eilen sain sen pienen käärön mun syliin, ja jo tänään se oikeesti repii mua hiuksista ja lyö jos ei saa kaikkea haluamaansa? Minne tämä aika kuluu? Elea rauhoittui puolen tunnin jälkeen nukkumaan, kun huomasi että en edelleenkään aio päästää sängystä enää leikkimään. Nojasin istualteen pinnasängyn pinnoihin. Niin se pieni tyttö painoi pään tyynyyn, tukistamisen sijaan silitti mun hiuksia ja sanoi "aaiaai äitii" ja laittoi silmät kiinni.

Olisin voinut istua siinä sängyn vierellä vaikka koko yön. Silittää ja katsella tuota pientä tyttöä, pitää kädestä kiinni. Empä olis koskaan voinut uskoa että näin paljon voi toista ihmistä rakastaa, ehdottomasti. ♥

"Ota ilo irti jokaisesta päivästä. Sillä koittaa päivä, jolloin en enää ole pieni."

Kulta-aika lapsuuden

"Äidin sydämessä on kultainen arkku

jossa on elämän helmet säilössä.

Äiti arkkua usein avaa, 

ja muistojen helmiä katselee salaa.

Helmistä yksi on kirkkain ja suurin,

se on äidille kaikkein rakkain, kuulin.

Pinnassa säihkyvä timanttien raita,

siinä on lapsosen vauva-aika.

Hymyt, naurut, kuolapusut, iholla samettinen nukka.

Vauvantuoksu, untuvatukka,

jalassa vaaleanpunainen sukka.

Ne kaikki äidin arkussa ovat helminä iäksi tallessa."

♥

Voi kun vielä vuosienkin päästä saisin muistaa kaikki nämä ihanat päivät tuon pienen rakkaan kanssa. Tahdon muistaa jokaisen pienimmänkin hymyn, naurun, ilon ja itkun. Jokainen hetki tuon tytön kanssa on niin rakas ja kultaakin kalliimpi. Monta rakasta muistoa oon saanut jo talteen,  ja niin monenmonta on varmasti vielä edessä. Kumpa voisin säilöä mun sydämessä niistä jokaisen. Näitä ajatuksia oon paljon pyöritellyt päässä, ja miettinyt kuinka saisin mahdollisimman paljon talteen, kaikkea kun varmasti on mahdotonta muistaa. 

Ensimmäisenä mua rupes ärsyttämään Elean vauvakirja. Meillä on ollut täytettävänä Muumilaakson vauvakirja, joka mun mielestä loppuu aivan kesken. Vauva-ajan juttuja sinne on saanut kyllä kirjotella, tosin omia muistiinpanoja ja kohtia oon kirjoitellut sivujen ylä- ja alareunoihin kun läheskään kaikelle ei ole ollut omaa paikkaa. 

Lähdin sitten kiertelemään kirjakauppoja (myös verkkokauppoja) enkä edelleenkään löytänyt mitään mieleistä jonne saisi mahdollisimman paljon kirjoitella. Aloin sitten tekemään ihan uutta vauvakirjaa, mun omin pikku kätösin. Todella epävarma olin ajatuksesta aluksi, sillä en koskaan oo ollut mikään askartelijatyyppi, tai ainakaan hyvä siinä. Onneks löysin just mieleisen kovakantisen "vihon", ja tulostinkin löytyy kotoa joten päätin kokeilla kuitenkin, onneks. Paljon oon ottanut mallia muista vauvakirjoista, ja lisäilly sekaan sitten niitä juttuja, mitä jäi puuttumaan. Kirja on vielä kesken, mutta oon nyt jo älyttömän tyytyväinen! Se on just sellanen mitä halusin, enkä malta odottaa että pääsen jouluvauvastakin tämmöstä tekemään! ♥

Vauvamuistoille oon myös varannut oman laatikon, johon oon alusta asti kerännyt kaikkia pieniä muistoja matkan varrelta. 
Onko teillä jotain säilössä? Mitä? 

Aluksi mietein paljon, että pitääkö Elea tätä kaikkea vähän turhana krääsänä vaan sitten isompana? Ite olin nimittäin aikaisemmin sitä mieltä, että jos äiti olis mulle tuollaisen laatikon jossain vaiheessa antanut säilöttäväksi, niin se ois ollut vaan yks turha laatikko mun varastossa. Vihaan kaiken ylimääräisen keräilyä ja säilömistä. Olishan kiva ne tavarat käydä kerran tai kahdesti läpi, mutta mitä sen jälkeen? 

Nyt isän kuoleman jälkeen mun ajatukset muuttui tästäkin. Ainut asia iskän kämpästä mikä oli mulle oikeesti arvokas, oli juuri laatikko, josta löytyi isäinpäiväkortit, piirrokset ja paljon muita rakkaita muistoja. Ehkä siis munkin lapset osaa ainakin jossain vaiheessa näitä muistoja arvostaa. Ja jos ei kukaan muu, niin ainakin minä oon useasti aukomassa tuota pientä vaaleanpunaista laatikkoa, ja käymässä läpi niitä pieniä mutta niin rakkaita "helmiä" jotka palauttaa aina mieleen ne tärkeät ja rakkaat hetket Elean vauva-ajalta. Paljon tulee vielä säilöttävää, ja hyvällä mielellä aion tuonne muistolaatikkoon myös tavaraa kerätä. Tueksi niille rakkaimmille muistoille, joita ei saa säilöön kuin sydämeen.

"Ne kaikki äidin arkussa ovat helminä iäksi tallessa."

Helmiksi sydämeen säilön jokaisen halin, pusun ja hyvän hetken.♥