Minä rakastan sinua

"Kaiken se kestää,

kaikessa uskoo,

kaikessa toivoo,

kaiken se kärsii. 

Rakkaus ei koskaan katoa."

♥

Kaksi vuotta sitten heräsin siihen, kun herätyskellona toimiva radio käynnistyi klo. 5.00 ja sattumalta soitti Bruno Marsin kappaletta Marry you. Oli pimeää, ja mahassa lenteli perhosia. "Tänään on se päivä!"

Heräiltiin, puettiin, ja ajettiin romanttisesti ABC:lle aamupalalle. Kahvin seuraksi oli pakko ostaa sämpylä että varmasti jaksan päivän, mutta loppujen lopuksi se jäi syömättä kun jännitti niin paljon.



Kaksi vuotta sitten sain toisen sormuksen mun vasempaan nimettömään. Lupasin tuolle maailman rakkaimmalle, ärsyttävimmälle ja ihanimmalle miehelle mun sydämen myötä- ja vastoinkäymisissä aina elämän loppuun asti. Ilmaisin mun tahdon rakastaa, hyvinä ja huonoina hetkinä. Ja tahdon edelleen. ♥

Häät meillä oli aika perinteiset. Me ei haluttu mitään leikkejä tai muuta sellaista, koska molemmat oltais koettu se kiusallisena. Otettiin vieraat vastaan, muutama puhe, ruoka, kahvi, ja vapaata oleskelua selvinpäin. Illalla lähdettiin suoraan häistä ajamaan Helsinkiin, josta jatkettiin matkaa aamulla häämatkalle Teneriffalle. Vietettiin lämmössä aivan ihana viikko kahdestaan, ja n. viikko häämatkan jälkeen tein positiivisen raskaustestin. Ihanaa aikaa siis. :)

Tänään on siis meidän toinen hääpäivä. ♥ Viimevuonna vietettiin hääpäivää kotona kolmestaan, koska en raaskinut viedä Eleaa hoitoon. Eemi haki ravintolasta ruoat tänne, ja syötiin keittiön pöydässä tyttö sylissä. Tänä vuonna taitaa mennä samalla kaavalla, jos ei oikeen innostuta. :)

Me taas.

Jospa kertoisin meistä vähän tarkemmin. 

Minä ja Eemi tavattiin joulukuussa 2008. Ihastuin kyllä heti Eemiin, just niin palavasti kun 14-vuotias tyttö vaan voi. Päivä mun 15v synttäreiden jälkeen ruvettiin seurustelemaan. Eemi oli silloin 16 vuotta. Siitä eteenpäin ollaan kuljettu yhdessä lähes aina. Mentiin kihloihin 3.2.2010, muutama kuukausi sen jälkeen kun oltiin muutettu avoliittoon. Läheiset oli aika hämillään, oltiinhan me aika nuoria. Asúttiin pari ekaa kuukautta yhdessä Eemin veljen kanssa, kunnes löydettiin oma asunto. Eemi on siis mennyt suoraan 9-luokan jälkeen töihin, ja mä kävin 9-luokkaa loppuun. Häät meillä tosiaan oli sitten 19.11.2011, kun olin 17-vuotias. Muutama kuukausi mun 18-vuotissyntymäpäivän jälkeen syntyi meidän pieni tyttö.

Moni luuli, että meillä oli siksi niin kiire naimisiin, koska olin raskaana, todellisuudessahan en edes häiden aikaan tiennyt tuosta pienestä tytöstä mitään. Ei meillä sen kummempaa syytä "aikaiseen" avioliittoon ollut kuin että se tuntui oikealta silloin, ja tuntuu edelleen. Lupaa ei ollut vaikea pyytää, joten miks meidän ois pitänyt odottaa? 

Eli nyt oon 19-vuotias, ja Eemi 20-vuotias. Raskaaksitullessa opiskelin ensimmäistä vuotta sosiaali- ja terveysalan opistossa lähihoitajaksi. Joulukuussa 2011 aloin etsiä töitä positiivisen raskaustestin takia. Aloitin siivoustyöt tammikuussa, jonka takia koulu jäi kesken jo silloin. Oikeestaan siis jos meinaan tuolla koulussa opiskeluja jatkaa, mun pitäis melkeenpä aloittaa alusta. Sovittiin silloin opon kanssa että tulen takaisin kouluun syksyllä 2013, mutta luulen kyllä että en aio Eleaa niin pienenä vielä viedä päiväkotiin, joten tuosta pitää vielä opon kanssa keskustella. 

Noniin, siinä oli jotain, ja ehkä täällä kerkee vielä myöhemmin puhua meistä lisää jos siltä tuntuu. Nyt vaan koooovasti kesää kohti! :)

Tässä nyt on tämä mun maailman rakkain tyttö! ♥

Tänään on tiedossa siivoilua, firman paperihommia ja mun mummun syntymäpäivät! :)

Jotain meistä..

Mentiin naimisiin marraskuussa 2011. Eipä silloin vielä tiedetty tästä pienestä ihanasta tytöstä mitään. Viikon häämatkan jälkeen palattiin kotiin pakkaamaan vuokrakämppää tyhjäksi, ja muuttamaan kohti meidän ikiomaa kotia. Sinne me sitten muutettiin, rumaan ja ränsistyneeseen omakotitaloon jossa ainoastaan makuuhuone yläkerrassa oli asumiskunnossa.

Viikko muuton jälkeen tein positiivisen raskaustestin. Olihan se aikamoinen yllätys, mutta erittäin iloinen sellainen! <3 Pelko ja stressi talon valmiiksi saamisesta, ilo, onni, kiire. Niistä koostui meidän seuraavat kuukaudet. Remontti saatiin keittiön kaapistoja vaille valmiiks ennenku lähettiin tätä pientä tyttöä hakemaan kotiin.

Elea syntyi kesäkuun lopulla 2012, ja teki musta maailman onnellisimman ihmisen. Ei sitä tunnetta voi sanoilla kuvailla, kun tyhjästä keskeneräisestä kodista lähtee sairaalaan, ja sieltä tullessa saa kantaa pienen tytön kotiin. Koti ei tunnu enään tyhjältä. Äkkiä unohtuu puuttuvat listat ja sälekaihtimet kun se niin pieni ja kallis aarre makaa sängyllä. <3

Tästä pienestä ihmeestä ja meidän elämästä ajattelin tänne kirjoittaa.